Epävakainen sää pitää pintansa myös uuden viikon alkaessa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki.
Laaja sadealue saapuu Suomeen itärajan takaa maanantaina. Kyseinen sadealue liikkuu Lapin ja Pohjois-Suomen ylle.
Eteläisemmässä Suomessa ei kuitenkaan säästytä sateilta, vaan kuurosateet piinaavat myös maanantaina. Maan etelä- ja keskiosissa voi myös ukkostaa.
– Ihan sellaisia riskejä rankkasateille ei ole kuin viikonloppuna on ollut, mutta kyllä siellä on mahdollisuuksia, että joku niistä kuuroista maan etelä- ja keskiosissa on vähän voimakkaampi, Rauhamäki sanoo.
Laaja-alaisemmat sadekertymät jäävät viiden ja 20 millin välille vuorokausitasolla. Rankkasateiden määritelmä on 20 milliä tunnissa.
Lämpötiloiltaan maanantai on hieman viikonloppua viileämpi. Suuressa osassa maata iltapäivälämpötila on 15–17 astetta, pilvisyyden rakoillessa vajaat 20 astetta. Pohjois-Suomen sadealueen alla voidaan jäädä 10 asteeseen. Idästä tuleva matalapaine voi tuoda mukanaan myös puuskaista tuulta, kun pohjoisen ja idän välinen tuuli voimistuu.