Viime viikolla järjestetyn MakuKatu-tapahtuman annoskilpailun voitti tänä vuonna Bar15 Street, joka viime vuonna sijoittui toiseksi. Bar15 myi nyt kolmen päivän aikana noin 700 annosta. Ravintolan kilpailuannoksena oli tällä kertaa Chiliperunat.
Annoksen suunnitellut kokki ja ravintolan perustaja Laura Penttilä sanoo, ettei annoksessa ole kikkailtu vaan laitettu maku kohdilleen.
– Perunahan on parasta jo alkaa päälle, ja kun sen maustaa hyvin, ei voi mennä pieleen, Penttilä sanoo.
– Lisäksi me teemme kaiken itse perunoiden keittämisestä alkaen. Varmasti sekin vaikuttaa lopputulokseen.
Penttilä pitää Makukatua erinomaisena tapahtumana Seinäjoen keskustaan.
– Matalan kynnyksen tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua Seinäjoen ravintoloihin, ja siihen, minkätyyppistä ruokaa kukin tarjoilee. En keksi parempaa juttua keskustan elävöittämiseksi.
Penttilä toivoo, että nyt kahtena vuonna järjestetty Makukatu on tullut jäädäkseen.
– Sen verran vain viilaisin ajankohtaa, että se voisi olla pari viikkoa myöhemmin keväällä. Päästäisiin terasseille tai syömään take away -annoksia vaikka puistoon. Homma vain paranisi entisestään, Penttilä sanoo.
Tänä vuonna Makukatu veti 2500 kävijää, mikä on noin 500 vähemmän kuin vuosi sitten.
Annoksia myytiin kuitenkin kolmena päivänä noin 14 000 kappaletta, mikä on noin tuhat annosta enemmän kuin vuonna 2024.
Ravintoloita oli lopulta mukana kaikkiaan 18, kun Delhi Kitchen lopetti toimintansa juuri tapahtuman alla.
Makukadun tuottajat Melina Uusitalo ja Veera Tähtinen ovat tyytyväisiä tapahtuman sujuvuuteen.
– Ruoka riitti tänä vuonna paljon paremmin, eikä jonoja kertynyt ravintoloiden innovatiivisten ratkaisujen myötä. Monella oli ruokaa tarjolla heti, niin että sai vain ottaa. Myös vuoronumerosysteemi oli suosittua. MakuKadun asiakkaille oli myös varattu omia tiloja ruokailla, mikä vähensi ruuhkaa ravintolan tiloissa, tuottajat kertovat.
Makukadun sääolosuhteet keikkuivat viime vuoden tapaan nollan tuntumissa, ja ajoittain satoi sekä vettä että lunta.
– Onneksi perjantai toi myös aurinkoa, ja se olikin Makukadun suosituin päivä. Vaikka toiminta sijoittuu sisätiloihin, on lähtemistä ja liikkumista edellyttävä tapahtuma aina jossain määrin sääsidonnainen, tuottajat arvioivat.
Ensi vuoden Makukadusta tehdään päätös myöhemmin.
– Jatkoa voisi olla luvassa ainakin sen perusteella, että asiakaskommentit ja ravintoloiden kokemukset ovat olleet tänä vuonna pelkästään positiivisia, Uusitalo ja Tähtinen kertovat.
Makukatu 2025
Makukatu-tapahtuma järjestettiin tänä vuonna 23.–25.4. Seinäjoen keskustassa.
Tänä vuonna annoskilpailun voitti Bar15 Street -ravintola.
Kakkoseksi sijoittui Kabacka ja kolmanneksi Lakeus Matador.
Tänä vuonna mukana oli 18 ravintolaa Seinäjoelta.
Tapahtumassa oli kävijöitä noin 2500. Annoksia myytiin noin 14 000 kappaletta.