Olen kantanut jo vuosien ajan huolta sähköenergiamme riittävyydestä. Omavaraisia emme ole, emmekä sellaiseksi todennäköisesti ainakaan minun elinaikanani tulekaan. Samalla myös huoltovarmuutemme ja kriisinsietokykymme on sähkön tulevan riittämättömyyden vuoksi kyseenalainen. Se ei ole sähkön kohdalla omavaraisuutta, jotta tuotamme joskus paljon yli tarpeemme, mutta usein jäämme suuresti tuon tarpeen alapuolelle.
Jo vuosia sitten laskeskelin, mitä mahtaisi tarkoittaa, jos kaikki Suomen henkilöautot vaihtuisivat nopealla aikataululla sähköautoiksi? Laskutoimitusteni tulos oli havahduttava, vaikka silloin oli toiveissa, jotta Pyhäjoelle rakentuisi Fennovoiman ydinvoimala. Eikä sähköautoasia ikäväkseni ollut lopulta ollenkaan suurin ongelma sen kaiken rinnalla, mihin Suomi on nyt ajettu ja vauhtia vielä kiihdytetään.
Viimeisten noin kolmen vuoden ajan olen pitänyt somessa (facebook) enemmän tai vähemmän aktiivisesti ääntä tuulisähköstä ja melko pian tuon jälkeen myös datakeskuksista. Minusta tuntuu, että olemme ajaneet juuri tuulisähkön aiheuttaman perusteettoman onnellisuuden ja illuusion aiheuttamaan miinaan.
Olemme hyvin tietoisia, jotta tuulisähkökapasiteettimme nimellisteho on nyt noin 9500 MW. Tuota lukua juhlapuheissa ja sähkön riittävyydestä puhuttaessa painotetaan, vaikka jokainen tietää oikein hyvin, kuinka tuulisähkön tuotanto jakaantuu vuoden sisällä hyvin epätasaisesti. Silloin, kun tuulee yli 5 m/s, meillä on runsaasti saatavilla tuulisähköä, ja sähkön pörssihinta on alhaalla. Mutta heti, kun tuuli tyyntyy, hinta nousee usein hyvinkin rajusti. Sähköstä on puutetta, ja energiaa joudutaan silloin siirtämään Suomeen siirtokapasiteetin puitteissa runsaasti lähinnä Ruotsista.
Sähköenergian osalta omissa käsissämme oleva huoltovarmuutemme nojaa lähes täysin perusvoiman lähteisiin, eli käytännössä ydinvoimaan ja vesivoimaan. On tehty suuri vahinko, kun merkittävä osa perusvoimastamme on purettu ja kuviteltu täysin sääriippuvaisten energialähteiden, lähinnä tuulivoiman, korvaavan purettujen laitosten tuotannon. Niiin ei tietystikään ole, koska tuulivoiman nimellistehosta saadaan vuositasolla keskimäärin vain noin 25%.
Ydinvoiman osalta on lisäksi äärimmäisen tärkeää, jotta siitä pidetään huolta. Ilman aikataulutettuja ja suurella tarkkuudella sekä kaiken kattavasti tehtäviä vuosihuoltoja ydinlaitokset kävisivät erittäin vaarallisiksi, tai ainakin niiden sähköntuotanto vaarantuisi. Niinpä tänäkin vuonna on alkanut ydinvoimaloidemme kevääseen, kesään ja syksyyn ajoittuvat vuosihuollot.
Tämä tarkoittaa sitä, että lähes puolen vuoden ajan meiltä on perusvoiman tuotannosta irti melko tai hyvin suuri osa. Viime viikolla, vaikka oli lämmintä ja aurinkoista, oli sähkön hinnassa heti havaittavissa iso muutos, kun Olkiluoto 2 oli runsaan viikon ajan pois verkosta eikä tuulta juurikaan ollut. Jo tässä vaiheessa joudunkin kysymään itseltäni, kuinka suuri hintavaikutus on sillä, kun lokakuussa ovat usean viikon ajan saman aikaisesti vuosihuollossa Euroopan suurin ydinvoimayksikkö Olkiluoto 3 ja Loviisan ykkösvoimala?
Jos ei silloin tuule, ja on lisäksi kylmä syysilma, niin tilanne voi olla hankala.
Sähköenergian hinnan ja riittävyyden kannalta olemme ottamassa suuria valtakunnallisia riskejä perustamalla valtavasti sähköä kuluttavia datakeskuksia. Monesti puhutaan miljardiluokan investoinneista, mutta koskaan en ole nähnyt avattavan, kuinka paljon investoinneista on Suomeen jäävän rahan osuus? Ylivoimainen valtaosa rahoista menee joka tapauksessa ulkomaille palvelinhankintojen yms. kautta. Rakentamisaikainen merkittävä työllisyysvaikutuskin on varsin lyhytaikaista, ja osin senkin toteuttavat ulkomaiset työntekijät. Laitosten valmistumisen jälkeen työpaikkoja syntyy lopulta kovin vähän.
