Viime viikolla tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä kun Suomeen nimitettiin Miettusen hätätilahallitus.
Öljykriisi ja kansantalouden kasvun hidastuminen olivat kasvattaneet työttömyyttä ja vuonna 1975 maassa oli ennätykselliset 60 000 työtöntä.
Suomen talous ajautui jyrkkään syöksykierteeseen myös kansainvälisillä mittareilla. Tarvittavat elvytystoimet olivat myös tuolloin poliittisesti vaikeita, koska ne edellyttivät kulutuksen supistamista, eikä puolueilla ollut erityistä halua ottaa tästä vastuuta.
Kun puolueet eivät saaneet synnytettyä maahan toimintakykyistä enemmistöhallitusta, presidentti Kekkonen ilmoitti ”runnaavansa kokoon” enemmistöhallituksen maaherra Martti Miettusen johdolla sillä työttömyysluvut edellyttivät Kekkosen mukaan ”kansallista hätätilaa”.
Suomen nykytilanteessa on paljon samaa verrattuna öljykriisin aiheuttamaan paineeseen saada aikaan talouskasvua ja leikata julkisia menoja.
Reaalitaloutemme ei ole kasvanut lähes 20 vuoteen vaikka kulutuksemme on pysynyt korkealla. Olemme jo myös kansainvälisessä EU:n tarkkailussa velkaantumisemme vauhdin osalta.
Kun vuonna 1975 työttömyyden nousu 60 000 laukaisi hätätilamenettelyn lokakuussa 2025 luku oli jopa viisinkertainen, sillä kuntien työllisyyspalveluissa oli yhteensä 313 600 työtöntä työnhakijaa.
Tämä vastaa 10,3 prosentin osuutta maamme työikäisestä väestöstä. Mainittakoon, että EU-maista vain Espanjalla työttömyys on Suomea pahempi.
70-luvun lopulla Suomessa nähtiin voimakas talouskasvu, jonka luoma inflaatio söi suurten ikäluokkien asuntolainojen arvon, vaikka korot olivat niiden ottajalle nykymittarillakin korkeita.
Tulevaisuudessa kansantalouden ruorissa ovat kuihtuvat ikäluokat, joiden taakkana on aikaisempien sukupolvien huolehtimisen kustannukset. Taloudessa ei ole nähtävissä muuta kuin hidasta kasvua kauas horisonttiin, eikä meillä ole paljoa aikaa.
On selvää, että meidän on uudistuttava tai kuihdumme olemattomiin.
Työmarkkinoiden on uudistuttava: meidän olisi päästävä rakenteellisen työttömyyden osalta 6% alapuolelle. Jos Yhdysvalloissa on päästy 4% tasolle ja Islannissa ollaan alle 3%:ssa niin 10% ei vain riitä.
Tämän saavuttaminen vaatii meiltä toki kasvua, mutta myös rekrytoinnin kynnyksen madaltamista niin työnantajan kuin työnhakijan näkökulmasta. Monelle työnhakijalle avointen työmarkkinoiden rima on nyt liian korkealla.
Myös yritysten on uudistuttava. Kilpailu on aina vain kovempaa ja paikalleen ei voi jäädä. Maailmalta tulevat viestit kertovat, että erityisesti tietotyöläisten osaamista korvataan parhaillaan tekoälyllä ja näihin suunnatut investoinnit hallitsevat mm. Yhdysvaltain talouskasvua.
Osaamisemme on uudistuttava. Viime aikaisten signaalien perusteella tiedämme että erityisesti teollisuus vetää nyt Suomea suosta ylös.
Kun palvelusektori on aikaisemmin vastannut talouskasvustamme, nyt tutkassa näkyy lähinnä jäänmurtajia, puolustustarvikkeita, mineraaleja ja energiainvestointeja.
Viime keväänä valmistui 1990-luvun lamavuosien jälkeen taas lähihoitajia suoraan kortistoon. Onko meillä kykyä suunnata osaamistamme palveluista teknisille aloille vai musertuvatko orastavan kasvun mahdollisuudet kohtaanto-ongelman niskalenkissä?
Summa summarum: Kekkosta meillä ei enää ole, mutta yhteisesti jaettua kansallista tilannekuvaa me tarvitsemme. Tässä jokaisen on noustava omasta poterostaan ja oltava valmis etsimään ratkaisuja yhteiseen haasteeseen.
Oikean suunnan löydyttyä on myös oltava valmis toimimaan sen eteen.