Viime vuonna aloittamamme tutkimushanke eteläpohjalaisen turvetuotannon historiasta on täydessä vauhdissa.
Olemme kollegani Jaakko Mäntylän kanssa jakaneet työtaakkaa siten, että olen itse perehtynyt suomalaisen energiapolitiikan isoon kuvaan, ja Jaakko on puolestaan käynyt läpi turvealan kehitystä paikkakuntakohtaisesti.
Turvealan historialliset suhdannevaihtelut ovat olleet melkoista vuoristorataa.
Koneellinen turpeennosto alkoi Suomessa jo 1800-luvun lopulla. Laajempaa merkitystä turve sai energiakäytössä ensimmäisen maailmansodan aikana, kun tuontienergian ja erityisesti kivihiilen ja koksin saatavuus heikkeni merkittävästi.
Sotien välillä tuotanto hiipui, mutta toisen maailmansodan aikana turvetuotanto jälleen laajeni.
Sotien jälkeen vuosina 1946–1950 reilu kolmannes Suomessa palaturvetta nostaneista yrityksistä oli eteläpohjalaisia. Kymmenen suurimman tuottajan joukkoon niitä mahtui kuusi. Suurimpana Kainaston Polttoturve Oy. Eniten turvealan yrityksiä oli maakunnan eteläisissä ja itäisissä osissa: Kauhajoella, Alavudella ja Ähtärissä.
Sotien aikana ja niiden jälkeenkään turve ei kuitenkaan ollut tärkein kotimainen energianlähde, vaan se oli puu, joka hallitsi kansallista energiakenttää aina 1960-luvun alkupuolelle saakka.
Etelä-Pohjanmaan metsävarat olivat muuta maata heikommat, mutta turvevarat vahvat. Raaka-aineen hyvä saatavuus ja turpeen käytön perinteet loivat omalta osaltaan pohjaa alueelliselle erikoistumiselle.
Tuontienergian saatavuuden paraneminen vuodesta 1948 eteenpäin johti kuitenkin turvetuotannon nopeaan alasajoon koko maassa. Polttoturpeen tuotanto laski neljäsosaan vuosina 1951–66. Alalla toimi vain kourallinen yrityksiä, joista yksi oli kauhajokinen Iiron Turve.
Toisaalta lisääntynyt kasvihuoneviljely oli luonut uusia tarpeita, kasvuturpeen tuottajia oli 1960-luvulla Suomessa kymmeniä.
Vuoden 1973 öljykriisin myötä valtiovalta alkoi tukea voimakkaasti turvetuotantoa ja turpeen käyttöä. Turpeen energiakäyttöä edistämällä tuettiin myös voimakkaasti laajenevaa metsäteollisuutta, joka halusi jalostaa puun polttamisen sijaan. Uusia polttoturpeen tuottajia tuli markkinoille nopeasti.
Kaupungistuvan Suomen lämmön- ja sähköntuotannossa turve näytteli merkittävää roolia 1970–2000-luvuilla. Vielä vuonna 2007 noin miljoonan suomalaisen koti lämpeni turpeella.
Alueelliset erot turpeen energiakäytössä ovat olleet suuria. Eniten turvetta on käytetty Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Eteläpohjalaisesta kaukolämmöstä saatettiin joinakin vuosina 2010-luvulla tuottaa liki 80 prosenttia turpeella. Näistä luvuista on tultu nopeasti alas.
Tälläkin kertaa kyse on fossiilisiin polttoaineisiin liittyvästä energiakriisistä. Nyt turve ei ole osa ratkaisua, vaan osa laajempaa, globaalia ilmastonmuutoksen ongelmaa.
Kansainvälisen ja kansallisen energiapolitiikan kriisejä ja muutoksia pohtiessa yksittäisten ihmisten kokemukset häviävät helposti historian havinaan. Näin ei saisi olla.
Tutkimuksessamme haluaisimmekin tuoda esille myös turvetuotannon piirissä eläneiden eteläpohjalaisten muistoja kyliltä ja nevoilta erityisesti 1940–2010-luvuilta.
Kerro meille, mitä turvetuotanto on merkinnyt sinulle elämäsi aikana. Minkälainen työpaikka turvesuo oli? Miten luonto muuttui turvetuotannon myötä? Tai jotakin muuta, sinulle merkityksellistä turpeeseen liittyvää. Lähetä meille tarinasi sähköpostilla osoitteeseen: aapo.jumppanen@helsinki.fi.