Kirkkokeskustelun polttava ydinkysymys on rahasta ja vallasta päättäminen. Keskittämisen vahvuutena on hallinnon ketteryysnäkökulma ja sen tuomat selkeät, yksinkertaisemmat vastuut. Keskitetty päätöksenteko tekee seurakunnan hallinnosta, taloudenpidosta ja strategiasta nopeampaa. Johtaminen ja valvonta on selkeämpää.
Vallan demokratian ja osallistavuuden, hajauttamisen, vahvuutena ovat puolestaan laajemmat vaikutusmahdollisuudet, paikallisuus ja avoimuus. Hajautettu valta mahdollistaa seurakuntalaisten laajemman osallistumisen päätöksentekoon. Paikallisemman päätöksentekoprosessin myötä se vastaa paremmin seurakuntalaisten tarpeisiin. Vallan hajauttaminen ehkäisee vallan keskittymistä harvojen käsiin.
Petri Karttunen lähestyi hallintoaihetta Kotimaa-lehdessä 6.5.2026 ”läheisyysperiaatteen näkökulmasta”, joka on EU:n keskeinen arvo. Hän näkee, että päätöksenteko on hyvä säilyttää mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita se koskee. Hallinnon keventäminen tarkoittaa päätösvallan keskittämistä, jolla on negatiivinen yhteys läheisyysperiaatteeseen, ja sitä kautta myös avoimuuteen ja kohtaamiseen.
Markku Jalava kirjoitti Kotimaa-nettijulkaisussa 25.5.2026 ”Seurakunta ei ole yksi, monoliittinen kokonaisuus”. Seurakunnat eivät ole keskenään samanlaisia, eivät myöskään kappelit maantieteellisten rajojensa sisällä. Rajojen sisälläkin on keskenään erilaisia ihmisiä. On seurakuntalaisuuden ja näin koko kirkonkin kannalta merkityksellistä, että tämä ymmärrys todentuu myös seurakunnan hallinnossa, sen johdossa (viranhaltijat ja keskeiset luottamushenkilöt).
Kirkon tutkimus ja sosiologinen keskustelu sisältää kokemuksellisia, toiminnallisia ja demokraattisia haasteita, joiden ytimessä kohtaaminen ja osallisuuden kokeminen. Päätöksenteon tulee toimia niin, että se ei rajoita eikä kavenna kohtaavaa seurakuntalaisuutta ja seurakunnan toimintaa. Ei ole kasvotonta eikä vieraannuta vaan motivoi seurakuntalaisia osallistumaan ja olemaan osallisia.
Kirkko ei ole valtion kirkko siinä suhteessa, että siihen olisi ”pakko” kuulua veroja maksaen kuten valtioon, kuntaan tai hyvinvointialueeseen. Ihminen voi halutessaan liittyä selkeämmin muuhun hengelliseen yhteisöön, kuten monet ev.lut seurakunnan jäsenet ”Suomen Siionissa” ovat tehneet. Eronneet kirkosta, kun seurakuntalaisen kannalta osallisuuden kokemukset kaventuvat ja jäsenyyden merkitys muuttuu. Paikallistason luottamushenkilö on usein myös seurakunnan aktiivi ns. vapaehtoinen ja kokoaa toimimaan mukaan muitakin.
Mikä lisähyöty meille olisi paikallisen mallin purkamisella ja päätöksenteon keskittämisellä? Seinäjoen seurakunnan hallintoa jo keskitetty, mm. budjettipohja, kiinteistötyöryhmä ja työntekijät toimivat tarvittaessa koko alueella. Ale- ja kappeliseurakuntien autonomia ja päätösvalta on ison seurakunnan kokonaisuudesta suppeaa verrattuna aluejohtokunnan toimintavaltaan vielä isommassa Jyväskylän seurakunnassa.
On tosin niin, että kirkkolaki/kirkkojärjestys suo tässä meidän hallintomallissa ale- ja kappeliseurakunnille mahdollisuuden antaa lausuntoja vaikka niitä ei pyydettäisi. Lisää valtaa tässä ei kuitenkaan pyydetä, vaan pyydetään saada säilyttää lähidemokratiaa edes hiukan Nurmon, Ylistaron, Peräseinäjoen ja Seinäjoen alueilla ja näin pitää paikallisuutta mukana Seinäjoen seurakuntalaisten ja seurakunnan kokonaisuudessa.