Liljan perheellä on takanaan jättiurakka. He avasivat suomalaisravintolan Sveitsiin. Kokki pitää Suomi-ruokia yksinkertaisina. Paikalliset totuttelevat oluen makuun.
Emilia Lilja , 29, avasi keväällä yhdessä vanhempiensa Tiinan , 51, ja Arton , 54, kanssa Sveitsin ainoan suomalaisravintolan. Kilparatsastaja ja kolmen pikkutytön äiti on asunut pääkaupungin Bernin lähistöllä jo yhdeksän vuotta, mutta vanhemmat muuttivat suomalaisreseptien ja remonttipakin kanssa alppimaahan vasta helmikuussa.
– Nyt on jo rauhallista verrattuna aikaan ennen avaamista, kun puhuin kahteen puhelimeen samanaikaisesti stereona. Avajaispäivänä vessakäynnit olivat ainoat istumatauot, Emilia huokaisee.
– Ja minä en päässyt istumaan edes siellä, Arto heittää.
Nytkin illansuuhun venähtänyt oma lounas ehtii jäähtyä moneen kertaan, kun Emilia käy laskemassa olutta ja kuuntelee, miten Arto selviytyy juomatilauksen ymmärtämisestä. Sveitsinsaksa on niin kiemurainen kieli, että sitä ei taida välttämättä edes hyvän kirjasaksan puhuja. Hyvää ruokahalua kun on saksaksi Guten Appetit, mutta sveitsinsaksaksi En guete.
– Isi, hoidatko kasipöydän?
Vasempaan käteensä Emilia on lennossa kirjannut pöytävarauksia.
Karhu-ravintola tarjoilee "poron pissaa"
Bären- eli Karhu-ravintolan avajaisia vietettiin jo reilun kuukauden kuluttua Liljojen Suomesta muuton jälkeen.
– Itse remontoin baaritiskin ja valaistuksen, Arto kertoo Albligenin kylässä 20 kilometriä Bernistä lounaaseen.
– Lonkeron ja salmiakkikossunkin sekoitin omalla reseptillä, kun Suomesta ei saatu edes vastausta alkoholijuomien tuontiin.
Ravintolaprojektin muut työt jaettiin perheen kesken niin, että omasta ravintolasta jo kauan unelmoinut Tiina sisusti, Sveitsiin perheen perustanut tytär Emilia hoiti kielipulmat ja Arto tilasi poronlihan ja muut raaka-aineet sekä selvitteli tuonnin ja luvat.
– Karhu-ravintolaan halusimme tietysti saada Karhu-olutta, mutta tilausmäärä oli nähtävästi liian pieni. Nyt mennään Lapin kullalla. Eihän suomalaisolutta täällä tunneta, mutta innokkaasti ovat kokeilleet, kun sitä ehdotan, Arto sanoo.
Sveitsiläiset Suomi-fanit ovat antaneet lappilaisoluelle lempinimen Poron pissa.
Avajaisissa oli sellainen ryntäys, että suomalaiset istuivat ravintolan rappusilla ja odottelivat, vapautuisiko paikkaa. Joku oli lähtenyt tunnin ajomatkan päästä ravintolaan pöytää varaamatta. Tiinan leipoma mustikkapiirakkakin loppui kesken.
Ruokaa läheltä
Emilian veti Sveitsiin aikanaan Werner Stoll , lähikylän karjatilallinen ja juustontekijä. Tämä kävi Helsingissä sisarensa kanssa, tapasi Emilian, ja se oli menoa.
Isäntä juttelee nyt käytävällä tavarantoimittajien kanssa. Sellainen hän on itsekin, sillä hän tuo pihvilihat burgereihin ja lihapulliin simmental-lehmistään perheen tilalta muutaman kilometrin päästä.
– Bärenissä syödään myös valmistamaani juustoa, pääasiassa gruyeriä, josta tehdään fondueta. Tilaltamme tulevat myös voi ja munat.
Wernerin rauhallisuus on periberniläistä, jota ei helposti järkytetä. Navettaan pitää mennä kohta 15 lehmää hoitamaan.
– Onhan tämä maatilan, ravintolan ja perheen yhdistäminen suururakka.
Kotona Emiliaa odottavat viisi hevosta ja kolme pientä tytärtä Céline, Elodie ja Léonie.
Hitaampi hengästyy jo perheen päiväohjelmaa kuunnellessaan. Mistä ihmeestä suomalaisnainen kiskoo tarmon ja uskalluksen vielä ravintolankin pyörittämiseen?
– No nyt juuri toisena avajaispäivänä tuntuu, että energia on kyllä hukassa. 24 tuntia sitä on minullakin vain aikaa. Tiistaisin ja torstaisin istun vielä ravintolakoulussa ravintoloitsijalisenssiä suorittamassa. Ei tämä yksin onnistuisi.
