Vaasalaisen sepän Iisakki Männikön elämä päättyi helmikuun 11. päivä 1938. NKVD:n poliisit hakivat Männikön kotoaan Vilgasta, jonne seppä oli rakentanut perheelleen kodin.
Iisakki ja vaimo Sanna olivat eläneet Petroskoin lähellä sijaitseva kylässä usean vuoden ajan. Iisakki oli loikannut työn perässä Venäjälle 1930-luvun alkuvuosina ja perhe seurannut pian perässä.
Neuvosto-Karjalassa elettiin tuolloin vilkasta aikaa. Suomalaiset perustivat kommuunoita, kohensivat Neuvosto-Karjalan metsä- ja maataloutta sekä teollisuutta.
Suomalaisjoukko koostui punapakolaisista, loikkareista, lapuanliikkeen rajan taakse muiluttamista miehistä ja parempaa elämää etsimään lähteneistä amerikansuomalaisista.
Männikkö oli Venäjälle lähteissään paljon kokenut mies, Amerikan-kävijä.
Nyt oli koittanut toiset ajat, pimeämmät kuin kukaan osasi kuvitella.
Tarkat tiedot teloitetuista
Iisakki Männikkö kuulusteltiin ja hänelle langetettiin tuomio vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Hänet ammuttiin Karhumäen lähellä syrjäisessä Sandarmohissa.
– NKVD kirjasi jokaisen tuomitun ja teloitetun tiedot äärimmäisen tarkasti. Toisaalta teloitukset olivat äärimmäisen salaisia, elokuvaohjaaja Kanerva Cederström sanoo.
Männikön perheen onnettomuudessa oli onnea. Vaimo Sanna pääsi pakenemaan Suomeen joitain kuukausia miehensä katoamisen jälkeen. Tuolloin oli jo selvää, mistä oli kyse: täysimittaisesta vainosta ja ihmisten tuhoamisesta tekaistuin syyttein.
Sanna Männikön mukana takaisin kotiin Pohjanmaalle matkusti seitsemänvuotias poika Jouko.
Sandarmohin suru
Kaneva Cederström tuo Iisakki Männikön tarinan esiin uudessa dokumenttielokuvassaan Sandarmohin suru.
Kyseessä on ensimmäisiä dokumentteja, joka keskittyy Stalinin vainoissa Sandarmohissa teloitettujen suomalaisten omaisten haastatteluihin. Cederström puhuu todistajanlausunnoista.
– Tein haastattelut Kansallisarkistossa, sillä paikalla on myös vahvaa symbolista merkitystä. On aika, että Stalinin vainoissa teloitettujen tarinat viimein siirtyisivät viimein osaksi virallista muistia.
Nurmolaissyntyisen Iisakki Männikön tarinan kertoo tämän tyttärentytär, vaasalainen Sirpa Evwaraye. Hän on vainoja seitsemänvuotiaana paenneen Jouko Männikön tytär.
Cederström sanoo, että rajan taakse jääneiden teloitettujen miesten vaimojen kohtalo oli vaikea.
– Heillä oli kansanvihollisen stigma, he menettivät usein työpaikkansa ja asuntonsakin.
Cederströmin haastatteleman kahdentoista henkilön joukossa on myös toinen pohjalainen, Ossi Kamppinen. Kamppisen isoeno räätäli Kalle Lahti teloitettiin Sandarmohissa 1938.
Kauhavalainen Lahti oli muuttanut Neuvosto-Karjalaan Kanadasta ensimmäisessä isossa muuttoaallossa vuonna 1925. Hänestä tuli Neuvosto-Karjalan tunnetuiman suomalaisyhteisön Säde-kommuunan perustajia ja toimi sen puheenjohtajana vuoteen 1929. Säde on myös esikuva Antti Tuurin Ikitie-romaanin ja samannimisen elokuvan Hopea-kolhoosille.
10 000 ruumista
Kalle Lahden ja Iisakki Männikön viimeinen leposija Sandarmohin joukkoteloituspaikka sijaitsee Äänisjärven pohjoisrannalla Karhumäestä Poventsaan johtavan maantien varrella.
