Jos Boeingin F/A-18 Hornet kaikissa versioissaan on lempikoneesi, niin Yhdysvaltain merivoimien lentotukikohta NAS Oceana on aivan mainio paikka. Siellä vieraili syksyllä myös puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg, kun hän pääsi maan merivoimien Super Hornetin kyytiin. Kyseessä on yksi Suomen vaihtoehdoista ilmavoimien uudeksi hävittäjäksi.
Super Horneteja sekä vanhempia Hornet-hävittäjiä on tukikohdassa paljon: tilanteesta riippuen 200-350 konetta.
– Omistamme kaiken, mikä kuuluu itärannikon Hornet -laivueisiin, selvittää tukikohdassa sijaitsevan Atlantin Strike Fighter Wingin (hävittäjätukikohta) komentaja, kommodori
Christopher Boyle.
Käytännössä tukikohta huolehtii lentäjien ja muun henkilöstön koulutuksesta sekä kaluston ylläpidosta niin, että sieltä lähtee lentotukialuksille taisteluun valmiita yksiköitä.
– Tuemme yhteensä kuuttatoista hävittäjälaivuetta, ja roolimme on varmistaa, että näillä laivueilla on kaikki tarvittava.
Yhtäkkiä nousevan hävittäjäkoneen jyly keskeyttää suomalaiselle medialle pidettävän lehdistötilaisuuden. Boyle vain virnistää.
– Tuo on vapauden ääni.
Kommodori Boyle on entinen tukialuslentäjä, joka on lentänyt tuhat lentotuntia Super Hornetilla ja sitä ennen 2 200 tuntia F-14 Tomcatilla. Hornet-tuntimäärän keräämiseen kului nelisen vuotta, Tomcat-tunnit kerääntyivät viidentoista vuoden ajalta.
– Auttaa kummasti, kun lentokone toimii jokaisella suunnitellulla lentokerralla. Tomcatin kanssa ei aina ollut näin.
Hän muistuttaa, että Super Hornet (E-G -versiot) on aivan eri lentokone kuin vanhempi Hornet (A-D), vaikka ne ulospäin näyttävätkin hyvin samankaltaisilta.
– Ne ikäänkuin puhuvat samaa kieltä, mutta Super Hornetin järjestelmät ovat edistyneempiä. Kooltaan se on vanhaa Hornetia suurempi, ja mitä tulee koneen verkottumiskykyyn, elektroniikkaan, polttoainemäärään, suorituskykyyn ja yleensä kykyyn selviytyä, Super Hornet on useita askelia edellä.
Tämä kertoo myös modernin ilmasodan luonteesta.
– Aiemmin olimme huolissamme siitä, että saisimme niin lentokoneista kuin aseistakin niiden maksimisuorituskyvyn irti, mutta nyt suuri osa toimintakyvystämme tulee kyvystämme verkottua.
Käytännössä koneet jakavat eri sensorien tuottamaa tietoa keskenään sekä vastaanottavat ja jakavat sitä myös maalla oleville yksiköille, laivoille jne. Lentäjän kannalta on samantekevää, onko hävittäjän näytöllä oleva tieto lentokoneen itsensä vai jonkun muun toimijan tuottamaa, kunhan siihen voi luottaa.
– Informaatio kulkee edestakaisin ja toimimme entistä paremmin joukkueena.
Boylen mukaan verkostokeskeiseen sodankäyntiin on panostettu jo pitkään, mutta palaset ovat loksahtaneet kohdalleen vasta viimeisen vuosikymmenen aikana.
– On ihan eri asia pystyä verkostoitumaan teoriassa kuin se, että pystyy ohjaamossa istuessaan käyttämään tietoa hyväksi sen kahden sekunnin aikana, kun tiedosta on etua. Ei siitä ole mitään iloa, jos tietojen yhdisteleminen kestää kymmenen sekuntia tai sitä varten pitää painaa seitsemäätoista eri nappia, Boyle havainnollistaa.
– Super Hornet on tässä suhteessa kuin iPhone: kun painaa yhtä kytkintä, tietokone tietää mitä tehdä.
Super Hornet on suurempi ja lento-ominaisuuksiltaan hieman vanhaa Hornetia raskaampi, kertoo tukialuslentäjä, komentajakapteeni Pete Stavrides. Mikään kuorma-auto se ei kuitenkaan ole, sillä taitolentoryhmä Blue Angels on kuluvan vuoden aikana vaihtamassa Horneteista Super Hornetiin.
Tukialuskoneena Super Hornetin pitää kestää sangen kovaa käsittelyä, esimerkiksi katapultin avulla lähdettäessä.
– Lentoonlähtönopeus on tilanteesta riippuen 140-170 solmua [n. 260-310 km/h], ja siihen kiihdytetään 2,5 sekunnissa 60 metrin matkalla. Ja kaikki energia kohdistuu tänne, Stavrides selittää ja osoittaa nokkatelineessä sijatsevaa pientä metallitankoa, joka kiinnitetään katapulttiin.
