Ukrainan tunnetuin elokuvaohjaaja Sergei Loznitsa teki dokumenttielokuvan Ukrainan arjesta sota-aikaan. The Invasion saa Suomen ensi-iltansa helmikuussa Docpoint-elokuvafestivaaleilla Helsingissä.
Elokuva on kokoelma vinjettejä, jotka näyttävät millaisella laajuudella sota tunkeutuu ajatteluun ja jokapäiväiseen toimintaan. Loznitsan dokumenttien tyyliin kuuluu, ettei niissä ole kertojanääntä tai elokuvan läpi kulkevia päähenkilöitä.
Havainnoiva ja yleisölle tulkinnan jättävä katse on ainoastaan siviilien Ukrainassa. Rintamakuvat eivät ohjaajaa kiinnostaneet, kahdesta syystä.
Toinen on sensuuri, josta on vaikea puhua, koska se määrittyy vasta kun tekemistä rajataan. Mitä tapahtuu paikassa, jonne kameraa ei voi viedä, jää arvoitukseksi.
– Mitä lähemmäs rintamaa pyrit, sitä enemmän tulee rajoituksia, ohjaaja kuvailee STT:lle haastattelussa Cannesin elokuvajuhlilla, jossa The Invasionin maailmanensi-ilta oli viime toukokuussa.
– Kaikkialla kyllä, aivan ymmärrettävästi, kielletään kuvaamasta armeijan kalustoa.
Toinen syy on selkeämpi.
– En keksi taistelukuvista mitään kiinnostavaa. Pitäisikö näyttää palavia tankkeja ja sotilaita ampumassa? Minua kiinnostavat ihmiset, Loznitsa sanoo.
– Se, miten näissä olosuhteissa ollaan ja eletään. Se, miten sota vaikuttaa siviileihin ja rintamalta palaaviin.
Kenen kirjat hävitetään
Kuvissa on arkea, juhlaa ja surua, esimerkiksi häitä ja hautajaisia. Kuntoutuskeskuksessa mies yrittää opetella jalkaproteesin käyttöä.
Johdattelevin jakso seuraa kirjakaupan päivää. Ilmahälytys sulkee liikkeen, mutta kenelläkään ei ole kiire.
Kirjakaupassa venäjänkielisiä julkaisuja myös kootaan pahvilaatikoihin ja viedään hävitettäväksi. Tuhottavina on Dostojevskiä ja toisinajattelijoidenkin kirjoja.
– Sotaan liittyy totaalisuuden edellytys. Ei tuhota vain elämää ja ihmisten raajoja, vaan osa heidän psyykestään, Loznitsa sanoo.
– Kirjojen tuhoaminen on epänormaalia, mutta sekin voi muuttua yhteiskunnassa vaivihkaa normaaliksi.
Elokuvantekijä toteaa, että jos ei koe itse elämää sota-aikana, sitä on hyvin vaikea käsittää. Esiin nousee kysymys, missä rajat menevät ja milloin ne siirtyvät. Yhtäkkiä venäläisen kirjallisuuden klassikot ovatkin kyseenalaisia.
– Pitäisikö näkemystä Platonista muuttaa, koska Valtio-kirjassaan hän suositteli totalitaarista hallintotapaa, Loznitsa pohtii.
– Japani oli akselivaltio, eli pitääkö (Katsushika) Hokusain kuvataide unohtaa ja lopettaa Ryünosuke Akutagawan lukeminen?
Kun kriisi on siinä vaiheessa, että kirjojen tuhoaminen alkaa, eivät nämä ole enää retorisia kysymyksiä, elokuvantekijä tähdentää.
Eurooppa on välinpitämätön
Sota on muuttunut lännessä osaksi uutisvirtaa. Samoin Ukrainassa monilla alueilla ilmahälytyksiin totutaan. The Invasionin lakonisiin kuviin kuuluu koulun oppitunti, jonka ilmahälytys keskeyttää.
Oppilaat siirtyvät rutiinilla pommisuojaan, jossa tunti jatkuu.
– Sota-ajoista tunnetaan normalisaation ja psykologisen sopeutumisen mekanismit. Ne eivät yllätä, mutta minua yllättää se, miten yhteiskunnat eivät muutu, Loznitsa sanoo.
Hän itse on asunut Saksassa jo toistakymmentä vuotta. Välinpitämättömyys läntisessä Euroopassa hämmentää elokuvantekijää.
– Venäjän sotakone ei pysähdy. He kertovat avoimesti seuraavista kohteistaan, Baltiasta ja Puolasta, Loznitsa sanoo.
– Eurooppalaiset eivät ymmärrä, miten suoraan tämä kaikki vaikuttaa heihin.
Kyse on taloudesta ja siitä, että kaupankäynti Venäjän kanssa on hyökkäyssodasta huolimatta jatkunut.
– Kaikki muuttuisi, jos energian ja viljan kauppa loppuisi.
Stalinin vainot elokuviksi
Sergei Loznitsan seuraava näytelmäelokuva kertoo Josif Stalinin ajan Neuvostoliitosta. Hän kaavailee aiheesta kolmen elokuvan kokonaisuutta.
– Haluan kertoa, miten terrori järjestettiin Stalinin valtakaudella, ohjaaja sanoo.
Elokuvista ensimmäinen, Two Prosecutors, on tuotettu seitsemän maan yhteistyönä ja kuvattiin loppuvuodesta 2024. Sen odotetaan saavan maailmanensi-iltansa Cannesissa toukokuussa 2025.
Loznitsan aiemmista fiktioelokuvista on Suomessa esitetty Ylellä synkän satiirinen Donbass (2018), joka kuvaa elämää Venäjän Ukrainalta valtaamalla alueella.
Stalinin vainot ovat Loznitsan mukaan hirvittävän ajankohtainen aihe.
– En puhu nyt ainoastaan Venäjästä, vaan lähitulevaisuudesta muistakin yhteiskunnista, ohjaaja sanoo.
– Kehitys kulkee taaksepäin. Emme tiedä, säilyykö demokratia maissa, joita on pidetty itsestäänselvästi demokraattisina.
Loznitsan mukaan taiteilijan vastuu on tarttua kipeäänkin aiheeseen kunnolla.
– Asioita, joita on voinut kuvitella pahoissa painajaisissa, tapahtuu nyt tosielämässä.