– Kylässä oli 28 taloa, 138 ihmistä, ja jokaisesta kirjoitin ja kerroin mitä he tekevät, miltä näyttävät ja millaisia ihmisiä ovat. Tein karikatyyrikuvatkin, Jorma Höykinpuro kertoo.
Höykinpuro tutki jo teinipoikana kotikylänsä, Alajärven Pekkolan asukkaiden taustoja.
Ja ei, sukuselvitykset eivät ole enää tallessa. Höykinpuro sanoo hävittäneensä ehkä hieman kyseenalaisia tietojakin sisältäneet kirjoituksensa siinä vaiheessa kun lähti kotikylästä maailmalle.
– Siellä olisi ollut sellaista, josta olisi tullut perheriitoja. Oli juopottelut ja epäilyjä avioliiton ulkopuolisista suhteista, hän naurahtaa.
Kipinä sukututkimukseen oli kuitenkin syttynyt. Varsinaiseen liekkiinsä se roihahti Vaasan Finlaysonilla, josta tuli Höykinpuron pitkäaikainen työpaikka.
– Siellä oli useampia sukututkijoita. Oli Sakari Siltaloppi ja Nils Juthas, jotka tekivät tutkimusta. Juthaksen esivanhemmat olivat merikapteeneja, ja hän kiersi ympäri Eurooppaa selvittämässä, missä he olivat laivoilla kulkeneet.
Siltaloppi houkutteli Höykinpuron maakunta-arkistoon, ja lupasi opettaa sukututkimuksen perusteita. Ja kun oppilas huomasi saavansa selvää filmirullista, se oli menoa.
– Heti tuli vastaan alajärveläinen, joka oli tullut Keisarin suvusta vävyksi Höykinpurolle. Heikki Heikinpoika Keisari, taitava puuseppä ja tervatynnyrien rakentaja. Siitä innostuin ja siitä se lähti liikkeelle.
Sukuseura koolla Ähtärissä
Sukututkimus on vienyt Höykinpuron aina Keisarin sukuseuran puheenjohtajaksi saakka. Elokuun alussa Ähtärissä pidettävässä suvun kesätapaamisessa ja vuosikokouksessa hän aikoo kuitenkin luopua tehtävästä.
– Jään pois, koska haluan tehdä omia tutkimuksia. Olen selvitellyt amerikkalaisella ohjelmalla Skotlannista Ruotsin armeijaan tulleen Muirin sukuhaaraa, kun sellainen esi-isä on ollut.
Höykinpuro on jättänyt jo rauhaan ensirakkautensa Keisarin suvun, mitä nyt vähän selvittelee Limingassa asuvan entisen armeijakaverin yhteyksiä sukuun.
Sukututkimus on tarjonnut kaverisuhteiden lisäksi mielenkiintoisia yllätyksiä.
– Mummon äidin Tikkander-suku tuli Keski-Suomesta. Se muuttuu jossain vaiheessa aatelisiksi, ja kun tarpeeksi kauaksi mennään, tulee vastaan kuninkaitakin, hän kertaa.
Keisarin suku on Järviseudun alueen valtasuku. Höykinpuron mukaan sukuyhteyttä on vahvistanut se, että avioliitot neljänsien ja viidensien serkkujen kanssa ovat yleisiä vielä tänäkin päivänä.
– Lähtökohta siihen oli hyvä. Kun 1500-luvulla asutettiin metsiä, tuli Järviseudulle niin savolaisia, karjalaisia kuin rannikon ruotsinkielisiäkin, hän huomauttaa.
Myös Höykinpuron omassa perhepiirissä avioliittoja on solmittu suvun sisällä.
– Puolisoni kanssa ei yhteistä sukua ole sukututkimuksen kautta löytynyt, mutta geneettinen yhteys meillä on ollut noin 700–800 vuotta sitten, hän toteaa.
Matka omaan sukuun jokaiselle
Teppo Ylitalolle suku ja yhteisö ovat vahva identiteetin pohja. Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja sanoo, ettei olisi samanlainen ihminen ilman tietoa omasta suvustaan ja historiastaan.
– Toivoisin että jokaisella olisi mahdollisuus tehdä tutkimusmatka omaan sukuunsa, paikallisyhteisöönsä ja omaan itseensä. Sen jokainen on ansainnut, eikä se maksa mitään.
Ylitalon johtama Kotiseutuliitto kokoaa saman sateenvarjon alle kotiseutu-, kaupunginosa- ja asukasyhdistykset kautta maan. Yhteisöjäseniä on noin 850, ja niiden kautta henkilöjäseniä noin 150 000.
Sukututkijoiden järjestökoti puolestaan on Suomen Sukututkimusseura, jonka puheenjohtajana Ylitalo toimi pitkään.
– Kotiseutututkimus ja sukututkimus ovat kehittyneet vähän eri reittejä. Lähtökohta on sama, olemme kiinnostuneita paikallisesta yhteisöstä, mutta toista määrittää alue, toista taas sukuyhteisö, Ylitalo selventää.
