Lotta Svärd -säätiö on tänään valinnut Vuoden Lotaksi 2015 tervajokelaisen kahden sodan lotan, Maija Kitinojan, 98.
Vuoden Lotta valittiin kymmenennen kerran.
Tällainen on Maija Kitinojan tarina:
Maija Kitinoja syntyi itsenäisyysvuotena 1917 kauppiasperheeseen Tervajoella. Perheeseen kuului kaikkiaan yhdeksän lasta. Kitinoja antoi lottalupauksen kirkossa 1930-luvun loppupuolella pari vuotta ennen talvisodan syttymistä.
– Paikkakunnalla oli paljon lottia, nuoria ja iäkkäitäkin, oma sisarkin oli esimerkkinä ja kannusti liittymään lottiin, Kitinoja kertoo.
Lottakursseja pidettiin suojeluskuntatalolla iltaisin. Kursseilla opetettiin muun muassa petausta, siteiden tekoa, sidontaa, lääkeannostelua, kirjanpitoa, viestitystä, puhelimen käyttöä ja erilaisten ilmoitusten tekoa.
Talvisodassa Maija Kitinoja palveli lottana ilmavartiossa.
– Ilmavalvontaa, siis tähystystä, suoritin aluksi Isonkyrön kirkontornissa, myöhemmin Lakkineulomon katolla. Kirkontorniin kavuttiin sukalla peitettyjen taskulamppujen himmeässä valossa. Vartiossa oli kaksi lottaa kerralla neljän tunnin ajan. Kylmää oli. Onneksi Isonkyrön kirjakauppias antoi maahan asti ulottuvan susiturkkinsa, joka lämmitti lottia vuorotellen, kertoo Kitinoja.
Jatkosodan aikana Maija Kitinoja työskenteli sidontapaikan esimiehenä Tervajoella. Hänen perheensä koti tarjosi myös muonitusta evakoille, jotka siirtolaisjuna toi sodan melskeistä turvaan.
– Puuhellalla porisi ahkerasti isot keittokattilat, hän muistelee.
Jatkosodan aikana Kitinojan perhe antoi kaupan yhteydessä toimivan makasiinin saksalaisten käyttöön ammusvarastoksi. Kun Vaasaa pommitettiin rajusti ja taivas oli yhtenä valomerenä, pelättiin pommien harhautuvan ja osuvan makasiiniin. Onnettomuuksilta kuitenkin säästyttiin.
Syksyllä 1944 solmittu rauhansopimus sinetöi Lotta Svärd -järjestön kohtalon. Valtioneuvosto lakkautti sen välirauhan sopimukseen ja valvontakomission painostukseen perustuen. Järjestön omaisuus tuli luovuttaa valtiolle. Järjestön ja paikallisten yhdistysten varoja ehdittiin kuitenkin siirtää jonkin verran lokakuussa 1944 perustetulle Suomen Naisten Huoltosäätiölle, nykyiselle Lotta Svärd Säätiölle.
Myös lottapuvut ja merkit määrättiin hävitettäviksi.
– Minä annoin pukuni sisarelleni säilytettäväksi ja piilotin hihanauhan, kaulukset, mansetit ja merkit vintin sahanpuruihin. Piti pitää tästä aiheesta suut ihan supussa, kertoo Maija Kitinoja.
Nykyisin hänen oma pukunsa on suojeluskunta- ja lottamuseossa Seinäjoella. Itse hän käyttää sisarensa lottapukua isänmaallisissa juhlissa.
Sotien jälkeen lotat joutuivat etsimään paikkaansa siviilielämässä. Piti löytää uusi koti tuhoutuneen tai luovutetulle alueelle jääneen tilalle, piti löytää työ- tai opiskelupaikka.
Maija Kitinoja palasi sotien jälkeen kyläkaupan tiskin taakse. Hän muistaa pula-ajan ostokortit ja elintarvikkeiden säännöstelyn.
Lottaperinteen vaaliminen ja lottien henkisen perinnön siirtäminen eteenpäin sukupolvelta sukupolvelle on Maija Kitinojalle tärkeää ja mieluisaa. Vielä tänään, lähes satavuotiaana, hän osallistuu Isonkyrön Perinneyhdistyksen toimintaan ja on sen hallituksen jäsen.