Prokrastinaatio eli asioiden lykkääminen tai viivyttely on todella yleistä, ja se on saattanut yleistyä entisestään 2000-luvun aikana ja varsinkin nuoremmissa ikäryhmissä, arvioi Terveystalon vastaava työterveyspsykologi Tiina Tuominen.
Monen arki on muuttunut aiempaa hektisemmäksi, ja digitalisaatio on koetellut ihmisten keskittymiskykyä. Kun erilaiset laitteet ovat saatavilla koko ajan, on vaikeampaa tehdä pitkäjänteistä työtä ja keskittyä tehtäviin, jotka kenties palkitsevat vasta viiveellä.
Tuomisen mukaan viivyttelyn taustalla on useimmiten tunnesäätelyn ongelmia. Ihmiset välttelevät sellaisia asioita, jotka aiheuttavat heissä epämukavia tunteita, kuten epävarmuutta, epäonnistumisen pelkoa tai riittämättömyyttä.
– Eli kyseessä ei yleensä ole ajanhallintaan, motivaatioon tai taitoihin liittyvä ongelma.
Kuormitus altistaa viivyttelylle
Tuomisen mukaan lähes jokainen viivyttelee silloin tällöin, mutta joillakin ihmisillä on siihen toisia suurempi taipumus. Persoonallisuuspiirteistä esimerkiksi impulsiivisuus tai liiallinen tunnollisuus voivat altistaa viivyttelylle. Jos ihmisellä on kovin perfektionistinen asenne itseään kohtaan, omat tavoitteet ja vaatimukset voivat olla liian korkeita ja tuoda siten tekemiseen ylimääräistä tunnekuormaa.
Myös keskittymishäiriöt adhd ja add heikentävät keskittymiskykyä ja altistavat viivyttelylle.
Tuominen huomauttaa, että kuormittavat elämäntilanteet niin ikään haastavat ihmisen tunne-elämää ja kognitiota.
– Kun ihminen on työelämässä tai opinnoissa alentuneilla voimavaroilla, erityisesti vaikeilta tuntuvien tehtävien aiheuttamia tunteita voi olla vaikea sietää ja käsitellä, Tuominen toteaa.
Myös työuupumus voi johtaa viivyttelyyn, kertoo Mehiläisen työterveyspsykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti Sannamari Ahola.
Aholan mukaan yksi työuupumuksen tunnusmerkki on kokemus siitä, että tekee koko ajan enemmän ja enemmän, mutta saa vähemmän ja vähemmän aikaan. Kun väsymys lisääntyy, suorittamisen teho alkaa laskea ja lopulta voimat voivat hiipua kokonaan.
Kohtuuttomia odotuksia
Tietyt asiat työelämässä voivat lisätä viivyttelyn riskiä. Esimerkiksi työnantajan odotukset voivat tuntua liian suurilta tai työmäärä voi olla kohtuuton suhteessa työaikaan tai osaamiseen, jolloin työntekijä saattaa ikään kuin lamaantua joidenkin tehtävien edessä, kuvailee Ahola.
– Työelämässä ihmisillä on monesti sellainen mielikuva, että kaikki muut ovat koko ajan hirveän tehokkaita ja aikaansaavia ja on itse jotenkin erilainen. Tämä on yleistä varsinkin sellaisessa työssä, jossa suoriutumista ei voi mitata esimerkiksi niin, että pitäisi tehdä tietty määrä asioita tunnissa tai päivässä.
Aholan mukaan viivyttely aiheuttaa ihmisille usein kärsimystä ja häpeän tunteita. Sen takia moni saattaa jäädä pitkäksi aikaa jumiin viivyttelyn kierteeseen, vaikka ajan kuluessa tilanne monesti hankaloituu entisestään.
– Jos on työterveys käytettävissä, se on aika luonteva keino lähteä selvittelemään viivyttelyn taustoja ja hakemaan tilanteen korjaamiseen keinoja, sillä keinoja kyllä on.
Pieniä tavoitteita ja empaattinen asenne
Ihmiset usein viivyttelevät erityisen merkityksellisiksi kokemiaan asioita. Silloin myös viivyttelyn seuraukset voivat olla hyvin merkityksellisiä esimerkiksi opintojen tai työuran näkökulmasta. Opinnoissa gradu on tyypillinen suoritus, jota usein viivytellään, kertoo Tiina Tuominen Terveystalosta.
– Seuraukset voivat olla jopa pitkäaikaisia: ei vaikkapa saadakaan unelmien työtä tai saadaan maine sellaisena, joka ei tee asioita ajallaan. Psykologin näkökulmasta suurin haitta on kuitenkin se, että jatkuvasti viivytellessään ihminen ei opi sellaisia tunnetaitoja, joilla hän kykenisi paremmin sietämään näitä epämukavia tunteita.
Pitkäaikainen ratkaisu onkin tunnesäätelytaitojen vahvistaminen. Tuomisen mukaan konkreettinen keino tähän on totuttaa itseään olemaan näiden epämiellyttävien tunteiden kanssa edes lyhyitä aikoja kerrallaan.
– Usein ne voivat olla naurettavaltakin tuntuvia tavoitteita: kirjoitan gradua 15 minuuttia päivässä tai katson sitä tylsää työtehtävää edes 10 minuuttia. Tällaisilla tavoitteilla saa riman alas, minkä jälkeen tavoitteita voi pikkuhiljaa nostaa.
Tuomisen mukaan toinen hyvä keino on ajoittaa epämukavimmilta tuntuvia tehtäviä ajankohtaan, jolloin oma vireystila on optimaalisin. Tämä on hyvin yksilöllistä, eli jotkut toimivat tehokkaimmin aamulla, toiset iltapäivällä.
– Pikkuhiljaa ihminen oppii, että hitsi vie, vaikka tämä tuntui tosi pahalta, sain tehtyä ja minulle tuli onnistumisen ja helpotuksen tunne tästä. Pitkällä aikavälillä tämä vahvistaa itseluottamusta ja omaa kyvykkyyden tunnetta.
Tuominen muistuttaa, että aina kun on kyse lykkäämisestä, itsensä piiskaaminen ei auta. Liian rajut tavoitteet altistavat vain uusille epäonnistumisille, mistä syystä empaattinen, lempeä ja sopivan kannustava suhtautuminen johtaa todennäköisimmin onnistumisiin.
