Euroopan unioni joutuu tulevina vuosina mittavaan testiin toiminta- ja uusiutumiskyvyssään.
EU on kehittynyt kriisien kautta. Jos esimerkiksi viime vuosikymmenellä polttavimmat kysymykset liittyivät pitkälti Euroopan sisäisiin tapahtumiin ja kehitykseen, kuten eurokriisiin, Britannian EU-eroon tai vaikkapa solidaarisuuden puutteeseen pakolaiskriisissä, nyt tilanne on Helsingin yliopiston akatemiatutkija Timo Miettisen mukaan toisenlainen.
Miettinen sanoo, että suurimmat haasteet tulevat tällä hetkellä nimenomaan unionin ulkopuolelta: Venäjän aggressiivisesta toiminnasta lähialueilla ja muuttuneesta turvallisuusympäristöstä, globaalista suurvaltakilpailusta sekä ilmastonmuutoksen ja pandemioiden kaltaisista ilmiöistä. Ja iso kysymys hänen mukaansa kuuluu, miten EU kykenee reagoimaan näihin.
– Pystyykö EU esimerkiksi uudistamaan rahankäyttöään tavalla, jolla se pystyisi vastaamaan uudenlaisiin haasteisiin? Miettinen kysyy.
Myös ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista listaa unionin kannalta olennaisiksi kysymyksiksi muun muassa globaalin kilpailun kiristymisen sekä muutokset turvallisuusympäristössä. Listaa voisi jatkaa myös esimerkiksi ilmasto- ja ympäristöasioilla ja muuttoliikkeillä.
– Haasteita on riittämiin, Jokela toteaa.
Tappava materiaali teki historiaa
Venäjän hyökkäyssodan seurauksena turvallisuus- ja puolustuskysymykset ovat yhä voimallisemmin esillä EU:ssa. Venäjän aggressioon on reagoitu tutkijoiden mukaan päättäväisesti.
Täysimittaisen sodan alettua EU on asettanut Venäjälle järeitä pakotteita. Lisäksi EU ja sen jäsenmaat ovat antaneet tai sitoutuneet antamaan Ukrainalle yli 140 miljardia euroa erilaista tukea. Se koostuu etenkin rahoitus- ja budjettituesta ja humanitaarisesta avusta, mutta myös sotilaallisesta tuesta ja tuesta pakolaisille sekä jäsenmaiden myöntämistä avustuksista, lainoista ja takauksista.
Avun tarve ei kuitenkaan lopu tähän, sillä sota Ukrainassa jatkuu. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan.
Sotilaallinen tuki Ukrainalle on nojannut ennen kaikkea jäsenvaltioiden omiin materiaalitoimituksiin. Lisäksi EU-maat ovat tukeneet Ukrainan asevoimia Euroopan rauhanrahaston kautta. Siitä voidaan korvata jäsenmaille Ukraina-avun kustannuksia. Koska rahasto on EU-budjetin ulkopuolella, sitä voidaan käyttää sotilaallisiin operaatioihin. Perussopimukset luovat rajoituksia budjettivarojen käytölle, Miettinen kertoo.
– Unioni rahoittaa myös tappavan sotilaallisen materiaalin lähettämistä ja kanavoimista Ukrainalle. Tämä on merkittävä muutos unionin historian valossa, Jokela sanoo.
Potkua puolustusteollisuuteen
Unioniin on myös luotu aiemmin Euroopan puolustusrahasto sekä pysyvän rakenteellisen yhteistyön instrumentti, jonka puitteissa jäsenmaat työstävät eri kokoonpanoilla yhteisiä hankkeita. Puolustusrahasto on EU:n budjetista rahoitettava ohjelma, jolla kustannetaan yhteistyönä toteutettavia puolustusalan tutkimus- ja kehittämistoimia.
– Ensimmäistä kertaa on luotu tämäntyyppinen instrumentti, jolla voidaan tukea nimenomaan puolustusteollisuuden kehittämistoimintaa, Miettinen sanoo.
Euroopan sotilaallinen puolustus nojaa vahvasti Natoon, jonka jäseniä suurin osa EU-maista on. Unionilla on kuitenkin esimerkiksi puolustusteollisuuden vauhdittamisessa iso rooli.
– Pystytäänkö EU-instrumentteja hyödyntämään esimerkiksi eurooppalaisen puolustusvälineteollisuuden vauhdittamisessa aiempaa paremmin, pystytäänkö tutkimusrahaa hyödyntämään esimerkiksi kaksikäyttö- eli sekä siviili- että sotilaskäyttöön soveltuvien tuotteiden kehittämiseen ja pystytäänkö Euroopassa esimerkiksi tehostamaan vaikkapa yhteishankintoja puolustusvälineteollisuudessa tavalla, joka voisi myös integroida eurooppalaisia puolustusjärjestelmiä yhteen, Miettinen miettii.