Yhteistyön lisäämiseen seurojen välillä olisi tarvetta, sen Ylitalo myöntää. Hänen mielestään sukukirjojen, paikallishistorioiden ja kyläkirjojen näkökulmia kannattaisi tuoda lähemmäksi toisiaan.
– Kaikissa kyläkirjoissa ei oteta huomioon sukunäkökulmaa, eikä sukukirjoissa paikallishistoriallista näkökulmaa. Se köyhdyttää yleensä molempia.
Ylitalo taustoittaa erilinjaisuutta erilaisella historialla ja käytännön syillä. Sukukirjat olivat aluksi säätyläissukujen harrastus.
– Vasta 70-luvulta lähtien sukututkimus on ollut kaikkien harrastus ja kaikista suvuista, myös naissukulinjoista on tullut yhtä arvokkaita.
Sukututkimus luo kehystarinaa
Joitain vuosia sitten voimaan tullut tietosuoja-asetus on vaikuttanut myös sukututkimukseen. Ylitalon mukaan hankkeita on siirretty. Epätietoisuus siitä mitä voi ja uskaltaa tehdä, on lisääntynyt.
– En pidä täsmentynyttä säätelyä huonona, sillä vaikka sukututkimuksen ydin on jakaa tietoa, on se yhtä lailla myös ihmisten yksityisyyden kunnioittamista. Ei sukututkimuksen tarkoitus ole urkkia eikä paljastaa salaisuuksia vaan luoda kehystarina, johon me voimme kiinnittyä, hän korostaa.
Suku- ja paikallistutkimuksen suosio on yhä kasvanut. Ylitalo ei ihmettele sitä, sillä internet on tehnyt tutkimisesta vaivatonta.
– Se on vain naps, naps ja naps, niin netistä löytää jotain, hän sanoo.
Ylitalo pitää tärkeänä sitä, että ohjeita, tukea ja neuvontaa on tarjolla. Hän muistuttaa, ettei sukututkimus ole vain harmitonta historian harrastusta vaan sillä on myös yhteiskunnallinen tehtävä.
– Sukututkimus on liima, joka liimaa meidät yhteen osaksi pitkää jatkumoa ja osaksi nykyistä yhteisöä. Se osoittaa, että olemme kehityksen ylä- ja alamäessä yhdessä. Osallisuudessa ja yhteenkuuluvuudessa on iso yhteiskunnallinen painoarvo, Ylitalo korostaa.
Kuin sanaristikkoa tekisi
Jorma Höykinpuro vertaa sukututkimusta sanaristikkojen tekemiseen. Jos ja kun joku uusi suku löytyy, on se aina mielenkiintoinen hetki.
Keisarin suvusta on ilmestynyt neljä sukukirjaa sekä viidentenä painos 1B, jossa on mukana yksi nuorempi sukupolvi.
– Käsittääkseni into sukututkimukseen on ollut suurinta Pohjanmaalla, mutta myös Ruotsissa sitä tehdään. Norjassa on tutkittu Mulikan sukuhaaraa yli tuhat sivua. Pohjanmaalla tutkimusta on oltu tekemässä ensimmäistä kertaa tietokoneella, Höykinpuro kertaa.
Ylitalo arvelee sukututkimuksen suosion kertovan ihmisten halusta rakentaa yhteisöä ympärilleen.
– On kauhean surullinen kohtalo, jos ihmisen pitää tuntea, ettei ole kotoisin mistään tai kotonaan missään. Ei sukututkimuksen tekeminen tietenkään paikkaa yhteiskunnan ongelmia, mutta se vahvistaa ja sitoo meidät yhteen.
Ylitalon mielestä jo vuosien ajan on ollut nähtävissä, kuinka yhä useampi meistä kokee jäävänsä yhteisön ulkopuolelle. Sitä hän pitää hirveimpänä mahdollisena tulevaisuudenkuvana.
– Me olemme olleet koheesioyhteiskunta, jossa veljeä ja sisarta ei jätetä ja kaikki otetaan huomioon. Yhteiskunnallista liimaa tarvitaan edelleen, ehkä vielä enemmän kuin ennen, Ylitalo arvelee.
Kolme vinkkiä sukututkimukseen
Tiedustele lähisukulaisilta suvun historiasta. Kysele suvun vanhimmilta, kerää valokuvia ja muuta materiaalia. Seurakunnista löytyy rippikirjoja, joita kannattaa tutkia. Kirkonkirjat ovat myös hyvä lähde.
Googlaa sukusi. Netistä löytyy valmista tietoa ja hyvää ohjeistusta sukututkimuksen tekemiseen. Suomen sukuhistoriallinen yhdistys on hyvä kohde.
Ole utelias. Ole kiinnostunut ihmisistä ja ole avoin tarinoille. Anna niiden puhua, ja rakenna niistä historiaasi. Sukututkimus ei ole pelkkää etsimistä, vaan myös itsensä ja menneisyytensä rakentamista.
