Seiskan ja kasin oppilaat ovat häviämässä koulusta. Samoin kultaisen keskitien edustajat ovat vähitellen jäämässä vähemmistöön seurakuntien päättävissä elimissä.
Koulussa oppimisen ilosta kilpailevat opetussuunnitelman kanssa älylaitteet ja kunnianhimo menestyä. Kirkossa perinteistä uskoa vastaan taistelevat vihervasemmistolaistuva maallistuminen ja amerikkalaistyylinen, kääntymyskokemukseen painottuva konservatiivisuus.
Tarkastelin seurakuntavaalien vaalikoneen kysymyksiä ja vastauksia. Aihepiireinä vaalikoneessa ovat muun muassa monet tavat uskoa, lähetysjärjestöt, naispappeus, samaa sukupuolta olevien vihkiminen ja Raamatun merkitys.
Kysymykset ovat jonkin verran tulkinnanvaraisia, ja siksi kommenteista tulee äänestäjälle hyödyllisiä. Harva vain oli vaivautunut perustelemaan vastaustaan.
Myös vastausprosentti jäi vajaaksi. Suuret linjat ovat kuitenkin selvät. Mitä enemmän mennään arkkihiippakunnan suuntaan, eli Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin, sitä liberaalimpia ovat vastaukset.
Siihen ovat vaikuttaneet median kirkolliset aihevalinnat ja teologisten kouluttajien painotukset. Molemmissa on menty ajan hengen mukaan.
Media on jauhanut 40 vuotta naispappeudesta ja tasa-arvoisesta avioliitosta. Helsingissä opiskelijat ovat pohtineet luomiskertomusta woke-identiteettien kautta. Vastavalmistuneista julistajista monet tuntuvat edustavan joko ankaraa hurskausvaatimusta tai yhteiskunnallista aatteellisuutta.
Minun mielestäni ääripäitten sijaan nyt olisi syytä palata Raamattuun ja kirkon tunnustukseen. Tarvitsemme vanhaa tuttua luterilaista armokeskeisyyttä, mutta tuoreella tavalla.
Kun sanoja tai tekijä on sisäistänyt kirkon aarteen, jumalattoman vanhurskauttamisen, hän voi virkistää ja tiivistää sanomaansa tekoälyn avulla. Sitten vain – myös somen avulla – tavoittamaan niitä, joiden on vaikea lähteä kirkkotielle. Esiintymisessä voi olla vähän huumoriakin, kuten Helsingin piispalla Teemu Laajasalolla.