Tämän kolumnin ilmestyessä on kaksi päivää presidentti Martti Ahtisaaren siunaustilaisuuteen. Mieleeni palautuvat 15 vuotta sitten vuonna 2008 lokakuussa Seinäjoella järjestetyt Kirkon Diakoniapäivät, jotka seurakuntana yhdessä Kirkkohallituksen ja kaupunkimme toimijoiden kanssa järjestimme. Päivistämme on tullut näihin vuosiin saakka hyvää palautetta. Päiviemme kokoavina teemoina olivat auttaminen, toivo ja eteenpäin katsominen niin kirkon kuin yhteiskunnan toiminnassa. Onnistuimme ohjelmatarjonnassa ja kohtaamisissa verrattain hyvin.
Teimme kaikkemme saadaksemme presidentti Ahtisaari päiviemme pääpuhujaksi. Tuohon samaan lokakuiseen ajankohtaan osui myös hänelle myönnetty Nobelin rauhanpalkinto kunnianosoituksena laajasta ja mittavasta elämäntyöstä rauhan ja sovinnon edistäjänä. Ymmärrettävästi hänen kalenterinsa oli täynnä kunniakkaan tunnustuksen saamisen sekä rauhan ja sovinnon edistämisen työn takia. Nämä huomioiden hän estyi tulemasta päiviemme pääpuhujaksi.
Ahtisaari perusti presidenttikautensa jälkeen CMI-järjestön (Crisis Management Initiative). Järjestö erikoistui kehittämään kriisinhallintaa. Jo ennen järjestön perustamista ja ennen presidentiksi ryhtymistään Ahtisaari oli kunnostautunut Yhdistyneiden Kansakuntien toiminnassa. Merkittävin näyttö hänen sitkeästä rauhan ja sovinnon edistämisestä oli Namibian itsenäistyminen vuonna 1990. Kunnianosoituksena tästä Namibiassa annettiin useille pojille nimeksi Martti. Hieno ja hauskakin kunnian ja kiitoksen osoitus! Presidentti Ahtisaari tunnettiin kansanmiehenä ja luulenpa, että jälkimmäinen kunnianosoitus lämmitti hänen mieltään.
Viime päivinä ja viikkoina olen miettinyt paljon elämän rajallisuutta. Marraskuu taitaa sitä edesauttaa tummaan hämärään pudottautumisessaan. Presidentti Ahtisaaren ajasta iäisyyteen siirtymisen ilmoitus muistutti elämän rajallisuudesta. Riippumatta siitä, keitä olemme, mitä teemme, mikä on asemamme ja saavutuksemme elämässämme, joudumme jokainen vuorollamme jättämään maallisen majan taaksemme. Kristillisessä mielessä ajateltuna kuolema ei ole viimeinen pysäkkimme, vaan meillä on uskossa ja toivossa Jeesukseen iankaikkinen elämä Taivaassa. Tämä tietoisuus antaa toivoa marraskuun hämärän keskellä.
Työsähköpostiini saapui presidentti Ahtisaaren henkilökohtainen vastaus, kun kysyimme häntä päiviemme pääpuhujaksi. Vastausviestistä välittyi suuren, humaanin ihmisen ja lähimmäisen sydän ja persoona. Minulle jäi tunne, että hän arvosti aidosti kirkon tekemää diakoniatyötä. Hänelle sopivammassa ajankohdassa hän olisi vastannut pyyntöömme myöntävästi. Tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa Martteja ja Marttoja, ihmisiä, joilla on sydän paikallaan rauhan ja sovinnon edistämiseksi tehtävässä työssä.
Otto Savolainen
Diakoniajohtaja
Seinäjoen alueseurakunta