Viime sodissa pysyvän vamman sai lähes 100 000 suomalaista. Tänään heistä on elossa enää noin 150. Heidän puolisoitaan ja leskiään on noin 2 000.
Luvut kertovat siitä, että elävä yhteys sotasukupolveen ohenee nopeasti. Samalla ne muistuttavat vastuustamme: Jos emme nyt siirrä sotainvalidien kokemuksia seuraaville sukupolville, menetämme ainutlaatuisen osan Suomen historiaa.
Sotainvalidihuolto on suomalainen menestystarina, josta voimme olla ylpeitä. Sotainvalidien veljesliitto huolehti 85 vuoden ajan siitä, etteivät pysyvän vamman saaneet jääneet yksin. Vapaaehtoinen huoltotyö täydensi julkista vastuuta, kevensi kuntien taakkaa ja auttoi varmistamaan, etteivät sotainvalidit joutuneet köyhäinavun varaan.
Veljesliiton toiminta päättyi runsas vuosi sitten, 18.8.2025. Vastuu ei kuitenkaan päättynyt.
Huoltotyö jatkuu Sotainvalidien perinnejärjestön ja Tammenlehvän perinneliiton yhteistyönä niin kauan kuin avun tarvitsijoita on. Samalla painopiste siirtyy väistämättä yhä vahvemmin perinnetyöhön.
Perinnetyö ei tarkoita vain menneisyyden säilyttämistä vitriineissä. Se tarkoittaa ymmärryksen rakentamista siitä, miten sodan kokenut sukupolvi vaikutti Suomen eheytymiseen, jälleenrakennukseen ja aineelliseen kasvuun.
Sotainvalidien historia kertoo uhrauksista, mutta yhtä lailla keskinäisestä vastuusta, järjestäytymisestä ja kyvystä rakentaa vaikeuksien jälkeen toimiva yhteiskunta.
Siksi sotainvalidien tarinan tulee näkyä siellä, missä kansallinen muistimme muodostuu. Sodan ja rauhan keskus Muisti on valtakunnallisesti merkittävä sodan ajan ja jälleenrakennuksen historiaa tutkiva ja esittelevä keskus. Sotainvalidien kokemusten on saatava siinä pysyvä ja elävä paikka. Ei vain yksittäisenä historiallisena aiheena, vaan osana kertomusta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan synnystä.
Museot eivät kuitenkaan yksin riitä.
Kertomus ei siirry tuleville sukupolville ilman koulua. Historiatiedon hankkiminen, lähteiden arviointi ja menneisyyden tulkitseminen ovat kansalaistaitoja, joiden merkitys vain kasvaa epävarmassa maailmassa. Nuori, joka tuntee maansa historian, ymmärtää paremmin myös demokratian, yhteiskuntarauhan ja maanpuolustustahdon merkityksen.
Veteraaniperinne kuuluu siksi osaksi koulujen historian ja yhteiskuntaopin opetusta.
Tavoitteena ei ole ihannoida sotaa, vaan ymmärtää sen seuraukset ja rauhan arvo. Samalla nuorille voidaan kertoa, mitä yhteiskunnallinen vastuu käytännössä tarkoittaa: Ketään ei jätetä yksin, ja vaikeistakin oloista voidaan nousta yhdessä.
Maailmassa käydään jälleen sotia, ja monissa maissa veteraanit jäävät palveluksensa jälkeen liian vähälle tuelle. Suomen esimerkki osoittaa, että toisenlainen tie on mahdollinen. Se on kertomus, jonka kehtaa ja kelpaa välittää eteenpäin.
Perinnettä ei pidä vain vaalia. Se on siirrettävä eteenpäin – ymmärrettävästi, tutkittuun tietoon nojaten ja nuoria puhutellen. Suomella ei ole varaa nuorisoon, joka ei tunne historiaansa.