Suomea on jo pitkään hehkutettu sananvapauden mallimaaksi ja että sananvapaus kuuluu täällä kaikille... Niin ainakin kouluissa opetettiin ja opetetaan edelleen. Mutta pitääkö tuo myytti kuitenkaan enää paikkaansa?
Sananvapaus tarkoittaa sitä, että voit ilmaista oman mielipiteesi asiasta kuin asiasta ilman pelkoa siitä, että sinua rangaistaan tai sensuroidaan sanojesi johdosta. Sananvapauteen liittyy kauniiden juhlapuheiden antamisen lisäksi myös mahdollisuus antaa perusteltua ja asiallista kritiikkiä. Toisin sanoen olla eri mieltä ja sanoa se ääneen. Sananvapaus on erottamaton osa ihmisarvoa, joka kuuluu kaikille.
Huolimatta Suomen korkeista sijoituksista sanavapausindeksin kärjessä, ei tuo korkea sijoitus ainakaan näy käytännössä toteutuvan. Tietysti Suomen tilanne on parempi kuin Kiinassa tai Pohjois-Koreassa, jossa tullaan hakemaan kotiovelta ”väärien” mielipiteiden takia. Mutta myös Suomessa on havaittavissa merkkejä siitä, että keskustelu ja kritiikki antamisen mahdollisuus on kaventunut tiettyjen aiheiden tiimoilta lähes kokonaan valtamedioissa ja julkisissa kanavissa. Kyse on tietoisesta sensuurista.
Tällaisia aiheita ovat esimerkiksi EU- ja Nato-kriittisyys; keskustelu tekoälyn ja robotiikan uhista ihmisille; kysymykset siitä, olisiko suora demokratia nykyistä parempi järjestelmä; debatti World Economic Forumin lanseeraamasta agenda 2030 -sisällöstä ja vaikutuksista jokaiseen ihmiseen jne. Kirsikkana kakun päällä komeilee näiden lisäksi edelleen ajankohtainen ja tarpeellinen keskustelu siitä, mitä hyötyä on koronarokotteista, puhumattakaan rokotuspassin ja ihmisoikeuksien välisestä ristiriidasta.
Herääkin kysymys, miksi näistä aiheista ei puhuta julkisesti ja ennen kaikkea, miksei anneta toisin ajatteleville mahdollisuutta edes esittää mielipidettään julkisesti? Onko se liikaa vaadittu sanavapauden mallimaalta? Ilman kritiikkiä ja keskustelua maailma (Suomi mukaan luettuna) muuttuu paikallaan polkevaksi ja yhtä ainoaa totuutta jauhavaksi nurkkakunnaksi, joka ei siedä tippaakaan kritiikkiä. Asia on kuitenkin niin, että ainoastaan järjestelmälle kritiikkiä antavat yksilöt voivat viedä yhteiskuntaa eteenpäin, aivan kuten esimerkiksi Galileo Galilei tai Mahatma Gandhi tekivät aikanaan.
Sananvapaus joko on tai sitä ei ole – ei ole keskitietä. Sensuuri on sananvapauden riistoa ja tervejärkisen keskustelukulttuurin poistamista. Näin ollen Suomessa ei siis ole enää sananvapautta. Se, jos mikä, on tärkeää tiedostaa.
Mutta mikäli tämä teksti julkaistaan mielipidepalstalla ja sinä luet sen, voi olla, että Suomella vielä toivoa.
Arttu Sandqvist
Vaasa