Euroopan rooli kutistunut
Unionia haastaa myös globaalin strategisen kilpailun kiristyminen, jossa Kiinan ja Yhdysvaltojen kamppailu näyttelee isoa roolia.
Miettinen sanoo, että Euroopan rooli maailmantaloudessa on pienentynyt ja kaventumassa myös vastaisuudessa. Miettisen mukaan unioni ei ole enää pitkään aikaan edes tavoitellut mitään ehdotonta johtajuutta vaan pikemminkin sitä, että Eurooppa säilyisi jollakin tavalla merkityksellisenä toimijana ja pystyisi olemaan jollakin keinoin mukana kilpailussa esimerkiksi johtavista teknologioista.
– Eurooppa ei näytä ainakaan tietyillä teknologia-aloilla, kuten alustataloudessa tai digitaalisessa maailmassa laajemmin, tuottavan globaaleja johtajayrityksiä. Lisäksi eurooppalainen tutkimus- ja innovaatiopolitiikka ei ehkä ole ollut tarpeeksi vahvaa vastaamaan sentyyppiseen valtiovetoiseen tutkimus- ja teollisuuspolitiikkaan, jota Yhdysvalloissa ja Kiinassa harjoitetaan, Miettinen sanoo.
Globaalissa taloudessa protektionismi eri muodoissaan eli kotimaisen tuotannon suojeleminen ulkomaiselta kilpailulta on ollut jo tovin kasvussa. Jokela sanoo, että tämä on vahvemmin esillä kuin aiemmin ja että markkinoiden avaamiseen ja yhteisen taloudellisen hyödyn löytämiseen liittyvät mahdollisuudet ovat kaventumassa.
– Tämä asettaa unionin aika uudenlaisen tilanteen eteen, hän toteaa.
Tukia ja verohelpotuksia
Esimerkiksi Yhdysvaltojen vihreään siirtymään tekemien jättipanostusten myötä EU:ssa on keskusteltu ja kiistelty muun muassa valtiontukien sallimisesta.
– Yksi ulottuvuus on, että valtiontuet vääristävät myös sisämarkkinoiden toimintaa. Suurimmilla jäsenvaltioilla on taloudelliset edellytykset tukea omaa teollisuuttaan, mutta pienemmillä mailla ei välttämättä ole siihen samalla tavalla mahdollisuuksia, Jokela sanoo.
Yhdysvaltojen massiivinen satsaus vihreään siirtymään kulkee nimellä inflaation vähentämispaketti (IRA). Siirtymän edistämiseksi ja investointien houkuttelemiseksi on tarjolla julkisia tukia ja verohelpotuksia, joita kohdistetaan Yhdysvaltojen maaperällä tapahtuvaan tuotantoon.
Myös Kiinalla on omat strategiansa suurvaltakamppailussa. Näistä esimerkkeinä ovat erityisesti infrastruktuuri-investointeihin kohdistuva uusi silkkitie -kokonaisuus sekä valmistettu Kiinassa 2025 -ohjelma maan teollisuuden uudistamiseksi.
Ilmastotyö luo jännitteitä
Euroopan unionilla on myös ilmastonmuutoksen torjunnassa tehtävää, jos se aikoo saavuttaa tavoitteitaan. EU on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta. Vuoteen 2050 mennessä unionin pitäisi olla hiilineutraali.
Ilmastonmuutos on myös tämänkertaisissa EU-vaaleissa iso kysymys. Vääntöä käydään muun muassa siitä, onko EU:ssa tehty jo liiankin kireää ilmastopolitiikkaa, jossa ei ole huomioitu riittävästi esimerkiksi kansalaisten, yritysten tai maanviljelijöiden arkea. Toisaalta näkemyksiä on myös sen puolesta, että EU:ssa pitäisi toimia nykyistä ponnekkaammin. Vaalien lopputulemalla onkin varmasti vaikutusta siihen, millaisia linjauksia asiassa tehdään.
Vihreä siirtymä nostettiin Euroopan unionin kärkitavoitteeksi vuoden 2019 vaalien jälkeen.
– Jo silloin oli aika selkeästi näköpiirissä, että tähän asiaan liittyy monia poliittisesti hyvin vaikeita kysymyksiä. Ne aiheuttavat hankausta paitsi jäsenvaltioiden välillä myös jäsenvaltioiden sisällä, Jokela sanoo.
Hänen mielestään isossa kuvassa vihreän siirtymän edistämisessä on onnistuttu, vaikka unionilla on ollut ratkaistavana monia muitakin isoja kriisejä kuluneella komission kaudella. Näillä muilla kriiseillä Jokela viittaa koronapandemiaan ja Venäjän hyökkäyssotaan.
