Romantiikka on elämysten janoa, kaipausta pois arjesta jonnekin, missä kohtalo tulee vastaan ja hymyilee hyväksyvästi. Romantiikan taju on yksi ihmisen jaloimmista kyvyistä. Ne jotka sen kieltävät ovat jossain kohtaa epäonnistuneet omassa romanttisuudessaan.
Ei romantiikka koskaan pakene todellisuutta, vaan värjää arjen täyteen revontulia. Romantiikka valelee arkeen mielikuvitusta ja tunnetta. Sellaiseen ei pelkkä järki kykene. Totta kai kynttiläillallinen viulun säestyksellä on romanttista, mutta kuvittele suomalainen syömässä simpukoita, joita ei edes osaa syödä. Mieluimmin hän olisi kumppaninsa kanssa saunan porstuassa pyyhe lanteilla ja radiosta soisi Laurin Minun Suomeni.
Kun iät ja ajat suhteessa kauhtunut pari ajelee mitään puhumattomina peräpenkki täynnä vastahakoisia lapsia kohti kyläpaikkaa ja entisten nuorten sävellahja alkaa soittaa sitä ensimmäistä yhteistä iskelmää. Silloin toinen sanoo:” Voi muistatkos” , ja toinen vastaa: ”Joo”. Siinä on juuri sitä arjen romantiikkaa.
Romantiikan käsite luotiin jo keskiajalla, jolloin linnantornit olivat täynnä kalpeita neitoja odottamassa trubaduurin intohimoisia serenadeja. Romanttinen rakkaus kestää ikuisesti. Joskus tuo ikuisuus on kuitenkin aika lyhyt, mutta romantiikka ei tunne kelloa eikä kalenteria.
Jokaiselle pitäisi avautua omassa suhteessaan sen kokonaiskuva. Että ei tarvitsisi kamalasti hätkähtää ristiriitoja, vaan tajuta, että ne tulevat ja menevät. Ja että kahden ihmisen suhteeseen kuuluu erilaisia vaiheita.
Jostain syystä monet eroavat usein siksi, että ensimmäinen vaihe on ohitettu, että ensimmäiset eväät on nyt syöty loppuun. Rakkauden huuman mentyä ohi usein ajatellaan, että kumppani olikin väärä valinta. Tosiasiassa vasta siinä vaiheessa alkaa suhteen todellinen rakentaminen. Ja juuri silloin on entistä voimakkaammin tarvetta kyvylle tehdä romanttisia tekoja.
Ei kukaan meistä halua olla suhteessa se nalkuttava osapuoli. Nalkuttava ihminen ei nauti siitä, että saa nalkuttaa. Nalkutus on monesti keino purkaa stressiä ja ärtymystä. On monin verroin helpompaa ja vaarattomampaa nalkuttaa kuin saada raivokohtaus, ryhtyä itkemään tai heittäytyä aggressiiviseksi. Sitä en tiedä kuinka moni ihminen nalkuttaa romantiikan nälkäänsä.
Jos suurin osa suhteessa tekemisestä sujuu kimpassa, niin yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa. Monet tuntuvat elävän kuitenkin hyvin romanttisissa kuvitelmissa ikään kuin tämä arkielämä olisi vain ihmissuhteen sivujuoni, vaikka se tosiasiassa onkin pääjuoni.
Me olemme liian valmiita sanomaan, että ennen kaikki oli toisin. Koskaan et muuttua saa – aika on ohitse. Olen viime aikoina huomannut, että osataan sitä täälläkin tehdä romanttinen levy täynnä arkiromanttista tekstiä. Tämän päivän iskelmät ovat ihmisten sanoittamia ihmisille ja silloin ne menevät parhaiten perille, olipa aihe sitten tuska tai hurmio. Niin kuin kauneus on katsojan silmissä niin se kipu ja kärsimyskin ovat sen kokijan sielussa. Siinä lauluntekijä ja kuulija laulavat toisilleen kuin kivunkokijain veljeskunta. Laulut tulevat kuulluiksi vain siellä missä on kivun ja hurmion kaikupohja.
Raimo Vakkuri
Kirjoittaja on kouluttaja.