Jos Mercedeksen tulevat automaattiautot joutuvat vaaratilanteeseen, jossa niiden pitää valita jalankulkijan ja kyytiläistensä välillä, autot suojelevat autoilijaa.
Näin kertoi autotehtaan apu- ja turvajärjestelmistä vastaava johtaja Christoph von Hugo Car and Driver -lehdelle lokakuun alkupuolella. Liikenteessä voi siis tulla tilanteita, joissa automaatti-Mersu jyrää jalankulkijan päälle ikäänkuin tarkoituksella.
Kommentti herätti pienehkön sosiaalisen median kohun. (Kun puhun kohusta, tarkoitan että kommentoin juttua sarkastisesti Facebook-seinälläni, ja kaksi FB-kaveriani peukutti tuota tilapäivitystä.)
Moiseen julkiseen kauhisteluun ei kuitenkaan ollut erityistä syytä, sillä kuten Hugo haastattelussa totesi, tuollainen valintatilanne on tulevaisuudessa merkittävästi nykyistä harvinaisempi: "Mitä tulee moraaliseen kysymykseen siitä, kenen tulisi pelastua, 99 prosenttia insinöörityöstämme pyrkii siihen, että kysymystä ei tarvitse edes pohtia."
Tässä on tietty itu. Julkisessa keskustelussa unohdetaan kovin usein se, että vaikka uudet teknologiat aiheuttavatkin uudenlaisia riskejä, oleellisinta on, ovatko uudet riskit vanhoja suurempia.
Mainio esimerkki tästä on siviili-ilmailu: vielä 1960-luvun alussa vakavia lento-onnettomuuksia sattui kymmenellä lennolla miljoonasta, kun nyt luku on painunut alle yhden. On ihan perusteltua käydä keskustelua siitä, luottavatko lentäjät nykyään automaatioon jo liiaksikin, mutta samalla pitää muistaa että kaikesta päätellen liiallinen automaatiousko on parempi kuin ei automaatiota ollenkaan. Samalla tietysti pitää pyrkiä kohti optimaalista tilannetta, mutta se on toinen asia se.
Tämä näkökulma kannattaa pitää mielessä myös esimerkiksi silloin, kun uskomushoitojen kannattajat pelottelevat lääketieteen hoitovirheiden lukumäärillä.
Erityisesti suhteellisuudentaju kannattaisi nyt muistaa tuoreessa debatissa tuulivoimaloiden meluhaitoista. Nimittäin, oletetaanpa että epidemiologiset tutkimukset löytäisivät selkeän korrelaation tuulivoimaloiden infraäänen sekä ihmisten oireilun välille.
Näiden oireiden tulisi olla melkoisen vakavia ja laajalle levinneitä, jotta tuulivoima osoittautuisi vaarallisemmaksi terveydelle kuin vaikkapa erinäisistä polttoprosesseista syntyvät pienhiukkaset. Ne kun aiheuttavat arviolta toistatuhatta ennenaikaista kuolemaa vuosittain yksin Suomessa.
Tämä on toki äärimmäisen tarkoitushakuinen vertailu, mutta siinäpä ongelma piileekin.
Yhteiskunnan tasolla tehtävät ratkaisut ovat monimutkainen kokonaisuus enemmän tai vähemmän tyydyttäviä osaratkaisuita, joiden vaikutusten arviointi vaatii vähintäänkin kohtuullista matemaattista osaamista. Puhumattakaan tilanteista, joissa tilastoja ei ole, mutta se onkin jo liian kammottavaa ajateltavaksi.
MIKKO PULLIAINEN