Kone oli juuri pysähtynyt ja olin saanut puhelimen pois lentotilasta, kun se pirahti. Langan toisessa päässä oli Seinäjoen kaupunginteatterin hallituksen puheenjohtaja, joka onnitteli uudesta pestistä; minut oli valittu kaupunginteatterin uudeksi johtajaksi. Päässäni pyöri tuhat ajatusta, sain kuitenkin kakistettua ulos; kiitos luottamuksesta.
Saavuin kotiin ja ilmoitin uutisen. Ensimmäiset onnittelut. Mieleeni on jäänyt 15-vuotiaan poikamme kommentti: ”Ai siirryt pienemmästä teatterista suurempaan … tarkoittaa siis käytännössä; isompia ongelmia, Bingo! No onneksi olkoon anyways, faija.”
En saanut korjattua sanaa ”ongelmia” ”haasteiksi”, ennen kuin kaveri ehti häipyä. Istahdin lopuksi tuolille ja sain koottua itseni. Siis Seinäjoelle, ajattelin!
Ensimmäiseksi piti tietenkin hankkia asunto. Asunnon löytäminen netin kautta sujui yllättävän helposti. Sitten sen kuuluisan ruotsalaisen huonekaluliikkeen kautta, auto täyteen pahvilaatikoita ja eikun menoksi.
Viiden tunnin ajomatkan ja 360 kilometrin jälkeen seison ”Seinäjoki-kämpässäni”. Voimakas ”deja vu” -ilmiö. Siirryn ajassa 30 vuotta taaksepäin. Olin juuri jättänyt kotikyläni Kauniaisen ja muuttanut 12.5 kilometrin päähän (seurasin mittaria) Helsinkiin. Henkinen matka oli tosin pidempi – taakse jäi lapsuudenkoti. Nyt taakse jäi oma koti.
Sain ”vaivattomasti” (jokainen, joka on yrittänyt koota huonekaluja pakkauksessa olevien ohjeiden mukaan tietää, mitä tarkoitan) huonekalut koottua ja yksiö oli sisustettu. Sauna päälle. Muovinen roskalaatikko ja kahvikuppi toimivat hyvin näin alkuun löylynheitossa. Uusi elämä Seinäjoella alkakoon.
Miksi vaihdoin työmatkani 10 kilometristä 360 kilometriin? Viihdyin hyvin edellisessä työpaikassani, mutta valitsin kuitenkin Seinäjoen. No, nyt oli liian myöhäistä painaa ”regret”-nappulaa. Ehkä vastaus löytyy persoonastani. Tavoittelen mielelläni uusia haasteita ja kun mahdollisuus koitti, en voinut vastustaa. Olihan talo toki entuudestaan tuttu, sillä olin ohjannut Seinäjoen kaupunginteatterissa jo aikaisemmin ja viihtynyt hyvin.
Minulla on varmasti monia kohtalotovereita Suomessa. Uusi haaste löytyy toiselta paikkakunnalta. On aika muuttaa, mutta tuleeko koko perhe mukaan? Onko oikein repiä vaimo ja lapset pois heidän sosiaalisista kuvioistaan toteamalla: ”kyllä te uusia tuttavia ja kavereita löydätte”.
Keskusteltuamme päädyimme siihen ratkaisuun, että minä muutan ja muu perhe jää Espooseen. Kolme poikaamme ovat jo sen verran vanhoja, etteivät tarvitse jatkuvaa vahtimista. Siinä mielessä taakka ei koituisi mahdottomaksi vaimolleni. Millainen muutos tämä tulee olemaan perheellemme, sen näyttää aika.
Nyt on mennyt reilu kuukausi. Voin todeta, että hyvin on mennyt. Välillä tosin koti-ikävä kaihertaa. Mieltä lämmittää, kun perheen teini toteaa kotiin tullessani: ”Kiva nähdä faija!”
Matka on alkanut. Minne se vie, se jää nähtäväksi. On aika tutustua Seinäjokeen ja eteläpohjalaisiin ja pohtia, millaisesta tarinoista he olisivat kiinnostuneita.
CHRISTIAN LINDROOS
teatterinjohtaja