Tois­ta­tu­hat­ta teosta omis­ta­va Markku Niemi kertoo tai­de­kau­pan ty­reh­ty­neen – Yhden tai­tei­li­jan teoksia ky­sy­tään kui­ten­kin jo ovella

Seinäjoki
Toistatuhatta teosta omistava taidemyyjä Markku Niemi toteaa taiteen kaupankäynnin olevan nyt lujilla.
Toistatuhatta teosta omistava taidemyyjä Markku Niemi toteaa taiteen kaupankäynnin olevan nyt lujilla.
Kuva: Heidi Piisalo

Tämä on minun moottoripyöräni. Bensansaantia täytyy välillä rajoittaa, ettei homma karkaa lapasesta, kuvailee Markku Niemi suhdettaan taidemyyntiin.

Itseään ”innokkaaksi taideharrastajaksi” tituleeraava Niemi arvioi taidekokoelmassaan olevan toistatuhatta teosta.

Niistä noin 600 kappaletta on esillä Epstorilla taidemyyntinäyttelyssä 27. heinäkuuta saakka.

– Kuten näkyy, myynnissä on eilisen päivän tauluja. Kaupankäynti on lujilla, ja nyt halvemmat taulut liikkuvat paremmin.

Tämän Niemi arvelee johtuvan vallitsevasta taloustilanteesta.

– Kiinnostusta taiteeseen löytyy, mutta ostotahto ei kohtaa ostokykyä. Ihmiset karsivat ensimmäisenä luksuksesta, mikä on ymmärrettävää, sillä se ei ole pakollista.

Markku Niemen omistamasta parista tuhannesta teoksesta noin 600 on esillä myyntinäyttelyssä.
Markku Niemen omistamasta parista tuhannesta teoksesta noin 600 on esillä myyntinäyttelyssä.
Kuva: Heidi Piisalo

Palmu pitää arvonsa

Silmä hakeutuu nopeasti Juhani Palmun teoksiin. Kesäkuussa menehtyneen, Alahärmässä asuneen taiteilijan tauluja löytyy kymmenisen kappaletta.

– Olisihan se noloa, jos ei olisi yhtään Palmua tarjottavana. Olemme hänen kotiseuduillaan ja hän on vaikuttanut paljon Etelä-Pohjanmaalla, Niemi toteaa.

Taiteilijan kuolema on herättänyt ihmisten kiinnostuksen teoksia kohtaan. Monet kysyvät Niemeltä heti ovella, löytyykö Palmua.

– Kun esittelen teokset, toteavat ihmiset, että ovatpa hinnat nousseet. Palmusta aiemmin kiinnostuneet kuitenkin tietävät, etteivät ne ole juurikaan muuttuneet.

Niemi arvioi, että tuotteliaan taiteilijan teokset säilyttävät arvonsa tulevaisuudessakin.

– Vanhemman tuotannon ja vähemmän tehtyjen hahmoteosten, esimerkiksi Kylpijä-sarjan hinnat ovat nousseet ja nousevat varmasti jatkossakin. Usein yhden osa-alueen arvonnousu nostaa taiteilijan koko habitusta.

Markku Niemen myyntinäyttelystä löytyy Juhani Palmun teoksia kymmenisen kappaletta. Palmun poismenon jälkeen monet kävijät ovat kyselleet taiteilijan teosten perään.
Markku Niemen myyntinäyttelystä löytyy Juhani Palmun teoksia kymmenisen kappaletta. Palmun poismenon jälkeen monet kävijät ovat kyselleet taiteilijan teosten perään.
Kuva: Heidi Piisalo

Ruokarauhaa häiritsemässä

Kantaseinäjokelainen Niemi ajautui taidemyynnin pariin 70-luvulla.

– Vuonna 1977 myin ensimmäisen tauluni. Avasimme silloin ensimmäisen kehysliikkeen, jonne meille tuli teoksia lähinnä paikallisilta taiteilijoilta.

Mies kertoo myyntiuransa olleen aktiivisimmillaan markka-aikana.

– 70–80-luvulla olemme käyneet monen ruokarauhaa häiritsemässä. Kiersimme henkilöautolla sunnuntaisin myymässä tauluja ovelta ovelle aina Oulusta Helsinkiin ja rannikolta Kuopioon.

Viimeiset vuodet Niemi on pitänyt myyntinäyttelyä noin 100 kilometrin säteellä Seinäjoesta.

– Kauemmaskin olisi kiva lähteä, mutta se ei ole kannattavaa. Ennen myytiin yhdessä viikonlopussa se, mitä myydään nykyään yhden kuukauden aikana.

Taiteilija lähellä sydäntä

2000-luvun alussa Niemi jättäytyi sivuun taidemyynnistä ja keskittyi hallien ja omakotitalojen rakentamiseen. Veri veti kuitenkin takaisin taiteen pariin.

– Aloitin uudestaan viitisen vuotta sitten. Jokin tässä vain kiehtoo. Ehkä se, että työ on jatkuvaa opettelemista. Pääsen myös jatkuvasti näkemään tauluja, jollaisia ei koskaan ole tullut vastaan.

Myytäviä teoksia Niemi hankkii perikunnilta, lopettavien gallerioiden varastoista, huutokaupoista ja yhteistyönä muilta kauppiailta.

Niemi ostaa teoksia myös suoraan taiteilijoilta. Vuosikymmenten aikana hän on tutustunut moniin taiteilijoihin, joista yksi on erityisen lähellä miehen sydäntä.

– Yli-Mäyry on pitkäaikainen tuttuni. Tunnen hänet paitsi taiteilijana, myös ihmisenä julkisuuskuvan takana. Kunnioitan hänen työtään ja polkuaan valtavasti.

Vuosikymmenten aikana Niemi on tutustunut moniin taiteilijoihin. Yksi miehen pitkäaikaisimmista tuttavista on Soile Yli-Mäyry, jonka teoksia on esillä myyntinäyttelyssä.
Vuosikymmenten aikana Niemi on tutustunut moniin taiteilijoihin. Yksi miehen pitkäaikaisimmista tuttavista on Soile Yli-Mäyry, jonka teoksia on esillä myyntinäyttelyssä.
Kuva: Heidi Piisalo

Vinkkejä taulunostajille

Jos harkitsee taulun hankkimista, täytyy taidemyyjä Markku Niemen mukaan huomioida yksi ainoa asia.

– Taulu ei ole sijoituskohde, vaan siitä pitää tykätä. Pitää ostaa sitä, mitä itse haluaa. Allekirjoituksella tai päiväyksillä ei ole väliä.

Niemi antaa asiasta yleisen esimerkin.

– Näyttelyyn tuli aikuinen tytär, joka tykästyi hulluna kahteen tauluun. Hän totesi, että hakee vielä äitinsä, joka tietää taiteesta enemmän.

Jo tuossa vaiheessa Niemi arvasi lopputuleman. Äidin arvion jälkeen tytär päätyi ostamaan aivan toisenlaisen teoksen.

– Myöhemmin hän saapui ilman äitiään hakemaan taulut, joihin alun perin ihastui. Jos johonkin teokseen tykästyy, jää se kummittelemaan mieleen.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä