Ekonomistimme ovat jo muutaman vuoden ajan kertoneet talouden nousun olevan aivan ovella, mutta kerta toisensa jälkeen se on siirtynyt kauemmas, viimeksi hallituksen budjettivalmistelujen jälkeen. Monet ovat vaatineet politiikkamuutoksia, mutta kunnon vaihtoehdot ovat jääneet kovin hämäriksi.
Keskuskauppakamarin entisen varatoimitusjohtajan Sampsa Saralehdon puheenvuoro Kauppalehdessä 15.7. oli otsikoitu varsin raflaavasti: ”Herätys Suomi, nyt tarvitaan suunnannanmuutos”, mutta suuntamerkit ovat epäselviä, osin harhaan johtavia.
Kirjoittaja viittaa Björn Wahlroosiin ja hallituksemme työmarkkinaoperaatioihin ilmeisesti suuntamerkkeinä, mutta kummallakaan ei ikävä kyllä ole eväitä tähän muutokseen, ne tarjoavat kehitykselle takapakkia.
Wahlroos sanoo kirjassaan Markkinat ja demokratia, että yrityksen johtajan ”ainoa velvollisuus on kaikin laillisin keinoin maksimoida osakkeenomistajien sijoittaman pääoman tuotto”. Muu on osoitus epävarmuudesta ja epäpätevyydestä.
Tämä edustaa sitä suomalaisten yritysjohtajien kaavamaista ajattelua ja suoraviivaista johtamista, jonka Terttu Grönfors osoittaa väitöskirjassaan perustuvan 1600-luvulta juontavaan ihmiskäsitykseen. Siihen perustuu myös talouden poliittisen johtamisen malli, jonka loi Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri II:n ensimmäisellä Suomen vierailullaan 1856 asettama teollistamiskomitea.
Komitea muotoili taloutemme perusmallin. Luontaisen pohjan sille loivat metsävarat ja suurteollisuus sekä halpa vesivoima. Myös ihmisiä oli työhön saatavissa runsaasti, mutta he olivat tottuneet kiireettömään elämäänsä ja luonnon sanelemaan työrytmiin, joten heidät oli koulutettava teollisuuden palkkatyövoimaksi, joka tarvitsee tiukkaa kurinalaisuutta ja sääntelyä. Tätä tehtävää varten luotiin samaan aikaan Uno Cygnaeuksen ajatusten pohjalta kansakoululaitos.
Tämä ajattelumalli hallitsee edelleen suomalaista johtamista ja talouskeskustelua. Sekä Wahlroosin johtamismalli että hallituksen ”vientimalli” ovat sen suoria sovelluksia. Ihmiset on välineellistetty työvoimaksi, jota johdetaan ylhäältä käsin, joskus jopa ”käsitellään”. Päivittäin kuulemme ja näemme poliitikkojen ja ekonomistien sekä median hokevan työvoimapulaa.
Suoraviivaisimmat ovat ekonomistien laskentakaavat. Niissä ei ihmiselle ole sijaa.
Ay-liikkeelle työntekijät ovat joukkovoimaa. Erityisesti tupojen kaudella heillä pelattiin kovaa valtapeliä, jonka jatkoerän hallitus on käynnistänyt.
Alkaisi jo olla aika päivittää ihmisen arvo talouden tekijänä. Jos haluamme nousta ylös näistä talouden syövereistä. Siitä käynnistyisi muutos.
Kauko Parkkinen
entinen työmarkkinajuristi, tietokirjailija
Vantaa