Sote-uudistuksen piti turvata suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut. Nyt näyttää siltä, että siitä on tulossa koko Suomen kuntarakennetta mullistava uudistus.
Ei siksi, että niin olisi päätetty, vaan siksi, että hyvinvointialueiden talouspaineet ajavat alas lähipalveluja ja samalla kuntien sekä koko alueen elinvoimaa.
Hyvinvointialueet ovat vaikeassa tilanteessa. Talous pitäisi saada nopeasti tasapainoon, mutta samalla pitäisi turvata ihmisten tarvitsemat palvelut. Kun aikataulu on liian tiukka, vaarana ovat hätiköidyt ja peruuttamattomat ratkaisut.
Valtiovarainministeriö ja valtakunnan päättäjät eivät voi pestä käsiään seurauksista. Julkisen talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta säästö ei ole todellinen säästö, jos lasku vain siirtyy toisaalle.
Kun hyvinvointialue lakkauttaa toimipisteen, kunta voi menettää merkittävät vuokratulot. Rakennukset, ylläpitokulut ja lainat jäävät silti kunnan vastuulle. Samalla katoaa työpaikkoja ja lähipalvelut heikkenevät.
Pahimmillaan hyvinvointialue säästää, kunta maksaa ja kuntalainen kärsii kahdesti. Ensin menetetään terveysasema, sitten horjuu kunnan talous, ja lopulta vaarantuvat muutkin palvelut.
Kuntarakenne ei muutu vain kuntaliitoksilla. Se muuttuu myös silloin, kun kunnilta viedään edellytykset selviytyä itsenäisinä ja elinvoimaisina. Tässä tehdään kuntarakenneuudistusta takaoven kautta, ilman avointa keskustelua tai kokonaisvaikutusten arviointia.
Nyt tarvitaan malttia. Hyvinvointialueille on annettava riittävästi aikaa talouden tasapainottamiseen. Valtion on arvioitava päätösten vaikutukset kuntatalouteen, alueiden elinvoimaan ja ihmisten arkeen.
Palveluja pitää uudistaa ja taloudesta huolehtia. Mutta toimivia rakenteita ei saa purkaa kiireessä niin, että vahingot huomataan vasta jälkikäteen.
Sote-uudistuksesta ei saa tulla hallitsematonta kuntarakenneuudistusta, jonka seuraukset jäävät kuntien ja kuntalaisten maksettaviksi.