Sähköinen identiteetti koettelee sanaparina maalaisjärkeni juoksua. Edessä näyttäisi olevan estejuoksurata ihmiselle, joka on tottunut tasaaseen menoon niin kuin suolla tai umpihangessa tarpoen. Luvassa on siis vaikeuskerrointa ymmärtää. Yritän kuitenkin parhaani.
Sähköinen identeetti on varmaan osa paljon kaivattua suomalaista digiloikkaa ja soteaskellusta. Loikan päätteeksi esimerkiksi lääkäri kykenee syynäämään ihmisen ja tekemään diagnoosin, vaikkei häntä ole edes läsnä.
– Amazing! Ällistyttävää! Ilman kosketusta!
Lääkäri on näin tavallaan paikalla digikuvan ja -liikenteen välityksellä tutkien vikaa, jonka epäilen tai väitän itsessäni piilevän. Lääkäri ei ole siis läsnä, eli hän tutkii minun sähköistä olemustani digilinjan toisessa päässä. Hän ei ole välttämättä koskaan tavannut minua. Hän ei ole sanonut kättä päivää, eikä ole joutunut välttelemään Mikä minussa on vikana! –katsettani. Hän voi keskittyä mielenkiintoiseen tapaukseen kuin verotarkastaja ikään. Ihmisen persoona ei häiritse tutkimusta, eikä päätelmien tekemistä. Kyseessä on tapaus.
Jotenkin tässä kohtaa alkaisi tuleva diagnoosi hieman arveluttaa. Todennäköisesti olen käsittänyt tämän asian täysin väärin ja vailla ymmärrystä.
On kuitenkin pakko tarkistaa Wikipediasta, mitä se identiteetti oikein tarkoittaakaan: ”Identiteetti tarkoittaa ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään. Identiteetin perustana ovat ihmisten omat persoonalliset ominaisuudet, jotka voivat muuttua tai kehittyä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.”
Keskeistä ovat siis persoonalliset ominaisuudet ja vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa. Näin on, jos luotamme Wikipediaan.
Vakuuttaakseni itseäni digiloikan ja sähköisen identiteetin eduista tulevaisuudessa palautan mieleeni viimeisimmän valtuustoillan Ilmajoella. Kaksi asiantuntijaa ruoti sote-uudistusta ja itsehallintoalueiden luomistyötä perin pohjin. He tekivät alustuksensa niin ansiokkaasti, että valtuusto kiitteli ja nyökytteli yhteistuumin näiden miesten asiantuntemusta ja syvää perehtyneisyyttä. Valtuusto teki sen heti heidän poistuttuaan salista.
Yksi herrojen erinäisistä väitteistä tarttui mieleeni kuin polttoraudalla merkaten. Sen mukaan kilometrit menettävät merkityksensä pian sen jälkeen, kun uudet maakunnat ja sote on saatu päätökseen ja toimiviksi. Minun ymmärtääkseni väite tarkoittaa muun muassa sitä, että maalla asuminen on sitten helpompaa, kun palvelut yltävät sinne digitaalisin keinoin mukaan lukien myös lääkäripalvelut.
Nieluvaivani tutkimus etenee siis esimerkiksi niin, että asetun suu auki älykännykän tai vaikkapa tabletin eteen. Lääkäri tutkii digilinjan toisessa päässä näkemäänsä kuvaa, tekee siitä päätelmät ja diagnoosin. Hoito-ohje tulee sähköisesti, lääkkeet tilataan sähköisesti ja ne tuodaan sähköisesti käyvällä autolla tai muulla sen tapaisella kulkuvälineellä.
Johtopäätösteni tässä vaiheessa identiteettini alkaa sähköistyä. Entäpä, jos epäilen peräpukamia? Älykännykän lähettämän kuvan rajaus pienelle alueelle voi tuottaa ongelmia, ja kuvassa näkyy tarvetta enemmän. Miten vältetään, ettei sähköinen kuva leviä esimerkiksi terveyspalveluiden hakkeroinnin kautta kansainväliseen leivitykseen? Kyseessähän on samantyylinen kuvaus kuin pikkujouluissa ennen aikaan, jolloin suomalaiset tosijuhlijat istuivat vuoron perään kopiokoneelle. Silloinkin on vakuuteltu, ettei kuvia levitellä.
JARI E. HAKALA
jari.hakala@i-mediat.fi