Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Suomen suurin vir­he­ar­vio kun­ta­po­li­tii­kas­sa

Suomen peruskouluista on lakkautettu 1990-luvun alusta lähtien 61 prosenttia. Mitään tutkimusta lakkautusten seurauksista ei ole tehty. Säästölupausten toteutumista ei ole missään mitattu.

Suomalaisessa kuntapolitiikassa elää sitkeä harha, että maaseudun alakoulun lakkauttaminen tuo merkittäviä säästöjä.

Päättäjät toistavat väitettä, konsultit laskevat sen näyttämään uskottavalta, media raportoi kyseenalaistamatta. Jatkokysymys jää esittämättä: Mitä luvatut säästöt tosiasiassa ovat viisi vuotta lakkautuksen jälkeen?

Ei kukaan tiedä, koska kukaan ei seuraa. Juuri siksi harha jatkuu.

Riski jää niille, joilla ei ole valtaa päätöksessä: lapsille, kuntalaisille ja tuleville sukupolville.

Empiirinen näyttö on yksiselitteinen. Aluekehittämistoimisto MDI Public Oy tarkasteli Karvin arviointihankkeessa vuonna 2022 kaikkia Manner-Suomen 292:ta kuntaa ja tuli tulokseen, että koulujen lakkautuksilla ei ole johdonmukaista eikä pysyvää säästövaikutusta.

Sen sijaan merkittäviä kouluverkkomuutoksia tehneissä kunnissa opetusmenot kasvoivat voimakkaammin kuin maltillisia muutoksia tehneissä, etenkin oppilaskohtaisesti laskettuna. Kyseessä on lajinsa kattavin suomalainen tutkimus, mutta konsulttiraporteissa siihen ei viitata.

Konsulttilaskennan logiikka on kapea. Lasketaan oppilasmäärät, sisäinen vuokra, henkilöstökulut, kiinteistön ylläpito. Ulkopuolelle jätetään kaikki, mikä tekisi laskelmasta rehellisen: irtisanomissuoja ja eläkepoistuma, kuljetuskustannusten täysi kasvu, erityisen tuen kasaantuminen vastaanottavissa kouluissa, kotikuntakorvausten dynamiikka, valikoivan muuttoliikkeen verovaikutus. Kun nämä lisätään, säästöistä jää murto-osa.

Lapsiperhe on kunnan tulopohjan ydin. Kahden työssäkäyvän vanhemman ja kahden alakouluikäisen lapsen perhe tuottaa kotikunnalle VM:n, OKM:n ja Kuntaliiton 2026-tason mukaan noin 30 000 euron suorat rahavirrat vuodessa: kunnallisvero, valtionosuus, kotikuntakorvaukset.

Kymmenen perhettä tuottaa siis lähes 300 000 euroa vuodessa. Tämä on enemmän kuin moni kunta saa tuotetuksi koko kouluverkkonsa lakkauttamisella. 10 vuoden aikajänteellä 10 perhettä tarkoittaa noin 3 miljoonan euron tulovirtaa.

Aluekehitystutkija Timo Aron mukaan yhtä muuttajaa kohden on 16 paikallaanpysyjää. Lähtö voi aiheuttaa kierteen: Yksi lähtijä heikentää palveluja, lisää perheitä lähtee, koulu lakkautetaan.

Oikeussuoja on tässä asiassa muodollista. Hallinto-oikeudet tutkivat lakkautusvalituksissa muotoseikat – pöytäkirjat, valitusosoitukset, kuulemismenettelyn – mutta eivät sisältöä. Onko perusopetuslain 6 §:n lähikouluperiaatetta otettu valmistelussa todella huomioon vai vedottu suoraan 32 §:n 2,5 tunnin maksimiaikaan? Esimeriksi tätä kysymystä ei käytännössä ratkaista. Kunnat tietävät, ettei sisällöllistä oikeussuojaa ole ja valmistelevat lakkautukset sen mukaisesti.

Lakkautuspäätökseen ei kirjata säästöväittämän seurantavelvollisuutta. Konsultti esittää ennusteen, lasku maksetaan, ja kun säästöt eivät toteudu, kukaan ei palaa asiaan.

Päätöksentekijän poliittinen riski on nolla, konsultin taloudellinen riski on nolla. Riski jää niille, joilla ei ole valtaa päätöksessä: lapsille, kuntalaisille ja tuleville sukupolville.

Ilmiöllä on kolme tunnusmerkkiä: virheellinen säästölupaus, vain muodollisesti valvottu valmistelu ja systemaattinen seurannan puute.

Tämä palvelee tarkoitusta. Lakkautus näyttäytyy rohkeana säästöpäätöksenä ja kohdistuu ryhmään, josta on vähiten poliittista haittaa. Tarkistus tekisi virhearvion näkyväksi. Siksi sitä ei vaadita.

Maaseutukoulun lakkauttaminen ei ole säästötoimi. Se on investointi alueen hitaaseen tyhjentymiseen.

Jokainen lähtevä tai saapumatta jäävä lapsiperhe tarkoittaa noin 30 000 euron vuosittaista menetystä. Kysymys päättäjälle kuuluu: Kuinka monen elinkelpoisen koulun voisi pitää auki sillä rahalla?

Vastaus on laskettavissa. Sitä ei lasketa. Siksi maaseutu tyhjenee, ja vastaanottavat koulut paisuvat hallitsemattoman suuriksi. Ei siksi, että se olisi välttämätöntä, vaan siksi, että niin on päätetty.

Kari LehtolaOpetustoimen ylitarkastaja emeritus, Lahti