Maailmansodan aikana myös meillä Suomessa alettiin kehitellä bensiinin valmistusta turpeesta. Isälläni oli pieni kuorma-auto, Widal-merkkinen, jossa oli kaksitahtimoottori, joten siinä ei voinut käyttää häkäkaasulaitteita.
Bensa oli silloinkin liian kallista. Jostakin oli saatavissa halvempaa bensan korviketta. Se oli ruskeaa väriltään ja haisi tervalta. Kun sillä kylällä ajeltiin, niin ilmaan jäi leijumaan pahalta haiseva sininen savu. Sitä sanottiin haisubensaksi. Se herätti kylällä paljon huomiota. Autokin sai suomenkielisen nimen. Koulukaverit aina kuorossa hihkuivat: ”Ahtolan Juippi menöö”.
Myös minä sain uuden nimen, joka oli tietenkin Juippi. Koulukaverit taisivat olla vähän kateellisia, kun ainakin omasta mielestäni tiesin kaiken auton tekniikasta.
Oletan, että turvebensan valmistaja oli Vapo. Tämä valmistustekniikka oli luultavasti pyrolyysitekniikkaan perustuva. Se on melko yksinkertainen ja voidaan rakentaa melkein jokaisessa pajassa.
Ongelmana on vain suuri lämpöenergian tarve ja bensiinin huono laatu. Tekniikkaa kehittämällä voidaan sekin korjata. Tämä tekniikka on tuttua jokaisella öljynjalostamolla ja puunjalostustehtaalla.
Kauhavalainen seppä Simo Järvinen on myös tällä tekniikalla valmistanut turpeesta bensiiniä. Oikea nimi sille on pyrolyysiöljy. Simo esitteli sitä minulle. Öljypolttimossa se paloi sinikeltaista liekkiä, eikä mitään savua eikä hajua syntynyt. Oliskohan syytä muutamalla vuodella siirtää sitä turvekoneiden romuttamista, koska niitä saattaa vielä tarvita.
Eräs Intiassa reissannut kertoi, että mopon omistajat siellä valmistivat bensaa itse tällä menetelmällä jätemuovista. Ne ovatkin oikeita maailmanpelastajia.
Urho Kari
Lehtimäki, Alajärvi