Myöhään eräänä marraskuun iltana tänä vuonna Paula Kulmala, 69, makasi omakotitalonsa keittiön lattialla Kauhajoen Päntäneellä. Hän oli saanut massiivisen aivoverenvuodon. Se oli lopun alku hänelle, mutta uuden elämän alku jollekin toiselle. Kulmala kuoli myöhemmin, ja häneltä siirrettiin maksa jollekin toiselle ihmiselle.
Äidin vakava sairauskohtaus ja äkkikuolema tulivat hänen lapsilleen Heidi ja Jarkko Kulmalalle sekä muille läheisille kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Yksin asunut Kulmala oli perusterve ihminen, joka oli vielä päivällä kestinnyt kyläilemään tullutta sisartaan ja puhunut pitkän puhelun tyttärensä kanssa.
Omassa talossaan asuva miesystävä Mauri oli tullut illalla katsomaan, mikä Paulalla on hätänä, kun tämä ei vastannut puhelimeen. Mies oli löytänyt hänet keittiön lattialta, ja hälyttänyt paikalle ambulanssin sekä Paulan lapset.
"Voi rakas äiti!"
Ambulanssin tultua Heidi Kulmala muistaa sanoneensa äidilleen "voi rakas äiti!", ja tämä oli siihen vielä jotakin vastannut.
Hetken kuluttua ensihoitaja oli sanonut puhelimeensa, että potilaan pupillit ovat laajentuneet, eikä hän reagoi.
Se ei ollut hyvä merkki.
Seinäjoen sairaalassa puolen yön jälkeen Heidi ja Jarkko ohjattiin odottamaan omaisille tarkoitettuun henkisen ensiavun huoneeseen. Pian sinne tuli päivystävä lääkäri, joka hyvin suorasanaisesti kertoi kylmäävän tiedon:
– Äitinne on aivokuollut, eikä mitään ole tehtävissä.
Heidi Kulmala kertoo, että vaikka tilanteen jo tavallaan tiesi, sitä ei halunnut uskoa.
– Toivoi vain, että kaikki olisi painajaisunta.
Päätös elinsiirrosta
Ikuisuudelta tuntuneen odottelun jälkeen lapset pääsivät teho-osastolle äitinsä luo.
– Anestesialääkäri näytti äidin päästä otetut viipalekuvat ja selitti ne hyvin. Maallikkokin ymmärsi, ettei ole lääketieteellistä mahdollisuutta pelastaa häntä. Siinä samalla lääkäri kysyi elinluovutusmahdollisuudesta, Jarkko Kulmala kertoo.
Sisarukset olivat aivan pienen hetken katsoneet toisiaan puhumatta mitään ja nyökänneet. Päätös oli päivänselvä, luovutukseen suostuttiin.
– Äidin hyväntahtoisuuden tietäen olemme varmoja, että hän olisi siihen itsekin suostunut, sisarukset sanovat.
Omaisten ohjeistus paranee
Heidin ja Jarkon tueksi sairaalaan ja hyvästejä jättämään tuli myös muita Paulalle rakkaita omaisia.
Hän oli koko ajan tehohoidossa ja pieni epätietoisuus kalvoi omaisia. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Miksi odotellaan? Kauanko tämä jatkuu? Kuka maksaa?
– Raha ei tietenkään ole mikään kynnyskysymys tällaisessa tilanteessa, mutta päässä pyöri monenlaisia kysymyksiä. Seinäjoen sairaalan teho-osastolla henkilökunta oli aivan loistavaa ja hoito ensiluokkaista, mutta omaisten ohjeistus tässä tapauksessa vähän heikkoa. Siihen on tulossa nyt korjaus meidän kokemusten pohjalta, Jarkko Kulmala tietää.
Puolentoista vuorokauden jälkeen, aamulla klo 9.50 lääkäri tuli kertomaan, että Paula Kulmala on todettu virallisesti kuolleeksi. Elintoimintoja kuitenkin pidettiin edelleen koneellisesti yllä elinsiirtokelpoisuuden säilyttämiseksi.
Kirurgiryhmä Seinäjoelle pikavauhtia
Omaiset jättivät rakkaalleen jäähyväiset pian virallisen kuolinilmoituksen jälkeen. Uusi jäähyväiskierros pidettiin vielä myöhemmin, kun yksi Paula Kulmalan siskoista ehti Riihimäeltä paikalle.
Sitten suunnitelmiin tuli yllättäen muutos.
Elinsiirtoryhmän Helsingistä piti tulla Seinäjoelle vasta seuraavana päivänä, mutta puolelta päivin ilmoitettiinkin, että maksalle on löytynyt vastaanottaja ja kirurgiryhmä Meilahdesta lentää Seinäjoelle heti.
– Emme tiedä koska ryhmä tuli, sillä me omaiset emme olleet enää silloin siellä. Kirurgiryhmä lensi saman tien takaisin Helsinkiin, koska aikaa ei ole kuin viisi tuntia siirtää maksa ihmiseltä toiselle. Emme tiedä kenelle se meni, eikä vastaanottaja tiedä, keneltä hän sen sai. Emme myöskään tiedä, otettiinko äidiltä muita elimiä, Jarkko Kulmala kertoo.
Hän uskoo, että elimen vastaanottajaa ryhdyttiin etsimään heti sinä yönä, kun aivokuolema todettiin, koska operaation aika on niin rajallinen.
– Olen soittanut Meilahteen ja sieltä kerrottiin, että näihin siirto-operaatioihin osallistuvia kirurgeja on toistakymmentä ja maksan siirtoihin erikoistuneita vain kolme. Niin vähän siksi, että he pystyvät pitämään ammattitaidon yllä.
Kotona on hiljaista
Niin traagista kuin kuolema onkin, Heidi Kulmalan mielestä heidän äitinsä lähtö oli hyvä.
– Hänen ei onneksi koskaan tarvinnut lähteä täältä kodistaan mihinkään, kuten hän aina toivoikin. Äiti työskenteli yli 30 vuotta perhepäivähoitajana ja koti oli hänelle todella rakas paikka, Heidi Kulmala sanoo.
Lapset, niin omat, lapsenlapset kuin hoitolapsetkin olivat aina olleet pääosassa Paula Kulmalan elämässä, ja sen näkee myös kodin sisustuksesta. Valokuvia rakkaista lapsenlapsista on seinät täynnä ja lasten leikkihuoneessa edelleen valtavat määrät leluja.
– Äiti ei pitänyt itsestään meteliä, hän oli vaatimaton ja hiljainenkin, mutta hän oli meille juuri sellaisena suuri sankari ja esikuva, Heidi kertoo.
Hautajaisissa erikoisia sattumuksia
Hautajaisten alla terveyskeskuksen kappelissa omaiset pukivat Paulan ylle tämän lempimekon ja Jarkon vaimon kutomat villasukat. Heidi kampasi äidin tukan.
Arkkuun laitettiin mukaan kuva äidille rakkaasta Minni-kissasta, joka on nyt Jarkon perheen hoidossa. Hautajaispäivänä sattui erikoinen tapahtuma, kun omaiset olivat viemässä kukkia haudalle.
– Viedessämme äidin tulevalle hautapaikalle kukkia, ilmestyi samaan aikaan pelastushelikopteri aivan meidän ylle ja teki siinä kierroksen. Vaikka elinluovutus ei liity millään tavalla tilanteeseen, jäin miettimään, että oliko se joku merkki, joku kiitos, Heidi Kulmala pohtii ja jatkaa:
– Siunaustilaisuudessa leppäkerttu pyöri jalkojeni juuressa ja kotona surukukkien joukosta nousi yhtäkkiä lentoon neitoperhonen. Haluan uskoa niiden olevan viestejä äidiltä – että kaikki on nyt hyvin. Suuren surun ja ikävän keskellä on myös lohduttavaa tietää, että äiti antoi lähtiessään suuren elämänlahjan jollekin toiselle.
