Työ antaa merkitystä ihmisen elämään. Itsetunto ja identiteetti ovat sidoksissa työn tekemiseen ja tuloksiin.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihmisen arvo määräytyy työn kautta. Työnteko on elämisen edellytys. Ilman työntekoa ei ole hyödykkeitä, palveluita, eikä oikeastaan vapaa-aikaakaan.
Jos ei koskaan joudu ponnistelemaan, laittamaan itseään tiukoille, vapaa-aikaa ei silloin huomaakaan. On vain tylsistyttävää joutilaisuutta. Elämässä tarvitaan kontrasteja. Tämä tarkoittaa epämukavuusalueella käymistä.
Digitalisaatio ja koneellistuminen ovat jo vähentäneet ruumiillisen työn määrää vallankumouksellisesti muutamassa vuosikymmenessä.
Tekoäly mahdollistaa myös henkisestä työstä ja luovasta ajattelusta vapautumista, mutta onko se hyväksi? Mikä on ihmisen rooli maailmassa, jossa koneet tekevät kaiken ihmisen puolesta, ajattelua myöten? Kun lihasta ei käytetä, se surkastuu. Samoin käy aivojenkin.
Digitalisaation lisäännyttyä jonkinasteista taantumaa on jo havaittavissa, mm. ongelmanratkaisussa, päättelykyvyssä ja vuorovaikutustaidoissa.
Tätä on ”liikkeellä” arkipäivän elämässäkin. On vaara, että tekoäly tylsistyttää ihmistä. Tekoäly on kuin tuli, hyvä renki, mutta huono isäntä.
Ihminen käyttää helposti tekoälyä nopeuden ja helppouden tavoittelussa väärin. Sillä voi olla tuhoisampia seurauksia kuin tulitikkujen antamisella pyromaanille. Oikein käytettynä tekoäly ja muu tekninen kehitys voi parhaimmillaan palvella lisääntyvän ajan käyttämisenä itsensä kehittämiseen ja palkitsevaan muiden auttamiseen.
Harrastuksilla voi kompensoida työn puuttumista. Kun tiedetään ihmisen perusluonteeseen kuuluva mukavuudenhalu, hedonistinen nautiskeluhakuisuus ja pyrkimys helppouteen ja laiskuuteen, visio työstä vapaan ajan lisääntymisestä on pelottava.
Tämähän näkyy esimerkiksi siinä, että suuri osa välttää kävelemistä aina, kun on mahdollisuus käyttää jotakin laitetta liikkumiseen. Ja ajetaan aina mahdollisimman lähelle ovea, esimerkiksi kauppoihin mennessä.
Kurinalaisesta elämäntavasta, johon kuuluvat muun muassa säännöllisyys, kohtuullisuus, itsensä rasittaminen, vuorokausirytmi, ruokailuajat, jne. tulee entistäkin harvinaisempaa.
Uhkana on, että aikuisesta ihmisestä tulee taapero, joka ei osaa, jaksa ja viitsi tehdä muuta kuin olla viihteellä, syödä, maata ja käyttää laitteita.
Hedonismiin eniten taipuvaiset myös kärsivät eniten. Roskaruoka, alkoholi ja huumeet korvaavat keinotekoisesti työn rasituksesta ja tuloksista saadun mielihyvän. Sairaustilastot tulevat räjähtämään, sen ennustamiseen ei kristallipalloa tarvita.
Pitkään on jo puhuttu yleiseen nelipäiväiseen työviikkoon siirtymisestä. Sehän on kuin vetoamista juuri ihmisen pahimpaan heikkouteen, liialliseen mukavuudenhaluun ja laiskuuteen. Lyhytnäköisyydessään tällaista ehdotusta voi pitää jopa vastuuttomuuden osoituksena.
Jos ja kun nelipäiväinen työviikko joskus toteutuu, vallanhaluisimmat poliitikot alkavat puhua itselleen suosiota kolmipäiväisellä työviikolla. Tekoälyn avulla sekin on mahdollista. Mutta viisasta se ei taida olla.
Tätäkin täytyy kysyä varmaan uudelta yhteistyökumppaniltamme, tekoälyltä. Mutta johtopäätökset kannattaa tehdä itse.