Itävalta teki tällä viikolla tempun, jota kukaan ei olisi demokraattiselta maalta osannut odottaa. Ennallistamisasetuksen niukka enemmistö syntyi, kun Itävallan vihreiden ympäristöministeri Leonore Gewessler yllättäen äänesti EU:ssa asetuksen puolesta poiketen oman hallituksensa ehdotuksesta.
Tapa, jolla asia tuotiin neuvoston käsittelyyn viime hetkellä ja ilmeisesti kaikkien yllätykseksi, oli kaikkea muuta kuin tyylikäs. Emme tiedä, oliko tämän taustalla jonkinlainen kauppasopimus. Ehkä jossakin tiedettiin Itävallan ministerin henkilökohtaisesta kannasta, ja siksi haluttiin nopeasti äänestää Belgian puheenjohtajakaudella. Tämä on tietenkin spekulaatiota.
Suomella ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa Itävallan ministerin äänestyspäätökseen, kun edes Itävallan liittokansleri ei voinut sitä tehdä. Ennallistaminen sinänsä on askel oikeaan suuntaan. Asetus tarkoittaa, että vaurioitunutta luontoa on kunnostettava.
Asetuksen tavoite on kunnianhimoinen: parantaa luonnon tilaa ja palauttaa vähintään 20 prosenttia EU:n maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä. Tämä on ehdottoman välttämätöntä, jos haluamme varmistaa terveen ympäristön tuleville sukupolville. Esimerkiksi heikentyneiden vesistöjen tai suoseutujen ennallistamista kukaan ei vastusta.
Suurin kysymys on, miten kaikki rahoitetaan. Vaikka kustannukset olisivat yliarvioituja, ne ovat silti erittäin haastavia Suomelle nykyisessä julkisen talouden tilanteessa. Vaikka tavoite on yhteinen ja tärkeä, jäsenvaltioiden välinen kustannusten jakautuminen on herättänyt oikeutetusti kritiikkiä.
Suomi, joka vastusti asetusta neuvotteluissa, kokee, että asetuksen toteuttaminen on taloudellisesti raskasta ja epäoikeudenmukaista. Suomen erityisolosuhteet – kuten laajat metsätalousalueet – asettavat meidät paljon suurempien taloudellisten haasteiden eteen kuin monet muut EU-jäsenvaltiot.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan EU:n ennallistamisasetus aiheuttaa Suomelle kustannuksia 13–19 miljardia euroa vuoteen 2050 mennessä (noin 500 miljoonaa euroa vuodessa), ja kunnostettavia alueita on 2–6 miljoonaa hehtaaria.
Suurin ongelma tässä asetuksessa on, että kustannusten jakautuminen maiden välillä ei ole oikeudenmukaista. On arvioitu, että Suomi maksaa eniten asukasta kohden.
Suomi on aktiivisesti pyrkinyt vaikuttamaan asetuksen sisältöön neuvotteluprosessin aikana – jäsenvaltioiden erilaiset olosuhteet pitäisi ottaa paremmin huomioon ja asetuksen toteuttamisen pitäisi olla joustavampaa.
Valtioneuvosto on tehnyt selväksi, että Suomen erityisolosuhteita ei ole huomioitu riittävästi lopullisessa asetuksessa. Tietynlaisten luontotyyppien kunnostusvelvoitetta voidaan toki säätää alaspäin kymmenellä prosentilla, mutta tämä jousto ei kuitenkaan riitä merkittävästi vähentämään Suomelle koituvia kustannuksia. Euroopan unionin tulisi tarjota enemmän tukea niille maille, joille asetus aiheuttaa suhteettoman suuren taakan.
EU-vaalit saatiin juuri käytyä. Suuret kiitokset kaikille, jotka äänestivät kristillisdemokraatteja. Hyvästä kampanjasta huolimatta emme saaneet EU-parlamentaarikkoa tällä kertaa.
Tässä yhteydessä on ehkä hyvä miettiä, kuka lopulta päättää Suomen eduista ja suurista lainsäädäntöpaketeista, kuten tästä ennallistamisasetuksesta. Suomessa vain 40 prosenttia väestöstä äänesti, kun taas vastaava luku Belgiassa oli lähes 90 prosenttia.
Seuraavia EU-vaaleja ajatellen: Jos et äänestänyt, se tarkoittaa, että belgialaisilla ja itävaltalaisilla on nyt seuraavan viiden vuoden ajan suurempi vaikutusvalta suomalaisten arkeen. Tämä kehityskulku nähtiin myös ennallistamisasetusta koskevassa päätöksessä ja sen seurauksia kannamme aina seuraaviin vaaleihin asti.
Peter Östman
KD:n kansanedustaja Luodosta