Käsitteitä ilmaistaan sanoin. Kirjoja lukemalla oppii ajattelemaan ja sivistyy. Peli- ja viihdekielen englanti ei voi korvata koulun äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelua. Varsinkin monien poikien surkea lukutaito huolestuttaa.
Usein ns. artistit kätkevät mahdollisen ajatuksensa turhien sanojen alle.
”Mä olen siis niinku tota tavallaan tehny nää piisit ihan oikeesti niinku aika tunteella. Se on aika tota rankkaa kun sä tavallaan huomaat, että oot niinku oikeesti oman elämäs tota selfie. Et aina on niinku, tiätsä itsekriittinen, kun tavallaan tota niinku kamera tähtää sun pärstääs, kun otat kaljan ja muuta.”
Ja tässä terveiset eräille ”tavallaan niinku” tutkijoille:
Kyllä tota ihan oikeesti niinku tää sekava, muka hieno, tavallaan pölpötys kyrsii oikeesti sikapaljon kuulijaa ja muuta, kun sä kuvaat niinku tätä tavallaan ylisukupolvista habitusten niinku kirjoa tässä tota ajassa, ja tavallaan tota paikassa, niinku modernia tai tota postmodernia paradigmaa modifioiden ja muuta.
Jos tavallinen niinku Niilo sönkkäisi mediassa yhtä sekavia, häntä pidettäisiin ihan oikeesti tärähtäneenä, ei niinku vain tavallaan tärähtäneenä.
Selkeäkään puhe ei takaa, että puheessa olisi sisältöä.
Kolme ekonomistia on hokenut mediassa sanoja kestävyysvaje, kilpailukyky ja kasvu. ”Kaksoistaantuma” suorastaan ihastutti uutuudellaan.
Poliitikoilla on oma höpökielensä. He puhuvat ”isosta kuvasta” ja ”loikista”: tuottavuusloikka, digiloikka, kilpailukykyloikka ja kärkihankeloikka.
Nyt on tärkeintä loikkia, etten sanoisi koikkelehtia. Suunnalla ei tunnu olevan juuri väliä.
On surkuhupaisaa, että soten ”lopputulemaa” tikistetään yhä: Mihin vaasalainen kuskataan leikkaukseen, pääseekö Erkki-Göran helikopterilla ihan Uumajaan? Soten piti jo tulla ”loppuviimeeksi” maaliin. Kattia kanssa!
Taas kuullaan, että ”ihminen edellä mennään” – ihan kuin hautajaissaattueessa. Kunhan avin, elyn ja ervan roolit selviävät, voi löytyä uusi ”tahtotila”:
Mennäänkö maakuntamalli edellä, ja pieni ihminen retajaa missä retajaa? Se on kai osa sitä ”yhteiskuntasopimusta”, jotain pikku juttua kai, sitä ei rahvaalle ole selitetty.
Lopuksi innovoin, sitähän nyt vaaditaan jokaisen jutun ”tulokulmaksi.” Makuuvaunut olisi syytä kaivaa framille ja kuskata vaasalaiset sairaalajunalla sote-suunnittelun kotipesään Seinäjoelle, ainakin ne, jotka puhuvat seinäjokea.
Korsnäsin lonkkavikainen mummo lentäköön kuitenkin Yymeåån. Astrid voitaisiin näet toimittaa Östermyrassa mielisairaalaan.
Näin kävi Joensuusssa outoja sanoja viäntävälle Tuupovaran Ailille jo 1980-luvulla, kun venäläislääkäri diagnosoi keuhkotautisen mummon mieleltään sairaaksi ja passitti Paiholaan.
Kun Tuupovaaran suomi eroaa venäjän kielestä vähemmän kuin Korsnäsin ruotsi Seinäjoen suomesta, Astridille voi käydä Östermyrassa köpelösti, vaikka kaikki siellä onkin ”ihan maailmanlaajuusestikin ainutlaatuista”.
Näin moon leherestä lukenu.
Se ei nyt riitä. Pitää osata ruattia ja maalaisruattia.
Muutoon tuloo rumihia.
KARI UUSIKYLÄ
Kirjoittaja on kasvatustieteen emeritusprofessori