Kansainväliset adoptiot Ruotsiin on syytä lopettaa nykymuodossaan. Näin suosittelee Ruotsin hallituksen tilaama kansallinen selvitys, joka julkistettiin tällä viikolla. Syynä suositukseen ovat vuosikymmeniä jatkuneet väärinkäytökset. Maahan on esimerkiksi adoptoitu lapsia ilman heidän vanhempiensa suostumusta.
STT kysyi sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM), olisiko vastaava selvitys kansainvälisestä adoptiotoiminnasta syytä tehdä myös Suomessa. STM ohjaa adoptiotoimintaa ja siten päättää kansallisen selvityksen ja suositusten tarpeesta.
– Kansallinen selvitys vaatisi poliittisen päätöksen, eikä tätä keskustelua ole STM:ssä tällä hallituskaudella käyty, kertoo ministeriöstä johtaja Reija Klemetti.
Hänen mukaansa Ruotsin selvityksellä ei ole välittömiä vaikutuksia Suomeen.
– Ruotsin selvitys oli todella perusteellinen. Henkilökohtaisesti minulle oli uutta, että kansainvälinen adoptiotoiminta on ollut niinkin vähän säädeltyä ja niin yksityisvetoista. Olen tyytyväinen siihen, että Suomessa tilanne on ollut toinen, Klemetti toteaa.
– Suomessa ei ole noussut esiin ollenkaan laajamittaisia väärinkäytösepäilyjä, kuten Ruotsissa ja Hollannissa, eikä eettisyys ole noussut laajamittaisesti esiin.
Adoptiolautakunta pitäisi hyödyllisenä
Adoptioasioissa asiantuntija-, lupa- ja valvontaviranomaisena toimiva adoptiolautakunta pitää Ruotsin tuoretta selvitystä merkittävänä ja kertoo olevansa erittäin mielellään tukena, jos kansallinen selvitys päätetään toteuttaa. Adoptiolautakunta on itsenäinen viranomainen, joka toimii Valviran yhteydessä.
– Kyllä pitäisin selvitystä aiheellisena ja tärkeänä, kertoo adoptiolautakunnan puheenjohtaja Irene Pärssinen-Hentula.
Hänen mukaansa selvitykset voivat auttaa hahmottamaan ja tuomaan esiin asioita, joita kansainvälisessä adoptiotoiminnassa olisi erityisesti kehitettävä. Esimerkiksi Suomessa pitäisi Pärssinen-Hentulan mielestä nojata enemmän julkiseen rahoitukseen ja adoptioerityisiin palveluihin.
– Rakenteita ja resursseja tulee vahvistaa ja myös adoptionjälkeistä tukea. Adoptiotyössä on yhä enemmän kyse siitä, miten parhaiten tuettaisiin adoptoituja Suomeen saapumisen jälkeen, Pärssinen-Hentula sanoo ja huomauttaa, että tuen merkitystä korostettiin myös Ruotsin selvityksessä.
– Adoptoidut ja adoptioperheet tarvitsevat sellaista tukea, jossa ymmärretään, mitä adoptio merkitsee. Heidän ei pitäisi joutua selittämään asiaa ammattilaiselle.
Järjestö suhtautuu myönteisesti
Adoptiolautakunnan mukaan Suomeen on vuosina 1985–2024 adoptoitu 5 019 lasta suomalaisten palvelunantajien kautta. Ruotsiin on puolestaan toteutettu noin 60 000 kansainvälistä adoptiota.
Kansainvälisten adoptioiden määrät ovat useissa maissa olleet laskusuunnassa. Pärssinen-Hentula kertoo, että viime vuosina Suomeen on adoptoitu vuosittain noin 50 lasta.
Suomessa kansainvälisiä adoptioita välittävä järjestö Interpedia kertoo adoptiolautakunnan tapaan suhtautuvansa myönteisesti kansalliseen selvitykseen, jos sellainen Suomessa päätetään tehdä.
Järjestö toivoo, että keskustelu kansainvälisestä adoptiosta vie käytäntöjä parempaan suuntaan ja lisää ymmärrystä adoption vaatimuksista.
– Julkisessa keskustelussa adoptioihin liitetty byrokratia ja pitkä prosessi nähdään usein kielteisesti. Interpedialle tärkeintä kansainvälisessä adoptiotoiminnassa on aina lapsen etu ja lakien ja kansainvälisten säädösten noudattaminen, toteaa toiminnanjohtaja Ilona Kalliola.
STM-selvitys muutaman vuoden takaa
Reija Klemetti muistuttaa, että STM julkaisi jo vuonna 2022 selvityksen, joka kartoitti keskustelua kansainvälisestä adoptiosta ja peilasi sitä Suomen tilanteeseen erityispiirteineen. Selvityksen mukaan Suomen kansainvälinen adoptiotoiminta on alkanut eurooppalaisittain verrattain myöhään, sillä vielä 1970-luvulla Suomi on luovuttanut itse lapsia ulkomaille.
Yhteenvedossa käytiin läpi Hollannin, Ruotsin, Tanskan ja Sveitsin selvitystyötä kansainvälisistä adoptioista. Klemetin mukaan selvityksessä kuvattu Suomen tilanne pätee myös tänään.
– Ruotsissa riskejä liittyy nimenomaan itsenäisiin adoptioihin. Meidän adoptioiden historiamme on paljon lyhyempi kuin esimerkiksi Ruotsin ja Hollannin, joissa se on jo 1960-luvulla lähtenyt käyntiin nimenomaan adoptiohakijavetoisena ja jatkunut pitkään yksittäisten perheiden yksityisenä prosessina, Klemetti kertoo.
– Ruotsissa ja Hollannissa alkuvuosikymmeninä toimintaa ei ohjannut Haagin sopimus eikä muukaan oikeudellinen sääntely, ja se teki toiminnasta haavoittuvan. Meidän adoptiomäärämme ovat paljon pienemmät kuin näissä maissa.
Myös Klemetti näkee, että adoptioperheet ja adoptiovanhemmat tarvitsevat tukea, enemmän kuin ovat sitä saaneet.
– Se on varmasti sellainen asia, mihin vielä enemmän pitäisi kiinnittää huomiota, ja lisäksi siihen, että nuoret saavat tukea siinä vaiheessa, kun he lähtevät taustaansa selvittämään, hän toteaa.