Australialaiset koettivat poistaa laukaisutangon omista Super Horneteistaan - hehän eivät moista tarvinneet - mutta sekoittivat samalla koneen massajakauman.
Laukaisun ajan lentäjä pitää kätensä irti ohjaussauvasta, ettei vain kiskaise sitä vahingossa. Vaakasuuntaisesta kiihtyvyydestä ei kuitenkaan ole samanlaista haittaa kuin pystykiihtyvyydestä, sillä edellisessä tapauksessa veri ei pakkaudu jalkoihin. Lennettäessä koneen tietokone rajoittaa liikehdinnän välille 7,5 G...-5 G, mutta kestää enemmänkin.
– Tiedän kokemuksestani, siis tekemistäni virheistä, että kone voi mennä vahingoittumatta paljon yli 7,5 G:n.
Vahvaa tekoa on myös Super Hornetin pääteline, sillä lentotukialuksen kansi on lyhyt, joten kone läjäytetään kannelle suurella pystynopeudella sen sijaan, että hierottaisiin pehmeää laskua.
– Yleisesti ottaen pystynopeutta voi olla 800 jalkaa/minuutti (n. 4 m/s). Jos aallokko on kova ja kansi keinuu, enemmänkin.
Lentäjien juttujen mukaan tukialuksilta operoidaan vielä olosuhteissa, joissa lentokansi heiluu kuusi metriä ylös-alas. Kun valtamerellä on myrsky, ja tukialus nousee aallonharjalle, tukialusta takaapäin lähestyvän lentokoneen pilotti voi nähdä laivan potkurien kohoavan ilmaan.
Super Hornetin huippunopeus on valmistajan mukaan 1,8 Mach, siis 1,8-kertainen äänennopeus.
– Se saavutetaan ideaalisissa olosuhteissa, ilman aseita ja polttoainetankit miltei tyhjillään, Stavrides toteaa.
– Me emme tarvitse moisia nopeuksia, ja kone onkin optimoitu pienemmille lentonopeuksille.
Hänen mukaansa vanhemmat Hornet-lentäjät voidaan kouluttaa Super Hornetiin noin viikossa.
– Ohjaamo ei ole erityisen erilainen, mutta laitteissa on merkittävästi enemmän prosessointikykyä.
Suomi harkitsee yksipaikkaista E -mallia, mikä riittääkin suurimpaan osaan Super Hornetin lentotehtävistä.
– Kaksipaikkainen malli (F-18F) on oikeastaan vain yhtä erityistä tehtävää varten, Stavrides kertoo.
Kyseessä on ns. forward air controller -tehtävä jossa lentokone ottaa ikäänkuin lennon- ja tulenjohtajan roolin.
Lähtökiitoon Super Hornet tarvitsee vähemmän baanaa kuin vanhempi versio.
– Täydellä jälkipoltolla 1 600 jalkaa (n. 550 metriä), täydessä aselastissa 3 000-3 500 jalkaa (n. 900-1 150 m), kertoo tukikohdan operaatioupseeri, komentajakapteeni
Scott Miller.
Laskukiidon mitta on vastaavasti 2 400 jalkaa (n. 730 m).
Kommodori Boylen mukaan NAS Oceanassa lennetään vanhemmillakin Hornet-versioilla vielåä 2020-luvulle asti, kunnes F-35 -hävittäjien lentotukialusversioiden toimitukset pääsevät vauhtiin. Sen jälkeen merivoimien ykkösnyrkki koostuu F-35:stä, Super Hornetista sekä Super Hornetin elektroniseen sodankäyntiin tarkoitetusta EA-18G Growler-versiosta.
Boyle muistuttaa, että F-35 -hävittäjienkin pitää pystyä kommunikoimaan vanhemman kaluston kanssa (toki niillä valmistaja Lockheed Martinin mukaan sellainen kyky onkin).
– F35:llä on omat vahvuutensa, Super Hornetilla omansa, ja molempien käyttö pitää pystyä maksimoimaan. Juuri tässä asiassa lentotukialuksilta toimivat yksiköt pääsevät loistamaan.
Boyle uskoo myös, että ilmataistelun kehitys jatkuu nykyisenkaltaisena: vihollinen tuhotaan ohjuksella ennen, kuin se on ehtinyt näköetäisyydelle.
– Teknologia edistyy, esimerkiksi ilmasta ilmaan -aseiden kantama kasvaa. Ilmataistelusta tulee entistä tappavampaa entistä pidemmillä etäisyyksillä. Tosin aina on mahdollisuus myös näköetäisyydellä tapahtuvaan taisteluun, mutta siitä tulee nopeaa ja erittäin väkivaltaista.
Lännen Media osallistui Yhdysvaltain-matkalle, jossa suomalaiset toimittajat tutustuivat molempien Suomelle ehdolla olevien yhdysvaltalaisten hävittäjien valmistukseen sekä tapasivat lentäjiä, jotka lentävät niillä.
Tämä on juttusarjan toinen osa; ensimmäinen julkaistiin LM:n lehdissä tiistaina 28.3.2017.
Mikko Pulliainen/Lännen Media