Kanerva Cederström sanoo halunneensa valita Sandarmohin dokumenttinsa keskiöön sen tunnettuuden vuoksi. Tragedian laajuus mykistää.
Sandarmohissa teloitettiin kaikkiaan lähes 10 000 neuvostohallinnon valtion viholliseksi katsomaa henkilöä pääosin eri vähemmistökansallisuuksista. Tuhatkunta tuotiin Solovetsin vankileirisaarelta. Suomalaisia ammutuista oli joka kymmenes, runsas tuhat. Kaikkiaan vainoissa arvellaan saaneen surmansa kymmenisen tuhatta suomalaista.
Jokaisen dokumentin keskushahmon kohtalo on erilainen.
On Iisakki Männikön kaltaisia loikkareita ja Lahden kaltaisia amerikansuomalaisia. On sisällissodan jälkeen Venäjälle karanneita punapakolaisia ja lapuanliikkeen rajan taa väkipakolla muiluttamia.
Heihin lukeutuu Yrjö Mäkelä, jonka tarinan dokumentissa kertoo tytär Raija-Liisa Mäkelä. Cederström sanoo, että häntä puhuttelee dokumentin tarinoista eniten Yrjön kohtalo.
Lapuanliikkeen jäsenet ottivat paikallisen työväenyhdistyksen aktiivina tunnetun Mäkelän silmätikukseen. He kuljettivat Mäkelän väkipakolla rajan taa 1930. Tätä oli varoitettu menemästä kotiin, sillä muilutusta osattiin aavistaa. Mäkelä oli kieltäytynyt sanoen, ettei ole tehnyt mitään väärää.
Vaimo Ellen lähti miehensä perään Neuvosto-Karjalaan saatuaan häneltä sieltä kirjeen. Vainot alkoivat noin kahdeksan Neuvosto-Karjalan vuoden jälkeen.
Cederström kertoo, että Ellen oli ehdottanut miehelleen pakoa maaseudulle turvaan. Yrjö Mäkelä oli kieltäytynyt sanoen taas, ettei ole tehnyt mitään väärää. Tällä kertaa sinisilmäisyys maksoi hänen henkensä.
– Se oli kammottavan katkera kohtalo. Siinä kiteytyy jotain siitä mielettömyydestä, jonka kohteeksi tavallinen ihminen voi joutua.
Uhrit unohdettiin
Sandarmohin tuhannet uhrit unohdettiin vuosikymmeniksi. Suomaisten ja virallisen Suomen herääminen Stalinin vainoissa teloitettujen maanmiesten kohtaloihin on ollut pitkä prosessi. Se kesti vuosikymmeniä.
Neuvostoliiton hajoamiseen saakka aiheen ympärillä vallitsi lähes täysi hiljaisuus. Arkistojen avauduttua 1990-luvun alussa tietoja teloituksista oli mahdollista saada. Teloitettujen omaisia alkoi astua tarinoineen julkisuuteen. Julkaistiin kirjoja. Tuolloin tuli päivänvaloon muun muassa ilmajokelaisen Jaakko Mäen tarina.
Kesti vielä jokusen vuoden arkistojen avaamisesta ennen kuin Sandarmohin joukkohauta löydettiin. Sen paikansi ihmisoikeusjärjestö Memorialin aktiivin Juri Dmitrijevin johtama retkikunta vuonna 1997. Hän paikallisti myös toisen ison joukkohaudan, Krasnyi borin.
Keskustelun toinen aalto alkoi Antti Tuurin Ikitie-romaaniin pohjaavan elokuvan vanavedessä 2017 ja se on jatkunut näihin päiviin.
Kansallisarkisto on vastikään aloittanut selvityksen Stalinin vainoissa tapettujen suomalaisten kohtaloista. Valtioneuvoston kanslia rahoittaa vuoteen 2025 kestävää tutkimushanketta yli kahdella miljoonalla eurolla.
