Suomi voitti Unkarin 85–77 koripallon MM-karsintaottelussa Helsingissä. Suomen parhaat korintekijät olivat Lauri Markkanen (23) ja Edon Maxhuni (20).
MM-karsinta jatkuu maanantaina, jolloin Suomi kohtaa Ranskan vieraskentällä Paussa.
Suomi on jo varmistanut paikkansa MM-jatkokarsinnassa, joka alkaa elokuun lopulla.
Avauspuoliajan jälkeen Suomi johti 48–43 erinomaisen kolmostarkkuutensa 9/14 turvin. Hyökkäyslevypalloja suomalaiskäsiin oli tarttunut vain kaksi, ja Unkari oli saanut ilmoille kahdeksan pelitilanneheittoa Suomea enemmän.
Miro Little aloitti Suomen pelinjohtajana, mutta Suomen pelissä ei avausneljänneksellä ollut parasta intensiteettiä eikä tarkkuutta. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen Unkari johti 18–13.
Toisen neljänneksen alussa Suomi nosti puolustuksensa intensiteettiä, mutta Unkari pääsi toistuvasti aivan korille ja pysytteli sitkeästi johdossa. Edon Maxhunin kolme vapaaheittoa toivat Suomen tasoihin tilanteeseen 30–30, kun puoliaikaan oli reilut neljä minuuttia.
Neljänneksen lopulla Lauri Markkanen ja Andre Gustavson viimeistelivät perättäisistä nopeista hyökkäyksistä korit, ja Unkari joutui ottamaan aikalisän kotijohdon ollessa 43–38.
Kolmannen neljänneksen alussa Unkari tuli tilanteeseen 55–52 runsaassa neljässä minuutissa ja pakotti Suomen aikalisälle. Neljänneksen lopulla Suomi repäisi pelin haltuunsa isolla viisikolla, jossa eturivin muodostivat Lauri Markkanen, Alexander Madsen ja Mustapha Amzil.
Markkasen kolmonen siirsi Suomen jo 70–58-johtoon, kun viimeiseen taukoon oli vajaat kaksi minuuttia. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin Suomen 74–58-johdossa.
Unkari ei luovuttanut, ja hiipi tilanteeseen 83–75 vajaat kolme minuuttia ennen pelin päättymistä. Loppuminuuteilla korit olivat tiukassa, ja Suomen viimeisen korin heitti Lauri Markkanen.