Ens pyhänä ste sanotahan jäähyvääset kesälle ja siirrytähän talaviteloolle, kattellahan pomppaa ylönsä ja rasoja kätehensä, enää ei tarkene santaaliilla.
Son kans yhtä laija kotkotesta tuo kellojen siirto, tunti sinne tai tänne yhtä tyhyjän kaas. Keväällä se krassaa enemmän ku pitää tuntia ennen olla tentehellänsä, mutta näin päin on mukava kääntää kylykiä ja hornata vielä tunnin.
Täs on ollu ny kaikellaasta teemaviikkua, jotta vanaha ihiminen vahtaa silimät pesufarin kokoosna, jotta voiiko olla totta. Esimerkiksi miesten koruviikko – haa! Enää ei piisaa, notta akat kulukoo ku joulukuuset, ny pitää äijäänki satsata korvakilluttimihin ja riipuksihin.
Vanhustenviikon mä ymmärrän, non viikkonsa ansaannu, ei oo taittu pahemmin kiitellä eikä antaa tunnustusta teherystä työstä, vaikka non nostanu Suomen melekeen selekähirrelle. Pahinta on se vanhusten yksinääsyys ja tunnet, jottei oo kellekkää tärkiä eikä tarpehellinen.
Sitä pitääs 80 vanhanaki olla tunto sisuskaluus, jotta täs on joku haka hyysin oves. Son mahtavaa, jotta non kerranki pramilla – eres yhyren viikon.
Syyslomaviikko teköö hyvää kaikenikääsille – eläkelääsillekki. Tätä präiskettä ku piisaa, jottei alunakka meinaa piisata. Ku katteloo seuratoimintapalstoja funteeraa, jotta teköökö muut mitää, eläkelääsekkö vain.
Non menos teatterihin, konserttiihin, ooppaerahanki, johonka ei nuorna ollu ikänä rahaakaa mennä, Suomia kattellahan ristihin rastihin, vaikka pari sukupolovia sitte meirän ikäseet ei ollu käyny palijo omaa pitäjää kauempana. Valistetahan ittiänsä kerhoolla ja opintopiiriillä, 9-kymppiset lähtöö tietokonepiirihin jne.
Murreseura Krannit piti Kurikas Viitalan komialla nuorisoseuralla kekkerit. Sieloli mahtava meininki, massiiviset hirret ja puolipaneelit, komia takka salis ja tupa täynnä ihimisiä, jokka ymmärti meirän puhetta eikä turhia kyselly, jotta puhuttako te ollenkaa suomia?
Monen pitäjän murre-eroja setvittihin eri esittäjien myötä. Ja naurua piisas. Meirän pitääs ny löytää kovia naamoja ku ens kesänä on meirän vooro järiestää murteella puhumisen SM-kilipaalut.
Meillon jotaki puollustettavaaki ku oomma kaks kertaa voittanu henkilökohtaasen ja kaks kertaa joukkuekilipaalun. Eikä siinoo heikuakaa ku tierämmä jo etukätehen, nottei meitä verrempia ookkaa.
Voisivat kaivertaa siihen puolen metrin pystihin jo vakamihiksi Krannien nimen. Mutta täs on vielä monet pirskeet ennen nuota juhulia.
Totutellahan ny ajatuksehen, nottei marraskuulla saa enää auringonpistosta näillä leveysasteella.
Aino Mäki-Kaukola
Kirjoittaja on eteläpohjalaisen murreseura Krannien hallituksen jäsen.