Ru­by-rah­ti­lai­van matka tyssäsi taas, Malta ei anna lupaa tulla sa­ta­maan, kertoo lehti

Maanantaina kerrottiin, että alus olisi lähdössä Norjan eteläpuolelta kohti Maltaa. Laiva on ollut pysähdyksissä Norjan eteläpuolella perjantaista lähtien. LEHTIKUVA/TT
Maanantaina kerrottiin, että alus olisi lähdössä Norjan eteläpuolelta kohti Maltaa. Laiva on ollut pysähdyksissä Norjan eteläpuolella perjantaista lähtien. LEHTIKUVA/TT

Pohjanmerellä edelleen ankkurissa oleva Ruby-rahtilaiva ei saa tulla satamaan Maltalle ennen kuin laivan mahdollisesti vaarallinen ammoniumnitraattilasti on purettu. kirjoittaa Malta today -lehti.

Maanantaina kerrottiin, että alus olisi lähdössä Norjan eteläpuolelta kohti Maltaa. Laiva on ollut pysähdyksissä Norjan eteläpuolella perjantaista lähtien.

– Laiva pääsee satamaan Maltalla vain, jos se purkaa lastinsa. Jos näin ei käy, se ei pääse Maltan aluevesille, kertoi sataman edustaja lehdelle.

Ruby lähti matkaan yli kuukausi sitten Venäjältä Kantalahden satamasta määränpäänään Kanarian saaret. Alus kuitenkin vaurioitui satamasta lähdettyään, todennäköisesti pohjakosketuksessa, ja se on siitä lähtien yrittänyt päästä korjattavaksi.

Laivan oli viikonloppuna tarkoitus edetä Tanskan salmien läpi Itämerelle ja jatkaa siitä korjattavaksi Liettuaan, mutta Liettua ei antanut tähän lupaa vaan vaati ensin lastin purkua.

Ruby on osittain ohjauskyvytön vaurioidensa vuoksi.

Rubyn lastina on 20 000 tonnia ammoniumnitraattia. Vajaat 3 000 tonnia samaa ainetta aiheutti suurräjähdyksen Libanonissa Beirutissa neljä vuotta sitten. Viranomaiset ovat kuitenkin arvioineet, että Ruby-laivan tapauksessa räjähdysvaara on pieni.

Rubyn uusista ongelmista kertoivat Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä