Ravustuskausi alkaa tänään keskipäivällä. Kauden rapusaaliista odotetaan normaalia, kertoo Kalatalouden keskusliitto.
Ravustajan on hankittava ravustuslupa vesialueen omistajalta. Lisäksi 18–69-vuotiaiden ravustajien tulee maksaa kalastonhoitomaksu. Maksusta ovat vapautettuja ne, jotka ehtivät täyttää 65 vuotta vuoden 2023 loppuun mennessä.
Valtion vesille myydään ravustuslupia vain vesistöihin, joissa elää täplärapuja. Kotoperäinen, erittäin uhanalainen jokirapu rauhoitettiin valtion vesialueilla toistaiseksi viime kesänä.
Ravustuskausi päättyy lokakuun lopussa.
Matala vedenkorkeus voi haitata
Kalatalouden keskusliiton mukaan rapusaaliissa voi olla suuria eroja eri alueiden välillä. Veden lämpötila, rapujen liikkuminen ja sää voivat vaihdella suuresti alueittain ja vaikuttaa saaliin kokoon.
Jos vesistöt eivät ole vielä riittävän lämpimiä ravustuskauden avauduttua, rapujen kuorenvaihto voi olla vielä kesken, eivätkä ne juuri liikehdi. Silloin saalista saattaa saada kehnosti kauden alussa. Kalatalouden keskusliiton mukaan vesistöt ovat kuitenkin alkaneet lämmetä hyvin tänä vuonna.
Matala vedenkorkeus saattaa haitata ravustusta joillain alueilla. Täpläravun pyyntiin se ei kuitenkaan juuri vaikuta.
Vieraslajia ja rapuruttoa torjuttava
Jokiravun suurin uhka on rapurutto, joka tappaa niitä hyvin nopeasti. Rapuruttoa levittävä amerikkalaisperäinen täplärapu on haitallinen vieraslaji koko EU:n alueella.
Metsähallituksen mukaan jokaisen ravustajan on suojeltava jokirapua ehkäisemällä rapuruton leviämistä. Se ohjeistaa, että ravustaa tulee ainoastaan pakastetuilla tai pyyntivedestä peräisin olevilla syöteillä. Rapuja ei myöskään tule siirtää toisiin vesistöihin ilman asianmukaisia lupia, eikä niitä pidä sumputtaa eli säilöä tilapäisesti kuin vain siinä vesistön osassa, mistä ne on pyydystetty.
Myös rapujen pyyntivälineet tulee puhdistaa perusteellisesti, jos ne siirretään vesistöstä toiseen. Metsähallituksen ohjeiden mukaan puhdistetut pyydykset on ensin kuivattava ja sitten desinfioitava esimerkiksi keittämällä tai pakastamalla.