Sinilevää on havaittu hieman viime viikkoa enemmän sisävesillä ja rannikkoalueilla, kertoi Suomen ympäristökeskus (Syke) torstaina. Järvillä sinileväkukintoja ovat lisänneet paikallisten sateiden vesistöihin tuomat ravinteet ja tyyntynyt tuuli.
Sinilevää on tällä hetkellä sisävesillä hieman enemmän kuin tyypillisesti loppukesällä, Syke kertoo.
Sisävesillä sinilevähavaintoja on etenkin maan etelä- ja länsiosissa. Pohjoisimmat yksittäiset havainnot tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Erittäin runsaasti sinilevää havaittiin neljällä havaintopaikalla Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa sekä Päijät-Hämeessä. Runsaasti sinilevää todettiin olevan yhteensä 16 havaintopaikalla. Hieman sinilevää taas tunnistettiin olevan 36 havaintopaikalla.
Rannikkoalueilla Varsinais-Suomi korostuu
Rannikkoalueilla sinilevähavaintoja oli suurimmilta osin Varsinais-Suomen rannikolla, jossa kahdella havaintopaikalla on todettiin olevan erittäin runsaasti levää.
Neljällä havaintopaikalla havaittiin sinilevää runsaasti, ja 17 havaintopaikalla levää tunnistettiin olevan hieman.
Yksittäisiä havaintoja tehtiin myös Uudenmaan, Kymenlaakson, Satakunnan sekä Pohjanmaan rannikoilla, Syke kertoo.
Avomeren osalta sinilevätilanne on Syken mukaan pääosin viime viikon kaltainen, mutta kukinnat ovat voimistuneet Saaristomeren eteläpuolella. Länsirannikolla veteen sekoittunutta sinilevää esiintyy eniten Uudenkaupungin ja Rauman välisellä alueella sekä Korsnäsin edustalla.
Suomenlahdella taas levää on veteen sekoittuneena Inkoon ja Porkkalan avomerialueilla ja pintalauttoina Itäisellä Suomenlahdella Suursaaren ympäristössä.
Eniten sinilevää kuluvalla viikolla on Syken mukaan havaittu Saaristomeren eteläpuolella ja Kemiönsaaren kohdalta aina Ahvenanmaan saaristoon saakka.