Meitä ihmisiä on kahdenlaisia. Niitä, jotka pitävät syksystä ja niitä, jotka eivät. Kuulun jälkimmäisiin.
Olen jo kaivanut esiin kirkasvalolamppuni, vitamiinini ja positiivisen ajattelun oppaat.
Siltikin mieleni painuu matalaksi, kun raahustan töihin aamuhämärässä ja kotiin iltahämärässä. Ja päivät sen kun vain tästä lyhenevät.
Tuttavani yritti piristää ja sanoi, että eikö ole ihanaa, kun saa hyvällä omallatunnolla pimeänä syysiltana käpertyä sohvannurkkaan, sytyttää kynttilän, ottaa lasin viiniä tai mukillisen kaakaota ja lukea hyvää kirjaa.
Minä luen hyvällä omallatunnolla kirjoja ympäri vuoden, enkä tarvitse siihen pimeitä iltoja tai viinilasillisia. Rakastan nojatuolimatkailua, se on minun keinoni rentoutua. Hyvän kirjan mukana kiidän hetkessä aurinkoon ja lämpöön vaikkapa Etelä-Amerikkaan tai 500 vuoden takaiseen Italiaan.
Silti seuraava sateinen ja pimeä aamu ottaa päähän. Eräässä tv-sarjassa sanottiin mielestäni osuvasti, että me täällä Pohjolassa olemme elossa puolet vuodesta, toisen puolen horrostamme.
Syksyllä luonnossa on kuitenkin ihania värejä, yritti tuttavani vielä.
Toki, jos ne värisävyt miellyttävät omaa silmää.
Kirjapiirini naisten kanssa keskustelimme taannoin lempiväreistä. Yksi tykkää vaaleansinisestä ja -punaisesta, hennosta keltaisesta ja muista pastelliväreistä. Toisen lempiväriskaala on harmaan ja ruskean eri sävyt. Minun värini ovat energiaa antava punainen ja rauhoittava vihreä, jotka ovat minulle joulun, kevään ja kesän värejä, eri sävyisinä vain.
Kun keskustelimme kiihkeästi lempiväreistämme, aika yksinkertaisesta asiasta, oivalsin, että lempiväri kertoo ihmisestä paljon muutakin. Jokainen meistä on erilainen.
Yhtä vähän kuin osaamme selittää, miksi joku väri miellyttää enemmän kuin toinen, voimme mitään sille, kuinka eri tavoin suhtaudumme vaistomaisesti erilaisiin asioihin.
Yksinkertaistettuna: kirjaystäväni reagoi rauhallisesti hämmästellen asiaan, joka saa minut kiivaasti puhkumaan pettymystä, koska hän on harmaan-ruskea ja minä puna-vihreä (enkä puhu nyt politiikasta).
Eräänlaisena elämänläksynä voisi olla, että pitää opetella ymmärtämään niitäkin näkökulmia, jotka ovat erilaisia kuin itsellä.
Syksy taitaa vaikuttaa muidenkin mielialaan kuin vain minun. Ainakin Vaasa-lehteen verkkosivujemme lomakkeella lähetettyjen, Ruusut ja risut -palstalle tulevien moitteiden ja motkotusten määrä on paisunut hurjasti kesän jälkeen.
Sen vuoksi tässä lehdessä on kokonainen aukeamallinen Ruusuja ja risuja. Niitä on silti vielä julkaisematta ainakin parin viikon jonon verran.
Risuissa näkyy selvästi se, kuinka erilaisia ihmiset ovat ja kuinka eri tavoin asioista voi ajatella.
Onneksi risujen lisäksi meille tulvii myös ruusuja eli kiitoksia ja kehuja. Ne piristävät saajiensa päivää ja auttavat jaksamaan.
Kuulemma monilla työpaikoilla leikataan Ruusut ja risut -palstalla saadut kiitokset lehdestä talteen. Ne saatetaan panna jopa kaikkien näkyville esimerkiksi kahvihuoneen ilmoitustaululle.
Ehkä jossain ruusujen ja risujen keskellä elää siemen, josta kasvaa elämänymmärryksen kukka. Sitä katsellessa käsittää, että asioista voi ajatella monella tavalla. Minun tapani ei ole aina se oikea.