Viime päivinä datakeskusasiaan ovat heränneet myös merkittävät henkilöt kriittisine kantoineen. Parhaat ulostulot ovat olleet Risto Siilasmaalta ja Erik Trastilta. Mutta miksi hekin tulevat vahvasti esille vasta nyt, kun on jo aivan liian myöhäistä? Sen joudun kuitenkin toteamaan, että pelottavan yksimielisiä miehet ovat sen uhkakuvan suhteen, josta olen itse monesti somessa kirjoittanut. Olemme ajamassa sähkön riittävyyden osalta rumpuja hakaten ja torvia soittaen paraatimarssia seinään jo muutaman vuoden kuluessa.
Noissa jutuissa, tai ainakin toisessa niistä, tuli esiin myös se, mistä myös olen kirjoittanut, eli datakeskusinvestoinnin yhteydessä investoijan velvollisuus olisi taata sähkön riittävyys, eli investoinnin tekijä olisi vastuussa kulutusta vastaavan sähkömäärän hankinnasta (tuotannosta).
Seinäjoellekin ollaan puuhaamassa valtavaa datakeskuskompleksia. Ilkkapohjalainen.fi kertoi tammikuun lopulla, jotta "Seiverkot myy datakeskukselle sähköliittymän ja varmistaa sähkön siirron, Hätilä kertoo". "Suomessa hänen mukaansa kyllä sähköä riittää. Sähkön saatavuus ja riittävyys ei ole ongelma". Siirtomaksujen osalta datakeskus mahdollistaa Hätilän mukaan siirtomaksujen alenemisen.
Olen sähkön riittävyydestä eri mieltä kuin Seinäjoen ja monen muun tulevan sekä nykyisen datakeskuspaikkakunnan päättäjät ja asiantuntijat. Jotta sähköä riittäisi ilman rajoituksia myös meille tavallisille kuluttajille, Suomen kansalle, ja vieläpä kohtuulliseen hintaan, olisi meille rakennettava, tai meillä pitäisi olla jo nyt liitettävissä verkkoon ainakin kaksi isoa ydinvoimalayksikköä. Niin ei kuitenkaan tule olemaan ainakaan pariin vuosikymmeneen.
Erik Trastin mukaan olemme sähköenergian riittämättömyyden kanssa täysin selkä seinää vasten jo muutamassa vuodessa, ehkä jopa kahden vuoden sisällä.
Mitä tulee Seiverkon perimään sähkön siirtohintaan, niin se on jo nyt hyvin kohtuullinen. Kiitos siitä tiiviille ja taajaan asutulle kaupunkialueelle rajoittuvalle sekä jo nyt valmiiksi maahan kaivetulle verkolle ja ilmeisen kustannustehokkaasti toimivalle verkkoyhtiölle. Koska siirtohinta on jo nyt edullinen, ei datakeskuksen tulevaisuudessa maksamalla siirtohinnalla ole kuin ehkä hinnankorotuksia rajoittava vaikutus, koska datakeskuksilla, sähkön suurkuluttajina on aivan eri siirtohinta kuin meillä muilla.
Pienkuluttajat maksavat Seiverkon alueella (sis. ALV) perusmaksua noin 13 €/kk ja lisäksi siirtohintana (sis. ALV) vuorokaudenajasta riippuen 1,7–2,7 senttiä/kWh. Nuo osuudet siirtolaskusta ovat niitä, joita verkkoyhtiö voi alentaa tai korottaa. Jokainen huomaa, jotta kauhean suuresta ei ole kyse, vaikka nuo melkein nollattaisiin. Merkitys häviää täysin ja muuttuu pahasti negatiiviseksi, koska voimme olla varmoja, että datakeskusten myötä sähköenergian hinta Suomessa tulee nousemaan valtavasti ja energian jakeluun tulee hyvin todennäköisesti katkoksia.
Oletetaan, jotta talouden keskikulutus on 1000 kWh/kk (pieni sähkölämmitystalo, tai normaalikokoinen maalämpötalo), eli 12000 kWh vuodessa. Jos sähköenergian verollinen hinta housee vaikkapa vain 5 snt/kWh, niin vuoden lisäkulu on 12000 kWh x 0,05 €/kWh = 600 €/v. Mikäli samaan aikaan datakeskuksen tulon myötä sähkön siirron verollinen perusmaksu (3x25A) putoaa vaikkapa 5 €/kk = 60 €/v ja lisäksi verollista siirtomaksua voitaisiin pudottaa 1 snt/kWh (0,01 €/kWh), niin sen kustannuksia pienentävä vaikutus olisi 12000 kWh x 0,01 €/kWh = 120 €. Nettovaikutus kuluttajalle olisi, energia + siirto, 600 € - 60 € - 120 € = 420 € vuodessa kustannuksia kasvattava.
Kaikki tulevat energiaongelmamme tiivistyvät joitakin vuosia sitten käynnistyneeseen valtavaan tuulivoimahypetykseen, jonka seurauksena erittäin laadukasta ja toimivaa perusvoimaa ajettiin alas. Sen ja suuren datakeskusmäärän seurauksena olemme itse aiheuttamamme energiakriisin partaalla. Tehtyjen ratkaisujen merkitys Suomelle on tuottopuolella lopulta ilmeisen vähäinen, mutta huoltovarmuuden ja kansan hyvinvoinnin sekä talouden kannalta sietämätön.
Suomea valtiona ja maakuntina sekä kuntina ei todellakaan ole tältä osin siunattu herraonnella!