Lähdin vuonna 2019 hakemaan Vaasan Perhekeskuksesta apua lapseni tottelemattomuuteen. Toistuvia aikoja oli vaikea saada, joten käyntejä oli keskimäärin lähes joka toinen kuukausi.
Perhekeskuksen työntekijät pyrkivät alusta loppuun asti lähestymään ongelmaa siitä olettamuksesta, että lapsen ongelmakäyttäytyminen johtuu vanhemman, ja lapsen välisen vuorovaikutussuhteen virheistä. Tämän suhteen parantamisessa vastuu on tietenkin vanhemmalla, koska lapsi ei kykene tietoiseen käyttäytymisensä hallintaan.
Täten ollen kaikki ”apu” oli pyrkimystä selvittää, miten vanhemman käytöstä kehittämällä lapsen kuuliaisuus voisi lisääntyä.
Kun vanhemman kasvatusmallin virheitä ei yli kahden vuoden aikana kuitenkaan löytynyt, perhekeskuksella ei ollut tarjota mitään muuta lähestymistapaa ongelman ratkaisemiseen.
Psykoterapeutti Ben Furmanin lanseeraamaa Muksuopin mukaista oppimismallia eivät perhekeskuksen ”asiantuntijat” myöskään halunneet kokeilla, vaikka Furmanin mukaan se sopii aivan kaikenlaisiin lasten ”ongelmiin”. Siinä ongelmat nähdään puuttuvina taitoina.
Lopulta lapsi sai kahden kuukauden hoitojakson psykologin tapaamisiin, mistä ei kuitenkaan ollut juurikaan apua.
Tämä kaikki kertoo heikosta ammattitaidosta Vaasan perhekeskuksessa. Kun lapsen kehittymässä olevaa narsismia ei osata perhekeskuksessa tunnistaa eikä tarjota siihen sopivia hoitokeinoja, mistä vanhempi voi saada apua varhaiseen puuttumiseen ja miten välttää lapsen joutumisen myöhemmin lastensuojelun huostaanoton kohteeksi ja jopa nuorisorikolliseksi?
Toisaalta perhekeskuksen pitäisi mielestäni järjestää myös vertaistukea – jota ei kaikilla luonnostaan ole – jotta vanhempi osaisi suhtautua lapsen kiukuttelun normaaleina kasvukipuina.
Yhteiskunnan ”apuun” pettynyt avioeronnut vanhempi