Nuoruudessa, asuessani Jyväskylässä, tutustuin elämäni viisaimpaan rouvaan.
Surin menetettyä, orastavaa suhdetta poikaystävään. Nyt yli 90-vuotias, rakas Aino-Lotta sanoi:
– Nyt tyttö, laita het’ käet ristiin kyynärpäitä myöten. Siulle on annettu paljon. Kaunis luonne, koulutus, kauneus sydämessä.
Elämän eri oppituntien myötä 9 vuotta sitten aloitin mitä erilaisimpia projekteja täällä rakkaassa Vaasassa.
Suurin ja vaativin projekteista on monelle teille lukijallekin tuttu Joulupussi-ruokakeräys. Se järjestettiin tänä jouluna 12. kerran.
Vuosien mittaan keräyksien suuruus ja avustusten ja avustettavien määrät ovat vaihdelleet. Tänä jouluna avustettavien määrä oli yli 350 taloutta.
Ruokakassit jaettiin pääasiassa Vaasan kaupungin vanhussosiaalityön, Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyön, Vaasan helluntaiseurakunnan ja Keidasseurakunnan kautta, vapaaehtoisia unohtamatta.
Monet yksityiset, yhteisöt, yritykset ja työporukat lahjoittivat ruokaa jaettavaksi.
Uutena yhteistyötahona keräyksessä oli Vamian merkonomiopiskelijoiden upea luokka opettajien Tea Tammenpään ja Monika Kärkkäisen johdolla.
Opiskelijat tekivät suuren työn samalla oppien yhteistyötä, mainoksien ja markkinoinnin suunnittelua, Tiktok-videoiden tekemistä, organisointia ja delegoimista. Reppuunsa he saivat arvokasta itsevarmuutta ja rohkeutta.
Vamia saa olla todella ylpeitä heistä. Niin ahkeria, aktiivisia ja myynti- sekä idearikkaita koko ryhmä. He edustivat upeasti itseään ja Vamiaa, oikeastaan koko ikäluokkaansa.
Nuorissa on energiaa ja voimaa. Yhtään nurinaa en koko syksyn aikana kuullut, kun vierailin luokassa ja pidimme Teamsin kautta palavereita. Nämä nuoret olivat todellisia mestareita ja työmyyriä.
Kiitin heitä joka tilanteessa, kun juttelin heidän kanssaan, sillä halusin rohkaista heitä.
Tällä kirjoituksella haluan rohkaista myös sinua, lukijani.
Elämä on täynnä kumpuja, kupruja ja kuperkeikkoja. Välillä on tyyntä kuin meri pläkällä, välillä yllätyksiä, surua ja iloa. Välillä saavuttaa pienempää ja suurempaa, kuten nämä nuoret nyt saavuttivat todella suurta.
Neuvoin heitä tallettamaan sen hetken sydämeen ja aivoihin, että silloin tein ja saavutin jotain mahtavaa. Mikä helpotus, puserrettiin se maaliin!
Jotta silloin, kun meri pauhaa ja on liikaa vastoinkäymisiä, muistuisi mieleen se suuri tai pieni saavutus. Että tästäkin selvitään.
– Kuka ne kaikki huonot päivät ottaisi, jos sinulle annettaisiin kaikki hyvät? Muista siis kiittää, sanoi Aino-Lotta.
Nämä sanat ovat olleet tärkein oppi minunkin elämässäni.
Karin Toivola