Pari viikkoa sitten, kun mietin mitä voisi viikonloppuna tehdä, yllättäen tuli mieleen vaeltaminen. Siinä mielessä yllättävää, etten moneen vuoteen ole käynyt luontopolkua tallaamassa.
Tiedän, että niitä löytyy Vaasan seudulta suhteellisen monta, ja niistä kuulee paljon kehuja. No, sinä päivänä sää oli mitä sopivin, kun asteita oli noin 17, puolipilvistä ja tuulta ehkä seitsemän metriä sekunnissa eli sen verran, että hyttyset pysyvät loitolla.
Avasin Mustasaaren kunnan kotisivun ja löysin sieltä 16 erilaista luonto- ja ulkoilureittiä. Liki puolet oli Raippaluodon saaristossa. Päätin kuitenkin valita Kunin luontopolun.
Sieltä kuulemma löytyy Mustasaaren korkein kohta, ja ajattelin samalla kuunnella, miten hyvin alueella olevien tuulivoimaloiden surina kuuluu.
Huomasin, että vaihtoehtoja reitille on kolme, josta valitsin lyhyimmän, ”pohjoisen kierroksen”. Tämä reitti on 6,4 kilometriä, mikä kuulosti jo vähän haastavalta. Kaadoin juomapulloon vettä, otin pientä purtavaa mukaan ja suuntasin kohti Kunin luontopolkua.
Parkkipaikka ja polun alku oli helppo löytää. Alkupää oli vaihtelevaa luontoa metsässä, kivillä ja kalliolla.
Kävelin katse tiukasti maassa, jotta en kompastuisi juuriin ja oksiin. Hyvin merkityllä reitillä oli mukavan hiljaista ja rauhallista. Ensimmäisen taukopaikan jälkeen reitti jatkui matalammassa ja pehmeämmässä maastossa.
Ennätyksellisen sateisen kesän jälkeen oli vaikea tai suorastaan mahdotonta edetä kuivin jaloin. Pehmeästä polusta löytyi ihmisen lisäksi hirven, peuran, koiran ja hevosen jälkiä.
Lopulta onneksi pääsin seuraavalle taukopaikalle, jonka jälkeen oli taas kuivempaa maastoa. Välillä oli mukavan haastavaa kiivetä kallioille, joilta oli hyvät näkymät moneen suuntaan.
Isojen lohkareiden keskeltä löytyi nähtävyys, jota kutsutaan luolaksi. Luolalla oli mielenkiitoinen historia. Tarinan mukaan 1800-luvulla paikallinen perheenisä oli ollut luolassa virkavallalta piilossa monta kuukautta. Häntä nimittäin epäiltiin varastamisesta.
Matkan varrella maistelin mustikkaa ja puolukkaa, ja jokunen kantarelli löytyi kotiin vietäväksi. Kun juomapullo oli tyhjä ja jalat väsyneet, näkyikin jo sopivasti parkkipaikka.
Kotimatkalla ajattelin, että kokemus oli hyvä. Jonain toisena päivänä voisi poimia listalta seuraavan luontopolun.
Ja hattua pitää nostaa seuroille ja yksityishenkilöille, jotka pitävät pienillä avustuksilla ja talkootyönä näitä luonto- ja ulkoilureittejä kunnossa!
Kirjoittaja on Mustasaaren kehitysjohtaja.