Tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjaan oli valittu ainoastaan yksi elokuva Pohjoismaista. Magnus von Hornin ohjaama The Girl with the Needle on ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen Kööpenhaminaan sijoittuva tarina äärimmäisestä köyhyydestä ja hirveistä rikoksista.
Vaikka elokuvan voisi lokeroida pukudraamaksi ja miljööt ovat mitä karuimpia, on tyylilajissa fantasian sävyjä.
– Olen aina halunnut tehdä kauhuelokuvan. Koska olen ennen kaikkea kiinnostunut ihmisistä, tiesin, että kauhu kääntyy draamaksi, von Horn kertoo haastattelussa cannesilaisen hotellin terassilla.
Pohjana on tositarina, joka tunnetaan lähinnä Tanskassa. Huono-osaisimpien ja yksinhuoltajien lapsia muka varakkaiden vanhempien adoptoitavaksi välittänyt nainen olikin surmaaja.
– Hahmot kehittyivät satujen arkkityypeiksi: hyvin köyhä päähenkilö asuu ullakolla, piilossa lymyää hyväsydäminen hirviö ja karkkikaupassa on noita, von Horn kuvailee.
– Pelottavan näköiset asiat eivät välttämättä ole vaarallisimpia, ja ystävälliseltä vaikuttava voikin olla suurin uhka.
Nykykatsojaa The Girl with the Needle muistuttaa esimerkiksi David Lynchin Elefanttimiehestä, ja elokuvan historiaa tuntevat näkevät yhtäläisyyksiä saksalaiseen ekspressionismiin. Mustavalkokuvausta puolestaan inspiroi Schindlerin lista -elokuva.
– Siinä mustavalkoinen maailma on niin toden tuntuinen, ohjaaja sanoo.
Historia ei ole nostalgiaa
The Girl with the Needlea ei palkittu Cannesissa, mutta se sai hyvät arvostelut ja levityssopimuksia ympäri maailmaa. Suomessa se tulee valkokankaille perjantaina, ensimmäisten maiden joukossa.
New Yorkerin kriitikko Justin Chang kuvaili elokuvaa kehujen lomassa kilpasarjan synkimmäksi ja nosti esiin Trine Dyrholmin sivuosan.
Myös muun muassa Oscar-palkitussa Kostossa ja televisiosarjassa Perilliset pääosia esittänyt Dyrholm saa von Hornilta kehuja rohkeudesta ja taidosta luoda hahmo, joka herättää erittäin ristiriitaisia tunteita.
Pääosin Puolassa kuvattu elokuva ei löydä historiasta nostalgista lämpöä. Osattomien Kööpenhamina on kuin keskiaikainen, ellei jopa pahempi. Teollistumisen aikakauden ikävät puolet kiihtyvät kaupungistumisen nopeutuessa, eikä yhteiskunnalla ei ole tarjota minkäänlaisia turvaverkkoja.
– Ei ole vaihtoehtoja, on hirveästi rikollisuutta ja ihmisiä on liikaa. Ei-toivotut ihmiset vain katoavat, ja se on ikään kuin helpotus. Mutta ei-toivotut haluavat tietenkin vain olla toivottuja.
Von Hornia kiinnosti myös kehollisuus, jonka voi kauhukehyksessä nostaa pintaan korostetusti sekä rakkauden että kivun kautta.
– Synnyttäminen ja imettäminen ovat aivan varmasti ihmisen kehollisimpia kokemuksia. Halusin mennä katsojan aivoihin kouraisemalla ensin vatsan kautta.
Vain sata vuotta sitten
Ohjaaja muistuttaa, että meille vieraissa olosuhteissa säännöt ja tavat olivat erilaisia, ja noin sadan vuoden aikaetäisyys on lopulta lyhyt.
– Meillä kestää hetken ymmärtää, millä tahtotilalla näin huonot kortit saanut taistelee selviytyäkseen.
Vic Carmen Sonnen näyttelemän päähenkilönkin käytöstä voisi kuvailla eläimelliseksi. Ainakin se on spontaania, ja eteenpäin pääseminen voi tarkoittaa empatian torjumista.
Ohjaaja kertoo käsitelleensä tekovaiheessa omia vaikeita tunnetilojaan. Hänellä oli pieniä lapsia, ja vanhemmuuteen kuuluu pelkoja.
– Pyrin hyödyntämään niitä tarinassa.
The Girl with the Needle ei ole helppo kokemus, sillä se kuvaa pahimpia pelkoja sekä vain vahvimpien ja etuoikeutettujen pärjäämisen mahdollistavaa yhteiskuntaa.
– Ihminen on nurkassa, jos hän tietää, ettei hänellä ole toista mahdollisuutta.
Yhteiskuntien eroja
Ohjaaja Magnus von Horn on ruotsalainen, mutta lähdettyään Puolaan elokuvakouluun hän jäi sille tielle. Puolassa lähes 20 vuotta asuttuaan hän kokee kuuluvansa puolalaiseen yhteiskuntaan enemmän kuin ruotsalaiseen.
The Girl with the Needle sivuaa aborttioikeutta. Se on Puolassa ihmisoikeusongelma.
– Hallitus on vaihtunut ja hyvä niin, en pitänyt edellisestä. Aborttilait eivät silti muutu, koska presidentillä on veto-oikeus.
Ohjaaja arvioi The Girl with the Needlen näyttäytyvän eri tavalla riippuen katsojan kotimaasta ja siitä, miten eriarvoisuus siellä vaikuttaa arkeen.
– Tunnistaako katsoja näin karun yhteiskunnan? Koska asun Puolassa, näen maailman toisella tapaa kuin jos asuisin edelleen Ruotsissa. Eikä Puolakaan ole globaalisti arvioituna kurja maa.