Niin peruspalveluministeri Juha Rehula kuin valtiovarainministeri Petteri Orpo ovat julkisuudessa ihmetelleet suurimpien oppositiopuolueiden ilmoitusta siitä, että ne ovat valmiita avaamaan hallituksen ajaman sote-mallin, mikäli pääsevät hallitusvastuuseen vuonna 2019. Siinä ei pitäisi olla mitään ihmettelemisen aihetta. Hallituksen päätös kytkeä suunnitelma pakkoyhtiöittää ja -yksityistää julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sote-uudistukseen muuttaa koko uudistuksen luonnetta täysin.
Suomessa on iso tarve vahvistaa ja parantaa julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Kunnat ja sairaanhoitopiirit kamppailevat keskenään vastuiden ja kustannusten jaosta, ja ennaltaehkäisyyn ja terveyskeskusten tarjoamiin palveluihin panostetaan liian vähän. Palveluiden laadulla ja toimivuudella on suuri merkitys yhteiskunnalliselle tasa-arvolle. Ei ole oikein, että köyhä mies kuolee 12 vuotta rikasta miestä aikaisemmin tai että jokaisen yhteiskuntaluokka on pääteltävissä hampaiden kunnosta. Ei ole oikein, että kotipaikkakunta määrää sen, saatko apua masennukseen ajoissa vai et.
Sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet olivat alueellisen tasa-arvon parantaminen ja julkisten palveluiden vahvistaminen. Avainasemassa näiden tavoitteiden täyttämiseksi oli integraatio. Se tarkoittaa, että vastuu kaikista palveluista annetaan yhdelle taholle. Sitä kautta pystytään parhaiten varmistamaan, että tieto kulkee ongelmitta, vältytään kustannusten siirroista ja parannetaan moniammatillista yhteistyötä.
Hallituksen kaavailemassa mallissa tämä ei tule toteutumaan. Maakunnille ollaan antamassa vain muodollinen järjestämisvastuu, ja palveluiden tuotantoon sovelletaan tilaaja-tuottaja-mallia. Maakunnan oma palvelutuotantoa ollaan siirtämässä yhtiöön, jonka hallituksessa istuisi pelkästään asiantuntijajäseniä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaaleissa valituilla maakuntavaltuutetuilla ei olisi mahdollisuuksia päättää palveluiden tuottamisesta. Tämä on todella iso muutos, joka merkittävästi vähentää demokratiaa ja kansanvaltaa. Demokratia vähenee niin merkittävästi, että uudistus tältä osin saattaa törmätä perustuslakiin.
Tämän lisäksi otetaan käyttöön “raha seuraa potilasta"-malli sosiaali- ja terveydenhuollon perustason palveluissa. Käytännössä tämä merkitsee ennennäkemätöntä palveluiden yksityistämistä. Kansalaisten kannalta tämä tarkoittaa, että entistä suurempi osa yhteisistä verovaroista valuu monikansallisten yhtiöiden osinkoihin ja veroparatiiseihin. Tämä tarkoittaa lisää byrokratiaa ja kustannuksia sekä entistä pirstaloituneenpia hoitoketjuja.
Arvostettu joukko taloustieteen professoreita on kritisoinut hallituksen suunnitelmia pakkoyhtiöittää ja -yksityistää palveluja. Yksityiset terveysfirmat pääsevät rahastamaan yhteiskuntaa vastaamalla helpommin hoidetuista sairauksista, kun julkinen valta edelleen vastaa kalliimmasta erikoissairaanhoidosta ja paljon hoitoa vaativista potilaista.
Sopii myös kysyä, miksi ylipäätään pitää tuoda voitontavoittelu näin vahvasti sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sen seurauksena yritysten kannalta on nimittäin parempaa, mitä enemmän me sairastamme, kun veronmaksajien kannalta on parempaa, mitä terveempiä olemme.
Li Andersson
Kirjoittaja on kansanedustaja ja vasemmistoliiton puheenjohtaja.