Kiinalaisen krääsäkaupan tuoteturvallisuus on ollut viime aikoina otsikoissa, kun Temusta tilatuissa vesihanoissa ilmeni vakavia turvallisuuspuutteita.
Tapaus nostaa esiin laajan ongelman. EU:n ulkopuolisen krääsäkaupan nopea kasvu on synnyttänyt tilanteen, jossa vastuut ja velvoitteet eivät jakaudu tasaisesti toimijoiden välillä.
Suomalainen vähittäiskauppa kantaa vastuun jokaisesta tuotteesta, jonka se myy. Tuotteiden turvallisuus perustuu valvontaan, testaukseen, jäljitettävyyteen ja selkeään vastuuketjuun.
Kun ostat lähimarketista t‑paidan, voit luottaa siihen, että taustalla ovat lain ja kauppaketjun vastuullisuuskriteerien mukaiset varmennukset tehtaan oloista, puuvillan alkuperästä, kemikaaleista ja lapsityövoiman ehkäisystä.
Samaan aikaan globaalin halpatuonnin jättialustoilla myydään tuotteita, joiden alkuperä on epäselvä ja joiden turvallisuutta ei ole varmennettu.
Eri pelisäännöt synnyttävät kilpailuvääristymää, joka heikentää kotimaisten ja eurooppalaisten toimijoiden toimintaedellytyksiä.
Suurin riski tuoteturvallisuudessa kohdistuu kuluttajaan.
Ratkaisuja on kaksi, joista toinen on huono ja toinen hyvä. Huonossa ratkaisussa kaikki saavat myydä mitä tahansa, ilman seurauksia.
Hyvässä ratkaisussa sama sääntely ulotetaan koskemaan kaikkia toimijoita.
Suhtaudun kriittisesti ylisääntelyyn. Sen hinnan maksaa kuluttaja.
Alisääntelyn hinnan kuluttaja voi maksaa jopa terveydellään.
Tarvitaan jonkinlainen keskitie, joka ei upota meitä byrokratiaan ja jonka hinta ei ole kuluttajalle liian suuri.
Kuluttajan näkökulmasta tavoite on yksinkertainen. Tuotteen turvallisuuteen tulee voida luottaa. Siksi samat pelisäännöt eivät ole vain kaupan kysymys. Ne ovat kuluttajan oikeus.