Kanerva Cederström kertoo kiinnostuneensa aiheesta pari vuotta sitten gulag-aiheisen kansainvälisen seminaarin jälkeen. Sandarmohin suru saa virallisen ensi-iltansa ensi vuoden alussa.
Cederström sanoo, että pelosta on tullut itänaapurissa jälleen ajankohtainen, nyt sen kohteena on Putinin valtakoneisto. Hän kertoo, että osa mahdollisista haastateltavista ei halunnut lähteä dokumenttiin mukaan rajan toisella puolella olevien sukulaisten vuoksi.
– Se kertoo paljon nykyhetkestä Venäjällä.
Myös ajatus dokumentin esittämisestä Venäjällä näyttää mahdottomalta. Elokuvan työryhmä kartoittaa nyt mahdollisuuksia näyttää dokumenttia Virossa.
– Siellä on kuitenkin paljon venäjänkielisiä väestöä, joiden kautta tieto dokumentista on mahdollista levitä.
Teloittajien nimet
Sandarmohin ja Krasnyi borin joukkohaudat löytänyt Memorialin Juri Dmitrijev on vangittuna kolmatta vuotta. Marraskuun alussa uutisoitiin, että Venäjän syyttäjälaitos on lopettamassa ihmisoikeusjärjestö Memorialin toiminnan.
Dmitrijeviä on syytetty muun muassa lapsipornon hallussapidosta ja adoptiotyttären hyväksikäytöstä. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat esittäneet syytteiden olevan poliittisesti tekaistuja. Uskotaan, että niillä pyritään pelottelemaan Stalinin ajan hirmutöiden tutkijat hiljaisiksi.
Stalinin suosio on Venäjällä kasvussa ja hänelle on muun muassa alettu jälleen pystyttää patsaita.
Kanerva Cederströmin sanoo Dmitrijevin vangitsemiseen vaikuttaneen muun muassa sen, että hän on julkaissut tutkimuksissaan teloittajien nimiä.
– NKVD:n upseerit eivät joutuneet teoistaan vastuuseen, ja teloittajien omaisia on suojeltu vuosikymmenet.
Cederström julkaisee suomalaisten teloituksista vastuussa olevien nimet dokumentissaan. Listalla on kaikkiaan yhdeksän NKVD:n johtotehtävissä toiminutta henkilöä.
Nimet tuodaan esiin myös Irina Takalan tänä syksynä ilmestyneessä teoksessa Taistelua ja kuolemaa. Neuvosto-Karjalan suomalaiset 1920–1930 -luvuilla.
Vaasassa teemapäivä
Vaasassa järjestetään 5. helmikuuta laaja seminaari Suomalaisten kohtaloita Neuvosto-Venäjällä 1920–1930-luvuilla.
Kansalaisopistolle saapuu puhumaan muun muassa professori Kimmo Rentola Helsingin yliopistosta. Rentola on mukana Kansallisarkiston tutkimuksessa, joka selvittää suomalaisten vainouhrien kohtaloita. Rentola puhuu aiheesta kansalaissota ja punapakolaiset. Emeritusprofessori Auvo Kostiaisen luennon aiheena on Loikkarit ja muilutetut.
Lisäksi tapahtumassa kuullaan vainoissa teloitettujen omaisten puheenvuoroja. Mukana ovat muun muassa vaasalainen Mirja Jääskeläinen sekä Sandarmohin suru -dokumentissa esiintyvät Sirpa Evwaraye ja Raija-Liisa Mäkelä. Lisäksi puhujana on Stalinin vainoja tutkinut Irina Takala. Hänen aiheenaan on Neuvosto-Karjalan suomalainen vaihe. Takala osallistuu pandemiatilanteen vuoksi seminaariin etäyhteyden kautta.
Karjalan Tasavallan Kansallisarkiston osastopäällikkö Jelena Usachyova esittelee kanadan- ja amerikansuomalaisista tehtyä uutta tietokantaa, joka on suunnattu muun muassa vainoissa kadonneen sukulaisensa kohtaloa selvittäville.
