STEA-avustuksiin kohdistuvat leikkaukset iskevät rajusti järjestökenttään, ilmenee Hyvinvointiala Halin ja Suomen sosiaali- ja terveysjärjestö Sosten tuoreesta kyselystä.
Halin ja Sosten kyselyn mukaan 80 prosenttia sotejärjestöistä arvioi joutuvansa lopettamaan jonkin toiminnon tai toimintamuodon ja 40 prosenttia pitää koko järjestön toiminnan lakkauttamista mahdollisena.
Valtioneuvoston asetusmuutos sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden avustusten myöntämisperusteista astuu voimaan elokuun lopussa. Asetusmuutoksessa keskeistä on, että kohtaavaa asiakastyötä painotetaan aiempaa enemmän. Valtioneuvoston mukaan noin 70 prosenttia rahoitetusta toiminnasta on kohtaavaa toimintaa jo nyt.
Kyselyn perusteella avustuksiin kohdistuvat leikkaukset vaikuttavat myös kohtaavaan työhön. Kyselyn mukaan lopettamis- tai supistusuhan alla ovat esimerkiksi vertaistuki- ja ryhmätoiminta sekä neuvonta- ja ohjauspalvelut.
Lähes 60 prosenttia suunnittelee irtisanomisia
Kyselyyn vastanneista järjestöistä lähes 30 prosenttia oli jo päättänyt lomautuksista tai irtisanomista ja 57 prosenttia suunnitteli näitä. Päätettyjen tai suunniteltujen lomautusten ja irtisanomisten piirissä on noin 1 400 ihmistä, kyselystä selviää.
Halin toimitusjohtaja Sanna Aunesluoma varoittaa, että henkilövähennykset ja avustusleikkaukset heikentävät järjestöjen mahdollisuuksia tarjota tukea ja ennaltaehkäistä ongelmia.
– Tämä puolestaan pienentää leikkauksilla tavoiteltuja säästöjä entisestään, Aunesluoma huomauttaa tiedotteessa.
Perjantaina Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ilmoitti koko henkilöstä koskevista muutosneuvotteluista ja varoitti, että ennakkotietojen mukaiset STEA-leikkaukset uhkaavat sekä järjestön kohtaavaa työtä että koko olemassaoloa.
Aiemmin elokuussa sekä Kehitysvammaisten tukiliitto että Kehitysvammaliitto kertoivat muutosneuvotteluista. Samalla järjestöt varoittivat, että niiden toiminta on vaarassa loppua.
Halin ja Sosten kysely lähetettiin kaikille 686:lle tänä vuonna STEA-avustuksia saaneelle järjestölle. Kyselyn vastausprosentti oli 61.