Sunnuntai on Suomessa huomattavan tuulinen päivä. Ilmatieteen laitos antoi lauantai-iltana voimakkaan tuulen varoituksia lähes koko maahan sekä merialueille aamuyöstä lähtien iltaan asti. Selkämeren pohjoisosassa ja Merenkurkussa tuuli voi yltyä 21 metriin sekunnissa.
Voimakas tuuli on aiheuttanut sähkökatkoja. Energiateollisuuden mukaan tänään aamupäivällä Suomessa oli hieman alle 3 000 sähkötöntä asiakasta noin 30 kunnassa. Forssassa Kanta-Hämeessä sähköttä oli lähes 1 300 asiakasta.
Kun sunnuntai on edennyt pidemmälle, sade ja tuuli alkavat hellittää eteläisessä Suomessa sekä keskiosissa maata. Lännessä tuuli voi edelleen olla puuskaista.
Iltapäivällä matalapaineen keskus on Selkämerellä ja liikkumassa kohti Ruotsia. Se vie samalla kovimmat tuulet mennessään.
Ensi viikko alkaa epävakaisessa kelissä. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen sanoo, että tämän hetken ennusteen perusteella matalapaineen rintama on väistymässä Suomen yltä ensi viikon aikana ja juhannusta voidaan viettää poutaisessa säässä.