Suden pään muoto muuttui Fennoskandiassa, kun ihminen metsästi suden lähes sukupuuttoon 1900-luvulla.
Oulun yliopiston tutkijoiden johtamassa tutkimuksessa löydettiin silmiinpistäviä muutoksia Suomen, Norjan ja Ruotsin susien kallojen muodossa, mikä heijastaa susipopulaation vaihtumista.
Viimeisen 200 vuoden aikana kerättyjä 84:ää kalloa tutkittiin 3D-kuvantamisen ja määrällisen geometrisen analyysin keinoin. Tutkijat havaitsivat, että nykyisillä skandinaavisilla susilla Norjassa ja Ruotsissa on leveämmät otsaluut, korkeammat poskipäät ja alaspäin viistot kuonot verrattuna susiin, jotka elivät ennen susikannan romahtamista 1960-luvulla. Suomessa havaittiin samanlaisia, mutta vähemmän selkeitä muutoksia.
– Nämä morfologiset eli muutokset kallonmuodoissa heijastavat geneettisiä muutoksia, joita tapahtui, kun susikannat metsästettiin sukupuuttoon tai lähes sukupuuttoon ja myöhemmin elpyivät pienen maahanmuuttajajoukon ansiosta, sanoo johtava kirjoittaja ja väitöskirjatutkija Dominika Bujnakova tiedotteessa.
Myös saalis saattoi vaikuttaa
Tutkimuksen perusteella myös saaliseläinten saatavuuden muutokset ovat saattaneet vaikuttaa kallon muotoon. Hirvikanta alkoi elpyä 1900-luvun loppupuoliskolla, ja sudetkin siirtyivät metsästämään pienempien saaliiden sijasta hirviä. Suurempaa saalista pyytävien populaatioiden yksilöiden on tutkimuksissa havaittu olevan suurempia.
Lisäksi tutkijat havaitsivat, että eläintarhoissa syntyneillä susilla ja päiväämättömillä museonäytteillä oli omanlaisiaan kallonpiirteitä. Tämä korostaa aineiston taustatietojen tuntemisen merkitystä anatomisten rakenteiden ja muotojen tulkinnassa.
Royal Society Open Science -lehdessä julkaistu tutkimus tarjoaa uusia näkemyksiä siitä, kuinka ympäristö- ja geneettiset tekijät yhdessä muokkaavat eläinten ulkomuotoa ajan myötä.
– Tulokset muistuttavat, että sekä suorat että epäsuorat ihmisen toimet voivat jättää pysyviä jälkiä villieläimiin – paitsi niiden perimään myös niiden ulkonäköön ja elintapoihin, Bujnakova sanoo.