Lahja kantaa tulevaisuuteen
Paula-mamman suurin lahja lienee lopulta suunnattu Heidin nuoremmalle tyttärelle, jolla viime vuonna todettiin harvinainen sairaus.
– Jossakin vaiheessa sen sairauden ainoa hoitokeino on elinsiirto. Sitäkin ajatellen tuli mieleeni, että tämä oli nyt sitten mamman viimeinen lahja. Hän laittoi hyvän kiertämään. Toivotaan, että niin käy, Heidi Kulmala sanoo.
Tarinallaan sisarukset Heidi ja Jarkko Kulmala haluavat rohkaista ihmisiä puhumaan näistä asioista läheistensä kanssa vaikka jo tänään. Elinluovutustestamentti on korvaamaton lahja lähdön hetkellä.
Jarkko Kulmala haluaa antaa tunnustusta myös Kauhajoella elinsiirtokerholle, joka on tehnyt vuosien mittaan korvaamatonta työtä asioiden eteen.
Fakta: Suurin osa elimistä aivokuolleilta
Suomen kaikki elinsiirrot tehdään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, HUSissa. Aikuispotilaiden elinsiirtoleikkaukset tehdään Meilahden tornisairaalassa ja lapsipotilaiden Uudessa lastensairaalassa.
HUSissa tehdään munuaisen-, maksan-, sydämen-, keuhkon-, haiman- ja suolensiirtoja sekä haiman saarekesolusiirtoja. Yleisin elinsiirtoleikkaus on munuaissiirto. Suolensiirtoja tehdään Pohjoismaissa Helsingin lisäksi vain Göteborgissa.
Elinsiirtotoiminnan edellytyksenä on toimiva elinluovutussysteemi, jossa HUS tekee yhteistyötä Suomen muiden yliopisto- ja keskussairaaloiden kanssa. Keskussairaaloilla on tärkeä rooli aivokuolleen luovuttajan tunnistamisessa ja hoidossa ennen elinten irrotusta.
Suomessa suurin osa elinsiirroista tehdään aivokuolleilta vainajilta lahjaksi saaduilla elimillä. Ihminen on kuollut, kun kaikki hänen aivotoimintansa on pysyvästi loppunut, vaikka sydän vielä sykkisi. Aivokuoleman toteaa yleensä kaksi lääkäriä: neurokirurgi tai neurologi toteaa aivotoiminnan loppumisen ja teho-osastonlääkäri tai anestesialääkäri spontaanin hengitystoiminnan loppumisen.
Ennen elinten irrotusta omaisilta tiedustellaan vainajan elinaikaista kantaa elinluovutukseen. Suomessa on käytössä niin sanottu oletettu suostumus: mikäli vainaja ei ole elinaikanaan vastustanut elinluovutusta, voidaan hänen elimiään ja kudoksiaan irrottaa toisen ihmisen hoitoa varten.
Elinluovutuksen mahdollisuus pyritään aina ottamaan esille myös kriittisen neurologisesti sairaan potilaan kohdalla, mikäli arvioidaan, ettei potilaalla ole edellytyksiä toipua.
Elinluovutuksen esteitä ovat se, että aivokuoleman syy tai mekanismi on epäselvä, ikää on yli 85 vuotta, henkilöllä on positiivinen B-hepatiitti, HIV tai viiden vuoden sisällä sairastettu syöpä, paitsi ihon tyvisolusyöpä tai aivokasvain.
Vuonna 2022 HUSissa tehtiin 371 elinsiirtoa, joista 250 oli munuaissiirtoja, 62 maksan, 19 sydämen, 20 keuhkojen ja 20 haiman siirtoja.
Lähde: HUS