Emilia valmisteli ravintolan perustamista kaikkiaan vuoden verran.
– Viime syksynä jätin hakemuksen vuokraajalle, kun kuulin, että Bären etsii lopultakin uutta vetäjää. Joulukuussa saatiin luvat kuntoon, ja maaliskuun puolivälissä päästiin avaamaan.
Kantapöytä lähti, asiakas suuttui
Tuntumaa ravintolamaailmaan Emilia otti tarjoilemalla paikallisessa ravintolassa. Artolla puolestaan on alan kokemusta jo 20 vuoden ajalta Helsingissä ravintola Elitestä ja Kolmesta Kruunusta.
– Suurin ero tänne Sveitsiin on suomalaisten vieläkin humalahakuinen juominen, Arto vertaa laseja kuivaillessaan.
Mutta hyvin yrittävät myös paikalliset. Sateisena sunnuntai-iltapäivänä tupa on täynnä tuopin äärellä viihtyviä.
Seitsemänkymppinen Ruedi on kyllä kiukkuinen. Hänen kantapöytänsä on viety pois! Ruedi ei pääse menetyksestä ohi useallakaan oluella. Sen kyytipoikana menee jopa Tiinan leipoma korvapuusti, kun hän on ensin kysynyt, mikä se on. Ja sitten kouralliset pähkinöitä Suomi-astiasta.
– Poistimme kantapöydän, kun eivät siihen uskalla muut istua, Tiina sanoo.
Yritän ehdottaa, että Ruedi kokeilisi sohvaryhmän nojatuoleja tai keinutuolia, mutta Ruedi ei halua juoda oluttaan polvet suussa.
Oleskelunurkkaukseen tuleekin sitten pian nuoriperhe lastensa kanssa kuumille kaakaoille.
Yksinkertainen kansankeittiö
Nestori-koirallekin tuli iso muutos. Nyt se touhottaa ulkoa tupaan koiranilmasta. Avajaistohinoissa sen pitkät lenkit läheisillä niityillä ovat lyhentyneet. Toistaiseksi se löytää ulkoa mielenkiintoisempaa tongittavaa kuin pasteeraaminen hillittynä ravintolakoirana, kuten Sveitsissä on tapana.
Keittiössä on jo tyyntä edellispäivän ykkösavajaisten jälkeen. Kokki Isabell Gasser siivoilee sutjakkaasti jälkiä.
– Avajaispäivä oli kova koetus, mutta hyvin selvisin, puuskahtaa Isabell, joka on kokannut Alppien kiireisessä hiihtokeskuksessa Davosissakin. Suomalaiskeittiötä hän pitää yksinkertaisena.
–En tuntenut sitä aiemmin. Mutta poronkäristys muistuttaa Sveitsissä suosittua Zürichin viillokkipataa, Zürcher Geschnetzeltes. Sveitsissäkin syödään usein perunamuusia.
Avajaispöhinöiden jälkeen Isabell on saanut vahvistusta suomalaiskokki Saku Wahlmanista. Keittiön tyylisuuntaa voisi kuvailla huolitelluksi kansankeittiöksi. Menussa on muun muassa karhuburgereita ja annoksia karhunnälkään kuten Bäretatze, karhuntassua. Se on tosin naudanlihaa, aivan kuten burgeritkin.
Suomalaisruuat valikoituivat kuin itsestään, mutta sveitsiläislistaa vaihdettiin niin viime hetkille saakka, että Emilia suosittaa nyt aiheen välttämistä Isabellan kanssa.
–Täytyy katsoa, mikä alkaa maistua vieraille, ja muuttaa listaa sen mukaan.
Fazerin sinistä tassille
Mainostaminen hoidettiin Facebookin kautta. Sen avulla löytyi myös lähistöltä nopea suomalaistarjoilija Arja Pfanner. Suomalainen tekijä sai ravintolan verkkosivutkin auki avajaisviikolla.
Onko Emilialla jo neuvoja, miten ravintolan perustaja selviytyy parhaiten stressistään?
–No ainakin se, ettei ota kaikkea niin vakavasti eikä tavoittele täydellisyyttä. Minulla on vähän kumpaakin vikaa.
Kahvilan puolella käy tasainen hurina, kun pieni astianpesukone pyörii koko päivän. Kahvikone kurluttaa kummallisesti, sille pitää saada heti korjaaja. Kahvikupillisen kanssa kiidätetään tassille Fazerin sinistä.
Emilia vetää takkia päälleen ja siirtää rahavyön äidilleen: nyt on sopiva sauma käydä ruokkimassa hevoset. Samalla voisi tuoda tilalta omenatuoremehua, joka unohdettiin ottaa mukaan.
Nestori-koira kurkistaa Tiina Liljan kanssa lenkiltä palatessaan, miten lounas maistuu vieraille.
Kirsi Hyytiäinen
