Suomen työt­tö­myys­as­te nousi EU:n kor­keim­mak­si

Suomi ohitti tilastossa pitkään kärkisijaa pitäneen Espanjan.

Helsinki
Suomi ohitti tilastossa pitkään kärkisijaa pitäneen Espanjan.
Suomi ohitti tilastossa pitkään kärkisijaa pitäneen Espanjan.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Suomen työttömyysaste kohosi marraskuussa Euroopan unionin korkeimmaksi, ilmenee EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin tiedoista.

Suomen kausitasoitettu työttömyysaste nousi marraskuussa 10,6 prosenttiin. Samalla Suomi ohitti tilastossa pitkään kärkisijaa pitäneen Espanjan, jonka työttömyysaste oli 10,4 prosenttia.

Espanjan työttömyysaste on ollut viime vuoden aikana loivassa laskussa, kun taas Suomen työttömyysaste on noussut selvästi.

EU:n kolmanneksi pahin työttömyysaste oli Ruotsissa, 9,1 prosenttia.

Työttömyysaste kuvaa työttömien osuutta samanikäisestä työvoimasta. Eurostatin julkaisemat luvut ovat kausitasoitettuja, eli niistä on poistettu kausivaihtelun vaikutus.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli marraskuussa 276 000 työtöntä, eli 50 000 enemmän kuin samaan aikaan vuotta aiemmin.

Työttömien määrää kasvatti etenkin ihmisten siirtyminen työvoiman ulkopuolelta työmarkkinoiden käyttöön. Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli kuitenkin marraskuussa lähes yhtä paljon kuin vuotta aiemmin.

EU-maiden keskimääräinen työttömyysaste oli marraskuussa 6,0 prosenttia.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä