VIIKON VIERAS: Alajärvellä syntyneen Eeva Kontiokarin rakkaus sanoihin syntyi hänen äitinsä ja kummitätinsä kautta. Keväällä 75 vuotta täyttäneen Kontiokarin rakkain harrastus on runojen kirjoittaminen.
– Kynä on aina ollut kädessä, lapsesta saakka ja tikkukirjaimista alkaen. Aktiivisimmin olen kirjoittanut parikymmentä viime vuotta, Kontiokari kertoo.
Hupaisaa murretta. Kontiokari on vuosien aikana tehnyt yhteensä kaksikymmentä kirjaa, joista enemmistö on julkaistu omakustanteena. Kirjoja on myyty tuhansia kappaleita.
– Ensimmäinen kirjani Lasilintu, runoja ja mietteitä ilmestyi vuonna 1996. Tänä vuonna ovat valmistuneet uusimmat teokseni Unessani kukit yhä, runoja sekä Piree ja paree, eteläpohjalaisia murrejuttuja ja runoja.
Pohjanmaan Kirjailijat ry:n jäsen on asuttanut maata Rovaniemeltä Helsinkiin ja tavannut monenlaista kansanluonnetta. Ennen Vaasaan tuloaan Kontiokari asui Seinäjoella, ja hän nauttii Etelä-Pohjanmaan murteella kirjoittamisesta.
– Murteessa on paljon sanontoja ja repliikkejä, joita ei kirjakielestä löydy. Se tekee kirjoittamisesta hupaisaa. Vietän välillä aikaa Oulussa, ja myös siellä on samansorttista huumoria.
Kontiokari on saanut monia kunniamainintoja kirjoittamisestaan. Niistä tuorein on Naisten klubin kautta haettu opetusneuvos Hilja Vilkemaan stipendisäätiön tunnustus naisen elämää ja tuntoa kuvaavista runokokoelmista sekä naisen roolin ja vahvuuksien esille tuomisesta.
Kiehtovat värit. Kontiokari rakastaa kaiken kirjoittamista.
– Kirjoitan paljon mietteitä. Runoissani näkyvät teemana sota-ajan lapsuuden muistelut, sillä isäni kaatui sodassa ja jäin sotaorvoksi.
– Olen tehnyt ammatikseni hoitotyötä, ja minua viehättää myös ikääntymisestä kirjoittaminen. Runojani on ollut useissa antologioissa, viimeksi Oulun seurakunnan saattohoitoon suunnatussa surukirjassa.
Väritkin kiehtovat.
– Visuaalinen puoli on hyvin merkityksellinen, sillä esteetikkona elän paljon silmilläni. Mietteitäni olen kirjoittanut aina enemmän pimeään vuodenaikaan.
Lue ja kirjoita. Kontiokari käy usein kirjastossa, jonka hän nimeää koko kansan olohuoneeksi. Lempirunoilijoihin kuuluu muun muassa Bo Carpelan.
– Olen aina myös lukenut paljon, sillä kirjoittaminen edellyttää kiinnostusta tekstiin. Jos ei lue, ei voi kirjoittaa.
Runojaan hän suosittelee lukemaan kappale kerrallaan.
– Kokoan ja rakennan teokset kuin palapelin. Usein kappaleisiin liittyy jokin asiakokonaisuus tai juonne. Runoissa käytän myös tanka- ja haiku-tekniikoita.
Puhutteleva meri. Kontiokari asui pitkään Vikingan rannan lähellä omakotitalossa, jonka kammarissa hän teki kirjoitustyötään.
– Olen enemmän kotipaikkalintu, kirjoitan sulkakynällä ja lukulampun alla. Ikkunoista avautunut merimaisema oli monien runojeni innoittaja. Liikkuva ja vapaa meri puhuttelee, ja sen reunalla voi tuntea pienuutensa.
Neljän lapsen äiti iloitsee, että kirjoittaminen on myös jossain määrin periytynyt, sillä Kontiokarin tytär on kirjoittanut lasten satukirjoja. Perhe on ollut tukemassa Kontiokarin omaakin kirjoittamista.
– Lapsille kirjoittaminen on hieno taiteenlaji. Lapsistamme Marja ja Olli ovat suunnitelleet teosten kansia, ja mieheni, joka on ammatiltaan arkkitehti, on tehnyt kuvituksia.
– Mieheni on myös hyvä kotikriitikko. Olemme olleet aviossa jo 55 vuotta. On ihanaa, että olemme saaneet jakaa perhettä ja elää yhdessä arkea ja juhlaa.
Raija Koivisto-Rasmussen