Ajat ovat monella tavalla Suomessa vaikeat ja leikkaukset ovat kohdistuneet moniin. Samanaikaisesti työttömyys on lisääntynyt merkittävästi. Kaikki tämä on lisännyt erilaisen avun tarvetta. Yksi esimerkki tarjottavasta avusta ovat ruokajonot, joiden käyttö on lisääntynyt ympäri Suomen. Ne eivät ole uusi asia, mutta niiden lisääntynyt tarve sekä käyttö että käyttäjäryhmien toiminta ovat alkaneet aiheuttaa myös ongelmia niissä.
Ympäri Suomen on raportoitu, että ruokajonoihin saadaan aiempaa vähemmän tavaraa ja lahjoitukset ovat vähentyneet. Tämä jo itsessään olisi hankala tilanne, mutta lisäksi samaan aikaan kysyntä on lisääntynyt. Ihmisillä on aito hätä saada ruokatarvikkeita erityisesti muuttuneissa ja akuuteissa tilanteissa. Tämän kaltaisten järjestelmien ei tulisi ylipäätään olla pysyviä ratkaisuja kenellekään eikä niillä tulisi paikata ontuvaa sosiaaliturvajärjestelmää.
Avun pitäisi olla muutosten ja kriisien keskellä yksinkertainen ja helppo saada, ilman vaikeaa byrokratiaa tai odottelua ja sellaiseksi ruokajonot on alun perin tarkoitettu.
Lisääntynyt jonojen käyttö on korostanut myös ongelmia niissä. Laajasti on raportoitu, että jotkut henkilöt ovat aiheuttaneet häiriöitä niissä rikkomalla sääntöjä sekä kuormittamalla merkittävästi järjestelmää. On esimerkiksi kerrottu, että on toimintatapana tehdä niin, että yksi tulee jonottamaan aikaisin ja myöhemmin perhe tai suku liittyy jonossa samaan kohtaan. Tällaista toimintaa ei voi hyväksyä keneltäkään missään. Ei varsinkaan paikassa, jossa ylipäätään pitäisi olla yksittäisiä, akuutissa hädässä olevia ihmisiä satunnaisesti. Voiko koko suvulla olla säännöllisesti akuutti hätä yhtä aikaa päällä?
Lisäksi jonossa ohittelu on itsestäänselvänä asiana kielletty eikä sellaista pidä hyväksyä missään. Lisäksi on raportoitu, että kaikki jonossa jaettu ruoka ei kelpaa vaan sieltä valikoidaan itseä eniten miellyttävät tuotteet ja loppuja saatetaan heitellä ympäristöön.
Tämä ei ole hätäavun tarkoitus eikä vastaa sitä henkeä, jolla tämä tukimuoto on perustettu.
Moni taho vastustaa sitä, että ongelmista puhutaan suoraan ja avoimesti ja esimerkiksi nimetään ongelmia enemmän aiheuttavia ryhmiä. Siinä piilee kuitenkin sitten se ongelma, että mikään asia ei muutu tai kehity jos ongelmasta ei saa puhua eikä havainnoista kertoa rehellisesti. Meillä on Suomessa hyvin rajalliset resurssit jo muutenkin.
Resurssit ovat heikentyneet entisestään yleisen taloudellisen tilanteen heikentymisen myötä. Taloudelliseen alamäkeen vaikuttavat suurelta osin kansainväliset tapahtumat, joihin emme ole voineet vaikuttaa. Sen sijaan seurausten lieventämiseen meidän tulisi voida vaikuttaa oman maan sisällä ja omaa kansaa kohtaan.
Kansainvälisyys on jossain määrin meille myös mahdollisuus eli tarkoitus ei ole väittää, että siinä olisi vain huonoja puolia. Sen sijaan mikäli selvästi havaitsemme, että jokin ryhmä ei noudata maan tapoja tai kuormittaa kestämättömällä tavalla järjestelmäämme, on se ongelma.
Koko maassa tulisi tarkastella yhtenäisesti tapaa, jolla ruokajonoja hoidetaan ja ylläpidetään. Selvät säännöt ja jonkinlainen kontrolli niihin tulisi saada läpi maan. Myös lahjoitusten tasainen jakautuminen pitäisi pystyä turvaamaan, ettei käy niin, että jollain alueella apua saa huonommin kuin toisella alueella. Pitäisi myös miettiä, miten voimme estää väärinkäytökset, eteenpäin myynnin, miten huolehtia hygieenisyydestä ja säilyvyydestä jne.
Tällaisia matalan kynnyksen hätäapujärjestelmiä meillä tulee olla, mutta yhtenäisillä säännöillä ja reiluilla toimintatavoilla voimme turvata sen, että tuki kohdistuu oikein ja riittävästi sinne, missä hätä ja tarve on.
Kaikenlainen väärinkäyttö ja hyväksikäyttö pitää pystyä kitkemään pois, jotta ruokajonoissa asiointi todellisessa tarpeessa oleville yksittäisille kansalaisille on mahdollista.
Risto Helin
Vaasa